|
Erkki Koponen oli maalari, joka aloitti opintonsa teini-iässä siihen aikaan nimellä Taideteollinen keskuskoulu tunnetussa opinahjossa, jatkoi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, ja pääsi teoksineen julkisuuteen. Monet viime vuosisadan virtaukset vaikuttivat hänen tuotantoonsa, ja hän
työskenteli myös André Lhôten akatemiassa, jossa ilmentyi Ranskan modernin maalaustaiteen kubistisia suuntauksia. Koposen mielenkiinto kohdistui sekä piirroksiin että isoihin maalausteoksiin.
Koposen toimintaan kuului julkiset teokset, opetus taidekouluissa ja mm. Taide-lehden päätoimittajuus ja monenlaiset jäsenyydet taidetoimikunnissa. Kuvitusta pakinoitsija Ollin, eli Väinö Nuortevan teoksiin ja pakinoihin Uudessa Suomessa - ei toki ainoana kuvittajana - Erkki Koponen teki vuosina 1927-66 aina pakinoitsijan kuolemaan saakka.
Suositun hahmon, "mustapartaisen miehen" kuvitusta hän ei
kuitenkaan tehnyt.
Professori Erkki Koponen, joka asui Mikkolantiellä, vaikutti ennen
kaikkea taiteilijatalojen rakennuttamiseen Oulunkylässä.
Elämäkertatiedot:
KOPONEN, ERKKI Adolf
Syntymäaika: 27.12.1899
Kuollut: 25.6.1996
Syntymäpaikka: Helsinki
taidemaalari, piirtäjä
Vanhemmat: koneasentaja Johan K. ja Vilhelmina K., o.s. Karén.
Puoliso: Elisabeth (Lilli) K., o.s. Forstén.
Jäsenyydet: (Tiedot Kuvataiteilijat 1991 -matrikkelista):
Taidemaalariliiton jäsen ja pj. 1950-53, Suomen Taidepiirtäjien Liiton jäsen,
johtokunnan jäsen ja vpj. 1936-39, Suomen Taiteilijaseuran siht. 1945-48, vpj. 1950-52, pj. 1953-56, 1956-64, kunniajäsen 1956, SPT:n
johtokunnan jäsen ja vpj. 1951-52, Taidemaalariliiton jäsen ja pj. 1950-53, Suomen Taidepiirtäjien Liiton
jäsen, johtokunnan jäsen ja vpj. 1936-39, Suomen Taiteilijaseuran siht. 1945-48, vpj. 1950-52, pj. 1953-56, 1956-64,
kunniajäsen 1956. Suomen Pohjoismaisen Taideliiton johtokunnan jäsen ja vpj. 1951-52, Taide-lehden päätoimittaja 1959-64, IAA:n kansallisen komitean pj. 1956-64, Forum Artisin
jäsen 1957-. Valt. kuvaamat. lautakunnan jäsen 1952-56, valt.
taideteostoimikunnan jäsen 1956-60, Suomen Taideakatemian hallituksen jäsen
1952-65 ja museolautakunnan jäsen 1952-56, Akatemialautakunnan jäsen 1956-65, Hgin Taidehallin isänn:n
jäsen 1952-.
Arvonimi: professori.
Koulutus:
Taideopinnot kotimaassa:
Taideteollinen keskuskoulu 1915-16, Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1916-19, 1920-21.
Näyttelytoiminta
Teoksia ensi kerran jurytetyssä näyttelyssä kotimaassa: 1917.
Osallistunut kotimaisiin yhteisnäyttelyihin:
Suomen Taiteilijain näyttely 1920-23, 1926, 1933, 1934, 1939, 1941, 1943, 1947, 1954, 1955, 1960, Suomen Taideakatemian 3-v. näyttely 1950.
Kansainväliset näyttelyt ja Suomen taiteen näyttelyt ulkomailla:
Tiedot Kuvataiteilijat 1991 -matrikkelista:
Oslo 1946, 1950, Tukholma (humoristinen näyttely) 1933 ja 1947, Bryssel, Belgia: Haag, Hollanti: Praha, Tshekkoslovakia: Varsova, Puola: Zürich, Sveitsi: Firenze, Italia ja Pariisi, Ranska 1949-50, Lübeck, Saksan Liittotasavalta 1952.
Tutkimuksellista tietoa
Teoksia julkisissa kokoelmissa:
Tiedot Kuvataiteilijat 1991 -matrikkelista: Ateneumin ja Imatran taidemuseo, Suomen valtio, Helsingin kaupunki, Helsingin kaupunki: Bäcksbackan kok. Ulkomailla: Arkivmuseet, Lund, Ruotsi.
Julkiset taideteokset:
Kemin kirkon alttaritaulu, 1933:Hämeenlinnan suom. säästöpankin seinämaal., 1954: Hgin Ylioppilaskunnan kirjaston seinämaal., 1958: Valkeakosken tehtaan seinämaal., 1958: Joensuun kaupunginkirjaston seinämaal., 1960.
Muu toiminta:
Uuden Suomen toimituskunnan jäsen ja nimim. Ollin ( Väinö Nuortevan) pakinoiden kuvittaja 1927-66.
Muu julkinen toiminta
Toiminta taideopettajana taidekouluissa:
Opett. Suomen Taideakatemian koulu 1947-65, reht. 1956-65, opett. Teknill. korkeakoulu 1947-50.
Taidemaalariliiton kunniajäsen 1989
Kuuluminen taiteilijaryhmiin:
Pro Natura-ryhmä.
Palkinnot:
IV palkinto Kauppakorkeakoulun seinämaalauskilpailussa 1947, II palkinto (I ei jaettu) Svenska Lyceumin seinämaalauskilpailussa 1948, I palkinto Kemin kirkon
alttaritaulukilpailussa 1950, I palkinto Hämeenlinnan suom. Sp:n seinämaalauskilpailussa 1952, II palkinto Suomen Kulttuurirahaston seinämaalauskilpailussa 1955, palkinto SOK:n
taidekilpailussa 1954, I palkinto Hgin kaupunginn Auroran sairaalan seinämaalauskilpailussa 1956.
Kunnia- ja ansiomerkit:
Pro Finlandia 1954. - Professorin arvonimi 1964.
lähde: Suomen kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli
|
|