Merkkaa päivämäärät jo nyt kalenteriin. Tapahtumista tiedot täsmentyvät lähempänä tapahtumia. Niistä saa myös lisätietoa painetusta Pirkkolan Sanomista.
Vuosikokous aloitetaan klo 19. Sääntömääräisinä kokousasioina meillä on mm. vuoden 2011 toiminnan läpikäynti talouskatsauksineen, kuluvan vuoden toimintasuunnitelma, jäsenmaksun suuruus, budjetti ja uusien hallitusjäsenten valinta erovuoroisten (6 kpl) tilalle tai jatkokausiin nimeäminen, sekä puheenjohtajan valinta. Hallituskausi on kaksi vuotta, puheenjohtaja valitaan aina vuodeksi kerrallaan. Kokouksessa on kahvitarjoilu suolaista ja makeaa. Tuomme sinne myös historiikkeja mukanamme!
Pekka Mykkäsen ja Koivikon Heikin esitelmöi remonteistaan
Jätelavat tuodaan lauantaina 5.5. Pirjontielle Puropuiston kohdalle. Perjantai-iltana voit jättää portillesi tavaroita, joita haluat kierrättää, halukkaat kulkevat ja nappaavat ne mukaansa, jolloin välttyy turhalta kuskaamiselta eikä kenenkään tarvitse penkoa lavoja.
Puropuiston talkoot pidetään tiistaina 8.5., joten saamme sekä puiston että omat pihamme kuntoon äitienpäiväksi. Talkoisiin ovat kaikki tervetulleita; se on mukava tapahtuma ja samalla saa jutella ja tutustua muihin pirkkolalaisiin.
Talkoot on ollut mieleinen tapahtuma myös lapsille. Talkooväelle on tarjolla makkaranpaistoa, kahvia, tuoretta pullaa ja virvokkeita. Talkoista ja jätelavoista tarkempaa tietoa myöhemmin.
Kevään katukirppis sunnuntaina 20.5. klo 11-14. Ilman ennakkoilmottautumista, räkit ja pöydät mukaan jos on myytävää. Myyjät kannattaa lähtee 20 minuuttia ennen alkamista että saatte asetelmat valmiiksi. Ostajat joukolla mukaan tekemään löytöjä!
Lyhtyjen Yö leikkipuistossa lauantaina 25.8. Siitä pyritään tekemään taas mukava tilaisuus: musiikkia, hyvää ruokaa kakkukahveineen ja ennen kaikkea yhdessäoloa. Kertokaa juhlasta myös vanhoille pirkkolalaisille! Lisää seuraavissa sanomissa!
Perinteinen katukirppis sunnuntaina 2.9. Tämä on jo toinen vuosi kun järjestetään kahdet katukirppikset vuodessa!
Pikkujoulut perjantaina 16.11. Seuriksella
Marraskuun aikana postipalvelut käynnistyvät Pakilan R-Kioskin kautta!
Ilmeisesti siis täällä: R-Kioski Länsi-Pakila, Pakilantie 56, 00660 Helsinki, 09-7240384, Aukiolot: ma-pe 08-21, la 09-21, su 10-21
10.10 Tilanne:
Itella on tehnyt yhteistyösopimuksen R-kioski Oy: n kanssa Pakilan postipalveluiden hoitamisesta.
Lue tiedote , joka on toimitettu myös medialle tänään.
Tarkempi aikataulu ja yksityiskohdat tiedotetaan alueen asukkaille jokaiseen talouteen ja yritykseen jaettavalla tiedotteella vielä tämän kuun aikana.
lähde: Eija Toivoselta (kehityspäälikkö, Verkostot ja palvelupistekonseptit, Itella).
Pirkkolan 70v historiikki-kirja "Koti Pirkkolassa" on saanut valtavasti positiivistä palautetta. Ennakkotilaajat ovat ahkerasti hakeneet omat kirjansa ja nyt se on myynnissä niille jotka eivät ennakkotilausta tehneet.
Mitä Kirja maksaa? Kappalehinta on 30€.
Helsingissä kokeillaan tänä kevään palvelua, jossa kaupunkilaisia informoidaan niiden katujen puhdistuksen aikatauluista, joilla pysäköinti kielletään puhdistuksen aikana.
Vuonna 2011 on tarkoitus julkaista Pirkkolan historiikki 70-vuotisesta taipaleestamme. Haluamme koota kattavan kuva- ja tekstimateriaalin henkilöistä ja tapahtumista Pirkkolassa vuodesta 1941 lähtien aina näihin päiviin asti eri vuosikymmeniltä.
Jotta tavoitteemme toteutuu, siihen tarvitaan Pirkkolalaisten apua. Kaikki kertomukset ovat tervetulleita. Jos et itse halua kirjoittaa, tulemme haastattelemaan ja kokoamme artikkelin puolestasi.
Historiikkityöryhmän jäsenet, jotka toivovat yhteydenottoja: Heikki Pirhonen Kaskitiellä, Lisa Ressler-Gabrielsson Papinmäentiellä, Pertti Sarmala Pirjontiellä, Paul Silfverberg Viidenrajantiellä ja Martina Torppa Viidenrajantiellä.
Pirkkolan Sanomat ovat saaneet rinnalleen toisen tiedotus- ja yhteydenpitokanavan: Pirkkolan omat nettisivut.
Kaikki Pirkkolan asukkaat voivat osallistua näiden sivujen tekemiseen ja palautetta voi lähettää sähköpostiin pirkkola.helsinki (at) gmail.com.
Kootaan yhdessä kaikki hyödyllinen ja ajankohtainen Pirkkolassa asumiseen liittyvä tieto kätevästi pirkkolalaisten ulottuville!