PAKILA-SEURA 50 v tilaisuuksia:
Länsi-Pakilan liikennesuunnitelma – yleisötilaisuus 27.3.2012
Pakila seura järjesti osana 50-v juhlavuottaan kaikille avoimen yleisötilaisuuden Pakilan Yläasteen koululla. Väkeä oli kerääntynyt paikalle ilahduttavan runsaasti, sillä aihe oli jo viimeaikaisen suojatieonnettomuudenkin perusteella kaikkia kiinnostava. Edellisestä Länsi-Pakilan liikenteen ohjaussuunnitelmasta on kulunut jo 19 vuotta, joten tarvetta tälle Suomen vilkkaimman liikenneväylän ( Kehä I 107000 ajoneuvoa/vrk) kainalossa olevan alueen liikennejärjestelyjen parantamiselle on.
Vieraaksemme oli saatu liikennesuunnittelija Kari Tenkanen, jolle oli tarkoitus antaa vinkkejä alkavan turvallisuussuunnitelman perustaksi.
Pakila-Seuran hallitus ryhmäkuvassa, jäsenet edessä vasemmalta alkaen Leena Penttinen sihteeri, Aila Nieminen, Irma Isrikki ja Ulla Kaivola, seisomassa Urpo Oksanen, Kalevi Äijälä, Seppo Latvala, Riitta-Eliisa Laine, Terttu Engman, Eljas Kukkola varapuheenjohtaja, Matti Enroth puheenjohtaja, Tapio Suomi ja Gösta Engman. Kuvasta puuttuvat Aki Paavola, Simo Sankari ja taloudenhoitaja Sinikka Envalds.
Pakila-Seuran asiat pyritään valmistelemaan toimikunnissa hallituksen päätettäväksi. Pysyviä toimikuntia ovat: Historiatoimikunta: Aki Paavola, Terttu-Liisa Ertola, Tapio Suomi ja Aila Nieminen, Tiedotustoimikunta: Matti Enroth, Seppo Latvala, Eljas Kukkola ja Leena Penttinen, Huomionosoitustoimikunta: Kalevi Äijälä, Eljas Kukkola ja Ulla Kaivola, Pakin talo -toimikunta: Tapio Suomi, Eljas Kukkola, Matti Enroth, Sinikka Envalds, Terttu-Liisa Ertola ja Aki Paavola, Tapahtumatoimikunta: Eljas Kukkola, Terttu Engman, Ulla Kaivola, Riitta-Eliisa Laine, Reijo Sirpoma ja Sinikka Envalds, tänä vuonna perustettu uusi Tulevaisuustoimikunta: Gösta Engman, Simo Sankari, Matti Enroth, Aila Nieminen, Riitta-Eliisa Laine, Leena Penttinen ja Urpo Oksanen, tilapäisesti Pakila-Seuran 50-v-juhlavuosi -toimikunta: Matti Enroth, Gösta Engman, Tapio Suomi sekä Eljas Kukkola.
Kuvan otti Pekka Enroth Pakin talon vaaleassa tuvassa ti 7.2.2012 klo 20.40 hallituksen kokouksen päätteeksi.


TULE PARANTAMAAN PAKILANTIEN TURVALLISUUTTA
9.1.2012 aamuruuhkan aikaan 9-vuotias poikamme joutui auton ruhjomaksi PAKILANTIEN suojatiellä Kyläkunnantien kohdalla. Poikamme oli matkalla aloittamaan kevätlukukautta joululoman jälkeen Pakilan ala-asteella, kun Maunulan suunnasta tullut auto jätti pysähtymättä suojatien eteen ja kolaroi poikamme sairaalahoitoon. Viereiselle kaistalle oli pysähtynyt isä auton kanssa odottamaan poikansa suojatien ylitystä, kun toista kaistaa tullut auto jätti törkeästi pysähtymättä törmäten poikaamme. Jos poikamme olisi ehtinyt askeleen pidemmälle, niin risteysalueella palaisivat tällä hetkellä muistokynttilät.
Me kaikki tiedämme Pakilantien vilkkauden ja turvattomuuden. Nyt voit vaikuttaa päättäjiin allekirjoittamalla adressin alla olevassa osoitteessa. Adressin alla oleva vaade tullaan esittämään Helsingin kaupungin päättäjille allekirjoituksineen.
ME ADRESSIN ALLEKIRJOITTANEET VAADIMME VIIPYMÄTTÄ LIIKENNEVALOT JA HIDASTEET PAKILANTIELLE KYLÄKUNNANTIEN JA LEPOLANTIEN RISTEYKSIIN.
PAKILANTIEN JALANKULKIJOIDEN LIIKKUMINEN TURVALLISEKSI löytyy seuraavasta www-osoitteesta:
http://www.adressit.com/pakilantien_jalankulkijoiden_liikkuminen_turvalliseksi
Kerro tai lähetä tietoa adressista mahdollisimman monelle. Mitä enemmän allekirjoituksia, niin sitä enemmän adressi saa huomiota tiedotusvälineissä ja päätöksentekijöiden keskuudessa. Yli 1100 henkilöä on jo nyt allekirjoittanut netti adressin.
Puheenjohtajan palstan voit lukea tästä:
puheenjohtajan palsta 11.10.2011.pdf
Voitto: Pakilan posti 66 jatkaa Pakilan R-kioskissa. Nyt Kannelmäen postin yhteydessä toimivat Pakilan, Maunulan ja Pirkkolan postitoiminnot siirtyvät takaisin Pakilan vanhaa postia lähes vastapäätä olevan Pakilan R-kioskin hoidettavaksi marraskuusta 2011 lähtien. Yksityiskohtaista tietoa asiasta on saatavissa liitteenä olevasta Itellan mediatiedotteesta ja myöhemmin Itellan alueemme talouksiin jakamasta tiedotteesta.
Matti Enroth
Pakila-Seuran pj.
Liitteenä Itella Posti Oy:n tiedote:
itellan tiedote pakilan postista.pdf
Pakila-Seuran, Maunula-Seuran ja Pirkkolan omakotiyhdistyksen lähetystö kävi torstaina 6.10.2011 neuvottelemassa Itella Posti Oy:n johdon kanssa postitoimipaikka 00660 Helsinki saamisesta takaisin alueellemme. Keskustelumme kesti noin tunnin ja se käytiin hyvässä hengessä. Samalla luovutimme Itellan edustajille yhdistysten allekirjoittaman kirjelmän, joka on liitteenä.
Keskustelussa kävi ilmi, että Pakilan posti 66:n toiminnan päättyminen ei liity yhtiössä meneillään olevaaan postitoimipaikkojen vähentämisohjelmaan, vaan, että Itella Posti Oy on aktiivisesti hakenut alueeltamme kumppania, joka jatkaisi Pakilan postin toimintaa. Yhtiön puolelta ilmoitettiin, että ratkaisu tilanteeseen saadaan ilmeisesti ensi viikon alkupuolella.
Pyynnöstämme Itella Oy:ssä on laadittu keskustelustamme lyhyt tiedote, joka myös mon liitteenä
kirjelma itellalle.pdf
itellan vastaus 6.10.2011.pdf
Puheenjohtajan palstan voit lukea tästä:
Pakilan seurakunnan yhteistyökumppaneilleen järjestämä Hyvän Paimenen kirkon 60-vuotisjuhlatilaisuus oli Hyvän Paimenen kirkossa 19.4.2010. Lämminhenkisessä juhlassa saimme nauttia hyvästä ohjelmasta ja tuttujen tapaamisesta. Tilaisuus päättyi Kanttorikvartetti Yön Kuningattarien ja Helsingin seurakuntien työntekijöiden Big Band Pyhimyksien yhteiseen konserttiin. Harvoin on kuultu kirkkosalissa niin vauhdikasta ja rytmikästä musiikkia. Kirkon ammattilaiset tuntuivat hallitsevan myös negrospirituaalien esittämisen.
Myös Pakila-Seurasta oli tilaisuudessa edustajia.

Pakila-Seuran syyskokous pidettiin 17.11.2009. Jäsenmaksuksi vahvistettiin 10 €, talousarvio ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin. Erovuoroisten tilalle valittiin seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi varsinaisiksi hallituksen jäseniksi Irma Isrikki, Aki Paavola ja Matti Enroth sekä varajäseniksi Riitta-Eliisa Laine ja Maija Jaakkola. Puheenjohtajaksi vuodelle 2010 valittiin Matti Enroth. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Terttu Ertola ja Uolevi Langinmaa sekä varatilintarkastajiksi Saimi Patrikainen ja Aimo Seistola.
Kokouksen jälkeen alkoi Pakila-Seuran järjestämä keskustelutilaisuus Pakilan seudun liikenneyhteyksien parantamisesta. Keskustelun puheenjohtajana toimi Pakila-Seuran puheenjohtaja Matti Enroth ja asiantuntijoina YTV:n joukkoliikennesuunnittelupäällikkö Outi Janhunen ja HKL:n liikennesuunnittelija Arto Siitonen.