toolonlahti kysely kuvitus 2018Helsinki kerää kaupunkilaisten ideoita Töölönlahden kehittämiseksi. Helsingin kaupunki ja Töölönlahden toimijat kutsuvat kaikki mukaan ideoimaan uusia kokemuksia ja elämyksiä Töölönlahdelle! Mitä Töölönlahdelta vielä puuttuu? Mitä Töölönlahdella ehdottomasti pitäisi olla? Ideoita kerätään jouluun saakka verkkokyselyllä. Osallistu kyselyyn osoitteessa: hel.fi/toolonlahti

Töölönlahden toimijat ovat kevään aikana verkostoituneet ja lähteneet laatimaan yhteistä kehittämishanketta, jonka ensimmäisiä askeleita on hel.fi/toolonlahti -verkkokysely. Sen avulla kartoitetaan toiveita, odotuksia ja kokemuksia, joita kaupunkilaisilla on Töölönlahdesta. Kehittämishankkeen veturina toimii Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala.

Alueeseen kohdistuu monenlaisia toiveita ja kehitysajatuksia. Kaupunkilaiset myös mieltävät alueen eri tavoin: joillekin Töölönlahti on rakas lenkkipolku, toisille huikeiden kulttuurielämysten tyyssija. Joku hakee rantatunnelmaa ja jäätelötötteröitä, toinen hiljentymistä vehreydessä ja veden äärellä. Moni pyöräilee alueen läpi päivän päätteeksi tai alkajaisiksi. Alue on muutoksessa ja siellä näkyy uutta liikettä.

Kaikki digi-ideointiin osallistuneet voivat myös osallistua arvontaan, jossa on palkintona elämyksiä Töölönlahdella! Töölönlahti-verkosto käy läpi kyselyn tulokset ja valitsee jatkoon toteuttamiskelpoiset ideat. Työn seuraavassa vaiheessa kaupunkilaiset pääsevät äänestämään näistä innostavimmat.