Oulunkyläläiskirjailija Päivi Tapola

Päivi Tapola asuu perheensä kanssa Helsingin Oulunkylässä. Hän opiskeli ensin lasten erikoissairaanhoitajaksi, mutta jatkoi sairaalatyön ohessa ja siitä luovuttuaan psykologian, sosiologian, sosiaalipsykologian ja kasvatustieteen opintoja Helsingin yliopistossa.

Esikoisromaani Kuilu (WSOY, 1985) sai hienon vastaanoton. Päivi Tapola on toiminut Uusi Nainen -lehden vakituisena avustajana vuosina 1985–2000 ja kirjoittanut esseitä, novelleja ja kulttuuriaiheisia artikkeleita useisiin merkittäviin julkaisuihin (mm. Helsingin Sanomat, Kanava, Nuori Voima, Suomen Kuvalehti, Iltasanomat, Kotiliesi).

Yhteistyössä filosofi Sara Heinämaan kanssa Päivi Tapola on julkaissut teokset Loputtomat hunnut (WSOY, 1988), Shakespearen sisarpuolet (Kääntöpiiri, 1994) ja Isät ja tyttäret (Tammi, 2004). Kokoelmat tekevät naiskirjoitusta ja -kokemusta näkyvämmäksi.

Esseekokoelma Äitini puutarhassa – Polkuja naiskirjallisuuteen (Kääntöpiiri, 2002) jatkaa samaa linjaa, keskittyen naiskirjallisuuden perinteen esiintuomiseen.

Naiskirjallisuuden ohella Päivi Tapola kiinnostui Suomen poliittisesta ja valtiollisesta historiasta sekä sotahistoriasta kirjoittaessaan isoisänsä elämäkerran Ajan paino – Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä (Tammi, 2004). Historian alaan liittyy myös uusin teos Kenraalien kirjeet (Tammi, 2007).

Häneltä on tulossa romaaneja.
 

TULOSTINYSTÄLLINEN PDF- VERSIO TÄSTÄ SIVUSTA
2007/12

Hanki Päivi Tapolan kirjoja
Ad-libris verkkokaupasta  
BookPlus verkkokaupasta
Booknetistä ( uusi tai käytetty) 

Muista vertailla myös niiden toimituskuluja ja lukea huolella toimitusehdot!

Katso kirjaston hausta mitä Päivi Tapolan teoksia on lainattavissa

pikalinkit
Kenraalien kirjeet
Ajan paino
Isät ja tyttäret 
Äitini puutarhassa
Shakespearen sisarpuolet

Julkaisut:
  • Kenraalien kirjeet, Tammi, 2007.
  • Ajan paino - Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä, Tammi, 2004. (Ilmestynyt äänikirjana 2005.) 
  • Isät ja tyttäret (kirj. ja toim. yhdessä Sara Heinämaan kanssa), Tammi, 2004. (Ilmestynyt ääni- ja pistekirjana 2005.
  • Äitini puutarhassa - Polkuja naiskirjallisuuteen, Kääntöpiiri/Like, 2002. (Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan laatukirjatuki 2003.)
  • Shakespearen sisarpuolet - Naisellisia lukukokemuksia (kirj. ja toim. yhdessä Sara Heinämaan kanssa), Kääntöpiiri, 1994.
  • Loputtomat hunnut (kirj. ja toim. yhdessä Sara Heinämaan kanssa), WSOY, 1988.
  • Kuilu, WSOY, 1985.
  • Yli 200 esseetä, novellia, kolumnia, lehtiartikkelia ja haastattelua eri julkaisuissa, muun muassa Helsingin Sanomat, Kanava, Nuori Voima, Suomen Kuvalehti, Ilta Sanomat, Kotiliesi, Me Naiset, Kaks’Plus, Demi, Aamulehti, Uusi Nainen, Sunnuntaisuomalainen. Tilattujen luentojen aiheina ovat erityisesti sotahistoria ja naiskirjallisuus.

Lue/ lataa täältä:
Päivi Tapola omin sanoin: Kenraalien kirjeet

Syksyllä 2004 ilmestyi kirjoittamani isoisäni jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämäkerta Ajan paino (Tammi). Työtäni varten tutustuin sekä isoisäni että muiden ”sotakenraalien” kirjeenvaihtoon Sota-arkistoon tallennetuissa kokoelmissa. Kenraalien kirjeet onkin syntynyt halustani saattaa kirjeiden kautta saamani tiedot ja tunnelmat laajempien lukijapiirien tietoisuuteen.

Suomen kenraalikuntaan kuului sotien aikaan monia erityisen lahjakkaita, sivistyneitä ja pitkälle opiskelleita miehiä. Tämän on ajateltu osaltaan vaikuttaneen sotamenestykseemme. Kenraalikunnasta Erik Heinrichs oli kirjailija ja journalisti, Harald Öhquist oli juristi, K. L. (Karl Lennart) Oesch kasvitieteilijä, A. F. (Aksel Fredrik) Airo haaveili insinööriksi kouluttautumisesta ja oma isoisäni K. A. (Kustaa) Tapola opiskeli lääketiedettä. Kukaan heistä ei suunnitellut upseerin uraa. He kaikki ajautuivat sille tärkeimmän päämääränsä, Suomen itsenäisyyden, takia.

Kun päämäärä oli saavutettu, maalle täytyi luoda tyhjästä omat puolustusvoimat. Miehet jäivät rakentamaan ja kehittämään armeijaa. Suomen armeijaan jääminen ei ollut kenellekään heistä itsestään selvää. He kaikki joutuivat vaihtamaan urasta ja kutsumuksesta uuteen; lääkärin, kirjailijan, insinöörin, juristin tai tutkijan kutsumuksesta isänmaan palvelemisen kutsumukseen. Syvällisesti ymmärrettynä voidaan ajatella kaikkien heidän kutsumustensa olevan saman inhimillisyyden toteuttamista vain eri muodossa. Ajatus henkisestä vapaudesta oli heille aina hyvin tärkeä ja se saattoi toteutua vain vapaassa maassa.

Nämä miehet kirjoittivat toisilleen, muille ystävilleen ja perheilleen hienoja ja mielenkiintoisia kirjeitä, joissa käsiteltiin armeijaan liittyviä asioita kuten kehittämistä, koulutusta ja sotatilanteita, mutta myös valtiollista ja poliittista historiaa, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä sekä henkilökohtaisia ihmissuhteita.

Sotien jälkeen isänmaa palkitsi itsenäisyyttämme puolustaneet ja suuria uhrauksia tehneet miehet puolustusvoimista erottamisella, vähättelyllä, unohtamisella ja syyttämisellä – jopa vankeusrangaistuksilla. Aksel Airo istui vankilassa melkein kolme vuotta, samoin Lennart Oesch, heidät kuten Erik Heinrichskin ”vapautettiin palveluksesta yleisen edun vuoksi”. Heidän vanhuudessaan 1960- ja 1970-luvuilla yleinen mielipide isänmaan puolustajia kohtaan oli syyllistävä. Toisissa piireissä kenraaleja toki arvostettiinkin, mutta laajempi suhtautuminen oli kielteinen.

Viime aikoina on tuotu esiin Suomen kenraalikunnan sotien aikaisia suhteita ristiriitojen ja erimielisyyksien kannalta. Monet kenraaleista olivat kuitenkin elinikäisiä ystäviä, jotka tukivat toisiaan monenlaisissa vaiheissa ja vaikeuksissa. Kenraalien kirjeet -teoksessa haluankin tuoda esiin tätä positiivista puolta.

Teos etenee kronologisesti kenraalien elämänkaaria seuraten - näin nivon kirjeenvaihdon kontekstiinsa.

::: Sisällysluettelo PDF ::: 
::: Arvio Kenraalien kirjeet teoksesta / Heikki Tilander SAL 12/2007 :::
 
 

 
Ajan paino – Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä

Jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Kustaa Anders Tapola (29.3.1895 – 2.4.1971) toimi merkittävissä tehtävissä sekä Suomen puolustusvoimien että valtiollisen historian kannalta. Hän oli syntyjään lempääläläisen talonpojan poika, jonka lääketieteen opinnot vapaussota katkaisi. Seurasi vaikea päätös omistautumisesta upseerin uralle.

Talvisodassa Tapola oli Kannaksen Armeijan esikuntapäällikkö, välirauhan aikaan Maavoimien esikuntapäällikkö ja operatiivisen osaston päällikkö. Jatkosodassa Tapola toimi ensin Karjalan Armeijan esikuntapäällikkönä ja kesästä 1942 alkaen 5. Divisioonan komentajana Aunuksen kannaksella sekä sodan lopulla tämän ohella VI Armeijakunnan komentajana. Hänen taitavalla johdollaan saavutettiin Nietjärven merkittävä torjuntavoitto, jossa ”portit pantiin kiinni” vihollisen etenemiselle.

Sotien jälkeen varsinkin koulutuskysymykset olivat Tapolalle tärkeitä. Hän toimi Sotakorkeakoulun johtajana, Sotakoulujen ja Jalkaväen tarkastajana, (Puolustusrevision jäsenenä ja Puolustusvoimain rationalisointitoimikunnan puheenjohtajana sekä valtakunnallisen aluejaon kehittäjänä. Hän oli myös Sotatieteellisen ja Sotilaspsykologisen seuran perustajia ja Korkeimman oikeuden sotilasjäsen. Poliittisista syistä häntä ei koskaan valittu Puolustusvoimain komentajaksi, johon hän oli ehdolla useita kertoja.)

Merkittävän työuransa ohessa K. A. Tapola oli lämmin ja rakastava puoliso, isä ja isoisä, jolle perhe merkitsi tärkeintä kiinnekohtaa elämässä. Hän oli myös moraalinen ajattelija, kirjoittaja ja puhuja.

Kirjailija Päivi Tapola rakentaa isoisästään kirjoittamassaan elämäkertateoksessa kuvaa lahjakkaasta, itsenäisestä ja tasapainoisesta miehestä, joka eli ”hyvän elämän”. Hänen aineistonaan ovat aikalaisten – kuten Jalmari Finnen, Jaakko Haavion ja Martti Santavuoren – kuvaukset, sota- ja valtiohistorialliset teokset, arkistomateriaali, kirjeenvaihto ja läheisten muistelmat.

K.A. Tapola kansallisbibliografiassa (PDF) - Ajan painosta kirjoittuja arvioita (rtf)
 
 

 
Isät ja tyttäret
Toimittajat Sara Heinämaa ja Päivi Tapola

Isät ja tyttäret-antologia kuvaa kirjoittavan naisen suhdetta isään, tämän suhteen monia tasoja ja vaiheita, lapsuudesta vanhuuteen. Kirjoittajat pohtivat, miten Isä vaikuttaa heidän teksteissään sekä innostavana että ilmaisua rajoittavana voimana.

Isäsuhdettaan tyttäret ovat perinteisesti kuvanneet joko kielteisesti tai ihannoivasti. Tämä teos etsii kokemuksia näiden kahden ääripään väliltä ja ulkopuolelta. Isä ei ole tyttärelle vain laki ja jumala, vaan myös toveri, vanhempi, ystävä, vihollinen, läheinen, muukalainen – toinen ihminen. Teoksen teksteissä keskiössä on juuri isän ja tyttären välisen suhteen moninaisuus.

Isät ja tyttäret-teoksessa kymmenen merkittävää suomalaista naiskirjailijaa punoo kirjan teemasta itsensä näköisen, henkilökohtaisen ja koskettavan kokonaisuuden. Mukana kirjoittajina ovat muun muassa Leena Lehtolainen, Riina Katajavuori, Kaari Utrio, Terhi Utriainen ja Märta Tikkanen. Heidän tekstinsä tarjoavat välähdyksenomaisia muistoja, satunnaisia kohtaamisia, käsin kosketeltavia yksityiskohtia mutta myös näkemyksiä isyyden abstraktista ideasta. Teos tavoittaa niin tunteet ja toiveet kuin todellisuuden.

Isät ja tyttäret-teos on Sara Heinämaan ja Päivi Tapolan kolmas yhteinen naisten kirjallista ilmaisua ja siihen vaikuttavia tekijöitä tutkiva teos.

::: Hesari: Isät ja tyttäret on elämysmatka 12 suomalaisen naiskirjailijan isäsuhteeseen :::
 
 

 

Äitini puutarhassa - Polkuja naiskirjallisuuteen

Äitini puutarhassa on kuulaankaunis esseekokoelma, joka esittelee kuudenkymmenen naiskirjailijan kiehtovaa tuotantoa. Käsiteltävät tekstit ulottuvat ajallisesti 900-luvulta nykypäivään. Päivi Tapola kirjoittaa teoksista lukijana, jonka henkilökohtainen innostus siivittää temaattisia pohdintoja ja tekstianalyysejä. Kokoelma osoittaa, miten elävä ja voimakas naiskirjallisuuden perinne on.

::: Lue arvioita PDF-tiedostona :::

 
Shakespearen sisarpuolet - Naisellisia lukukokemuksia
toim. Sara Heinämaa ja Päivi Tapola

Shakespearen sisarpuolet -teos koostuu 22 naisen - runoilijoiden, kirjailijoiden ja tutkijoiden - lukukokemuksista. Kirjoittavat naiset kertovat siinä kirjailijoista ja kirjoista, jotka ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet heihin. Naiset puhuvat sekä kirjoittajina että lukijoina, he kuvaavat miten toisen naisen ajatukset kietoutuvat osaksi omaa elämää ja työtä. He kertovat miten läheisyys ja yhteys ovat syntyneet ja miten ne ovat heihin vaikuttaneet; mitä kaikkea toinen kirjoittava nainen on heille antanut.

Omassa huoneessa Virginia Woolf kirjoittaa: "Jos tahdotte miellyttää minua - ja tuhansia kaltaisiani - kirjoitatte matkakirjoja ja seikkailukertomuksia, tutkimuksia ja tieteellisiä teoksia, ja historiallisia teoksia ja elämäkertoja, ja kritiikkiä ja filosofiaa ja luonnontieteitä. Siten tekemällä olette aivan varmasti olleet hyödyksi romaanikirjallisuudelle. Sillä kirjoilla on tapana vaikuttaa toinen toisiinsa."

Kokoelman tarkoitus onkin osoittaa, miten elävää ja voimakasta naisten kirjoittamisen perinne ja vaikutus ovat. Jos naiskirjailijoiden tekstejä luetaan vain suhteessa miesten kirjallisuuden perinteeseen, nähdään naiskirjailijan teksti usein puutteellisena, keskeneräisenä tai hajoavana, jopa vain jonkinlaisena itsehoitona. Toisaalta kun naisten kirjoittaminen yhdistetään toisten naisten teksteihin, voidaan nähdä, että tekstit keskustelevat keskenään; ne kehittelevät uusia ilmaisutapoja ja teemoja. Ne eivät aina edes pyri hallitsevien ja arvostettujen kirjoitustapojen saavuttamiseen, vaan myös purkavat, horjuttavat ja hajottavat niitä.

Kirjallisuudenhistorioissa ja -kritiikeissä tämä naisten kirjoittamisen perinne kuitenkin usein unohdetaan tai jätetään ilman huomiota. Perinteestä erottaminen on eräs niistä keinoista, joilla kulttuurimme on ehkäissyt ja rajoittanut naisten kirjoittamista, väittää amerikkalainen feministikirjailija Joanna Russ. Toisia keinoja, jotka myös naiset ovat omaksuneet itsesensuurinsa osiksi, ovat: poikkeavaksi, kiusalliseksi ja hankalaksi leimaaminen, vähättely sekä luomiskyvyn ja mahdollisuuksien rajoittaminen. Joanna Russin sanoin: "Oikealla lailla toteutettuina nämä keinot johtavat sosiaaliseen tilanteeseen, jossa "väärät" ihmiset (myös muut marginaaliset ryhmät) ovat vapaita tuottamaan kirjallisuutta, taiteita tai mitä hyvänsä, mutta hyvin harvat heistä tuottavat ja ne, jotka tuottavat tekevät sen huonosti."

Virginia Woolf ilmaisee saman ajatuksen vähän toisella tavalla: "Maailman välinpitämättömyys, joka Keatsille ja Flaubertille ja muille neroille on ollut niin raskasta kestää, ei naisen kohdalla ollut välinpitämättömyyttä vaan vihamielisyyttä. Maailma ei sanonut naiselle kuten se sanoi heille: "Kirjoita jos huvittaa; minulle ei sillä ole väliä." Maailma sanoi pilkallisesti nauraen: "Kirjoittaa? Mitä hyötyä sinun kirjoittamisellasi on?"

Woolfin ajatus oli, että ilman edeltäjiä Jane Austen, Brontë-sisarukset tai George Eliot eivät olisi voineet kirjoittaa teoksiaan, kuten Shakespeare ei olisi voinut kirjoitta ilman Marlowea tai Marlowe ilman Chauceria. Mestariteokset eivät synny ilman edeltävää perinnettä, vaan vaativat monien vuosien samansuuntaista ajattelua; yksittäisen äänen takana on edeltäjien kokemus. Vähättely ja negatiivinen arvostelu ovat ehkäisseet naisten kirjoittamista, mutta Woolf piti niiden vaikutusta vähäpätöisenä verrattuna naisellisen perinteen puuttumisen vaikutukseen: "Sillä me haemme ajatuksillemme tukea äideiltämme jos olemme naisia."

 ::: Lue arvio kirjoittajana Anne Kauramäki :::
 

 

::: Päivi Tapolan sisaren, Katri Tapolan esittely ::: Muita Oulunkylään liittyviä kirjailijoita :::