Asukkailta kerätään näkemyksiä kolmen kaupungin rajalla sijaitsevan Kuninkaankolmion alueen palveluista ja kulkureiteistä: Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Mielipide on helppo ilmaista, sillä kysely löytyy verkko-osoitteesta www.pehmogis.fi/kuninkaankolmio. Vastaajat voivat antaa myös arvionsa Kuninkaankolmioon suunnitteilla olevien uusien asuinalueiden houkuttelevuudesta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään asuinalueiden, palvelujen ja liikenneyhteyksien suunnittelussa. Osallistu kyselyyn ja vaikuta helmikuun 2012 loppuun mennessä!

Kuninkaankolmioon suunnitteilla olevia asuinalueita ovat:

• Helsinki: Honkasuo, Kuninkaantammi, Luutnantinpolku
• Espoo: Rykmentinmäki, Uusmäki, Helmipöllönmäki, Painiitty
• Vantaa: Vaskipuisto/Kaivoksela, Raappavuorentien varsi, Myyrmäen
keskusta, Hämevaara – Vannepuisto, Pähkinärinne ja Pöllölaakso,
Koivuvaarankuja

Kuninkaankolmiossa on tavoitteena helpottaa asukkaiden arkea siten, että
palvelut ovat hyvin saavutettavissa ja liikkuminen sujuvaa kuntarajoista
huolimatta.

Tutkimus liittyy Tekesin rahoittamaan Urbaani Arki -tutkimushankkeeseen
ja toteutetaan yhdessä Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen
yliopiston kanssa.

Lisätietoja tutkimuksesta:

• Helsingin kaupunki, Riikka Henriksson, suunnittelija, talous- ja
suunnittelukeskus, puh. (09) 310 25543
• Vantaan kaupunki, Tomi Henriksson, asumisen erityisasiantuntija,
yrityspalvelut, puh. (09) 8392 7000
• Espoon kaupunki, Lotta Kari-Pasonen, Leppävaaran aluearkkitehti,
kaupunkisuunnittelukeskus, puh. 09 8162 4106, 046 877 3704
• Aalto-yliopisto, erikoistutkija Marketta Kyttä, puh. 050 512 4583
• Tampereen teknillinen yliopisto, tutkimuspäällikkö Hanna Kalenoja,
puh. 040 8490 290

Kuninkaankolmion omat sivut www.kuninkaankolmio.fi