Uutiset / Meri-Rastilaan asuntoja 4 200 asukkaalle – kaavaluonnos kommentoitavana

Meri-Rastilan nykyiselle asuinalueelle suunnitellaan uutta asuinrakentamista. Tavoitteena on, että 10–15 vuoden kuluessa alueelle valmistuisi asuntoja noin 4 200 asukkaalle. Vastavalmistuneessa asemakaavaluonnoksessa asuntorakentamista esitetään nykyisille tonteille sekä puistojen reunoille.

Eniten uutta rakentamista tulisi Rastilan liikekeskuksen ympäristöön sekä Pohjavedenpuiston ja Haruspuiston reunoille. Liikekeskus korvattaisiin uusilla kortteleilla, joihin tulisi maantasokerrokseen liiketiloja ja niiden päälle asumista.

Kaavaluonnoksessa on varauduttu myös siihen, että joillekin tonteille voidaan myöhemmin tulevaisuudessa rakentaa nykyistä enemmän asuntoja purkamalla ensin nykyiset rakennukset. Asuinrakentamista on osoitettu myös tulevaisuudessa mahdollisesti purettavien päiväkotirakennusten tonteille.

Uudet asuintalot on suunniteltu pääosin 5–8-kerroksisiksi. Kymmenkerroksisia asuintaloja on sijoitettu alueen tärkeisiin solmukohtiin. Alueen korkein rakennus, 16-kerroksinen asuintalo sijoittuu metroaseman läheisyyteen.

Väritykseltään uudet rakennukset olisivat vaaleita, jotta ne sopivat nykyiseen rakennuskantaan. Vaihtelua pintoihin saataisiin puulla ja tummilla yksityiskohdilla. Uusissa rakennuksissa olisi pääsääntöisesti viherkatot, jotka auttavat sadevesien hallinnassa. Kaava mahdollistaa myös yhteistiloina toimivien kattoterassien rakentamisen.

Meri Rastila kuvitus 2016 11

Meri-Rastilan tielle suunnitteilla perusparannus

Asemakaavan lisäksi Meri-Rastilaan on laadittu luonnos liikennesuunnitelmasta, jossa on esitetty täydennysrakentamisen edellyttämät uudet kadut sekä alustava suunnitelma Meri-Rastilan tien perusparannuksesta. Lähtökohtana on parantaa liikenneturvallisuutta, sujuvoittaa joukkoliikennettä, selkeyttää pyöräilyä ja kohentaa kadun ilmettä.

Täydennysrakentaminen on osa Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta, jonka tavoitteena on asuntotarjonnan lisäämisen ohella parantaa alueen puistoja, aukioita ja katuja. Lisärakentamisella pyritään lisäksi turvaamaan palveluiden säilyminen alueella. Kaavaluonnos mahdollistaa kahden uuden päiväkodin rakentamisen sekä Meri-Rastilan ala-asteen laajentamisen. Kivijalkayrityksille on suunniteltu liiketilaa Meri-Rastilan tien vilkkaimpien risteysalueiden tuntumaan.

Meri-Rastilan asemakaavaluonnosta ja liikennesuunnitelman luonnosta voi kommentoida 19. joulukuuta asti osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/meri-rastila3. Suunnitelmat ovat lisäksi esillä mm. Vuotalon aulassa sekä verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat. Esittely- ja keskustelutilaisuus kaavasta pidetään tiistaina 29. marraskuuta kello 17.30–20.00 Meri-Rastilan ala-asteella, Jaluspolku 3.

Kaavaluonnos ja liikennesuunnitelma viedään kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn alkuvuodesta 2017. Lopullisesta kaavasta päättää kaupunginvaltuusto.

Yhteyshenkilö:

Linda Wiksten
arkkitehti
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
p. 09 310 37029
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.