Tapio Rautavaara - jonkinlaista kansanperinnettä 


Tämä sivu Pdf-muodossa ruudulla katsottavaksi
8.3.2005 Oulunkylässä oli 90-vuotistilaisuuksia joista nähtävillä on kuvia ja kuunneltavissa muisteluja Tapio Rautavaarasta.
7.3.2015 Järjestetyn Reissumies 100 vuotta -juhlapäivän kuvia Flickrissä

Huom. Alempana olevat linkit musiikkikappaleisiin ja muuhun kotisivumme ulkopuolisiin sisältöihin eivät täydellä varmuudella toimi katseluajankohtana, mutta tammikuun 2015 päivityksessä ne ovat toimineet .
Suosituimmat levytykset aakkostettuna ja osittain Youtuben linkein varustettuna


Tapio Rautavaara

 s. 8.3.1915, Nokia (aik. Pohjois-Pirkkala)  k. 25.9. 1979, Helsinki

Tapio Rautavaara on Suomen tunnetuin oulunkyläläinen. Laulaja, jonka ensimmäinen levytys 78 kierroksen levylle vuonna 1946 oli venäläinen kansansävelmä Lokki. Hän tuli tunnetuksi musiikin esittäjänä viihdeurallaan, johon kuului myös runsaasti filmirooleja. Hän oli olympiamitalisti keihäänheitossa 1948 Lontoossa ja Suomen mestari jousiammunnassa 1955 sekä lajin joukkue-maailmanmestari 1958.

Tapio Rautavaaran lapsuus- ja varhaisimmat nuoruusvuodet olivat nälän ja puutteen aikoja, sillä hänen äitinsä Hilda Rautavaara oli yksinhuoltaja aikoina, jolloin yhteiskunta tarjosi kylmää kättä vähäosaisille. 

Tapion äiti oli ompelija, joka asui Oulunkylässä vakituisesti palokunnantaloa vastapäätä olleen leipomon yläkerrassa Tapion syntyessä. Onnettomuudeksi leipomosta levinneessä tulipalossa melko pian, Tapion ollessa pieni, meni myös hänen koko irtain omaisuutensa. Väkijuomatehtailija Albin Krabbe ystävällisesti majoitti hänet huvilansa vinttikerrokseen muutamaksi vuodeksi kunnes Hilda ja poika palasi Tampereelle 1921. 

Hilda oli Oulunkylässä asuesssaan tutustunut helsinkiläiseen puhelinasentaja Henrik Kerttulaan ja tullut raskaaksi. Tapion synnyinkunta oli Pirkkala, jonne Hilda oli sukulaisten luo mennyt synnyttämään, mutta Tapio oli tullut jo 3-viikkoisena Oulunkylään kevättalvella 1915. Syystä tai toisesta Henrik Kerttula ei halunnut virallisesti tunnustaa lastaan, vaikka asui alkuvuosina äidin ja pojan kanssa, sekä piti yhteyttä Heikki-sedäksi kutsuttuna myöhempinä vuosina tultuaan leskeksi virallisesta (lapsettomasta) avioliitostaan. Perheessä vaietut syyt eriskummalliseen asetelmaan menivät osapuolten mukana hautaan.

Osan lapsuusvuosistaan Tapio Rautavaara vietti äidinäidin luona, välillä Oulunkylässä ja Tampereella usein asuntoa vaihtaen ja kokien itsensä yksinäiseksi, koska äitihän oli päivät pitkät työssä. Isättömyys oli koulusssa toistuvasti nälvimisen aiheena. Myöskään nälkää ja rahan puutetta [kuuntele: 1min 36s.] opettajat ja luokkatoverit eivät ymmärtäneet. Rautavaara kävi kuuden vuoden kansakoulun loppuun saakka. 9-vuotiaana Tapio meni ensi kertaa töihin kesällä lehdenmyyjäksi Tampereen kaduille. Kaikkein pahin vaihe lapsuudessa oli kun äidin oli lähes vuoden ajaksi jätettävä poikansa Rauhanniemen lastenkotiin Tampereelle.

Tapio Rautavaara asui taas Oulunkylässä vuodesta 1926 lähtien kun hänen äitinsä oli saanut töitä Oulunkylän kartanosta ja pystyi maksamaan mökkinsä vuokran. Mökki oli osoitteessa Patomäki 2, nykyisin Patomäentie 8. Nuoruudessa Tapio toimi mm. lehtipoikana junassa ja louhintatyömaalla Oulunkylässä sekä tukkitöissä Padasjoella. Pula-ajankin olosuhteissa 3 markan palkka 12 tunnin työstä oli kitupiikkimäinen valtion tapa hätäaputyöllistää. Oulunkylässä kunnan palkka oli pelkkiä ruokakuponkeja työllistetyille. Inhimillistä karuisssa olosuhteissa oli, että tuloksen teko, neljä kuutiota viikossa vastasi eläkeikäisen raskasta suoritusta, mutta fyysisesti vahvemmalle se oli vain kohtalaisen raskasta. Nöyryytykseen liittyi se, että kunnan hyväosaisten jälkikasvu kävi ivailemassa ja haukkumassa yksitoikkoista työtään tekeviä verovaroilla loisivaksi roskasakiksi. Heihin Tapio koetti osumistarkkuutta kivillä, ja hänelle peräti suotiin vapaus pitää mölisijät kauempana.  

Tapio Rautavaara oli ahkera urheilun harrastaja, ja ensimmäisiä vuonna 1926 perustetun Oulunkylän Tähti urheiluseuran jäseniä. Aikaisemmin Tapion ollessa koulun lääkärintarkastuksessa 11-vuotiaana kunnanlääkäri Einar Saraste huomasi pojalla riisitaudin merkit ja kehotti häntä harrastamaan jotain urheilua, koska muuten tulee Noutaja. Uhka pelästytti pojan, joka ei oikein jaksanut vetää leukoja eikä innostunut peleistä eikä menestynyt hiihdossakaan. Kenttä oli kodin lähellä, ja siellä saattoi kokeilla lajeja, joista Tapio lopultakin innostui. Työväen ajatusmaailmaa edustava Oulunkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Tähti oli nuorten urheilua tukeva järjestö, jonne Tapio ja hänen uudet kaverinsa pääsivät.  Gnistan oli toinen Oulunkylässä toimiva seura, joka silloin oli tarkoitettu aikuisemmille urheilun harrastajille ja ruotsinkielisenä järjestönä hengeltään "för bättre folk". Rautavaaran ensimmäiset musiikilliset esiintymiset olivat urheiluseuran tilaisuuksissa yhdessä 3 muun oulunkyläläisen nuoren kanssa [Aarne Roivas, viulu; Toivo Kettunen, mandoliini; nimettömäksi jäänyt rumpali]. Ohjelmistona oli Dallapén suosittuja kappaleita.

Tapsa, Tapikaksikin kutsuttu, opiskeli nuorena viulunsoittoa Helsingin Kansankonservatoriossa pari kertaa viikossa. Hän soitti myös mandoliinia. Sen hän vaihtoi myöhemmin kitaraan. Kansanmiehenä yleisesti tunnettu Rautavaara löysi kirjallisuuden jo lehdenmyyjävuosinaan, sillä myyntivalikoimiin kuului aina jokunen tuore kirja, mm Haanpäätä ja Waltaria. Kun kirjoissa oli parempi provisio, niitä kannatti mainostaa, ja mitenkä muuten kuin oman lukukokemuksen kautta.   oli ahkera kirjaston käyttäjä [siihen aikaan kirjasto oli Juhannusmäellä Veräjämäentien varrella]. Hän on kertonut lukeneensa käsiinsä saamansa Shakespearen näytelmät neljätoistavuotiaana. Leinon runot ja kansanlaulut sekä mummon peruina lauletut arkkiveisut olivat myös hänen nuoruusvuosiensa henkistä ravintoa.

Kesällä 1935 Tapio Rautavaara pääsi töihin Sörnäisiin OTK:n myllylle, jossa hän oli peltisepän apupoikana. Siellä siilossa hän kokeili ääntään, mutta ei ollutkaan siellä yksin, vaan sinne sattumalta tullut kuoroharrastaja Lax kuuli laulun ja antoi vihjeen professori Heikki Klemetin äänenkäytön luennoista, jotka sittemmin opettivat hänelle paljon lausumisesta ja laulullisesta äänenkäytöstä. Tapion varsinainen haave oli kuitenkin urheilu, mutta Berliinin Olympialaisiin ei vielä ollut asiaa. Sen sijaan hän sai mahdollisuuden osallistua työläisen Olympialaisiin Antwerpenissa, kun hän oli aloittanut asepalveluksen laivastossa 1936. Talvisodan aluksi 1939 Rautavaara oli OTK:n palveluksessa elintarvikehuolto- sekä ilmavalvontatehtävissä. Tällöin hän harjoitteli paljon ja hänen fyysinen kuntonsa oli parhaimmillaan, mutta Helsingin Olympialaiset oli jouduttu perumaan.

Rautavaara urheilijana:
> Hopeamitali Antwerpenin työläisolympialaisissa 1937,
> Keihäänheiton Suomen mestaruus 1944-45, 1947-49
> EM-pronssi 1946
> Olympiakulta keihäänheitossa Lontoossa 1948
> Jousiammunnan Suomen mestaruus 1955
> joukkuemaailmanmestaruus 1958
> Useita Suomen ennätyksiä
> kuului urheiluseuraan Oulunkylän Tähti, mutta liittyi 1949 Oulunkylän työväenurheilijoihin

Sodan edetessä Rautavaara joutui keskelle täysimittaista jalkaväkisotaa melko hätäisen sotilaskoulutuksen varassa.  Sotakokemuksesta kasvoi outo paradoksi: "Sota on pahantekoa ihmisyyttä vastaan, hirveää pakkoa, mutta jollen minä ehdi, vastapuoli ehtii ja minä kuolen." Rautavaara vältteli sotakokemusten muistelua, ja oikeastaan ainoaksi on jäänyt lyhyen novellin kaltainen kuvaus siitä kun viholliset yllättäen kohtaavat silmästä silmään sormi liipasimella; hetkessä vihollisen kasvoille nousee hymy, johon Tapio vastaa hymyllä. "Miksi meillä enää olisi ollut aihetta tappaa toisiamme, mehän hymyilimme? Hymyilimme toisillemme sormet liipasimella. Niin minä otin hitaasti sormeni pois liipasimelta, nostin käteni lakkia kohden ja tervehdin. Hän vastasi samalla eleellä. Hitaasti kännyimme ympäri ja lähdimme astelemaan omille suunnillemme. Palasin teltalle, jossa pojat kysyivät, olinko nähnyt jotakin erikoista. Vastasin, ettei mitään uutta itärintamalta." - Oli muistelu tosi tai lännenelokuvasta napattu aihe, sen tuoma opetus kuvastaa monen sotaveteraanin moraalisia pohdintoja sodan todellisuudesta vuosien kuluessa rintamalla. 

Tapio Rautavaaran puoliso 5. huhtikuuta 1942 lähtien oli Saima Elisabeth (Liisa) os. Huhtakari (aik. Handell), kansakoulunopettaja, joka eli vuoteen 1990. Tapio oli tutustunut häneen 17 vuotiaana vuonna 1932 Oulunkylässä Lounaskahvilan talossa, jonka alakerrassa oli parturi, kahvila ja kahvikauppa. Tapio oli parturireissullaan jättänyt pyöränsä talon seinää vasten ja pojat olivat kiusallaan laskeneet ilman renkaista. Tapio näki, että läheisessä pyörässä oli pumppu. Hän meni kauppaan pyytämään pumppua lainaksi ja hän ihastui myyjättäreen heti... Yhteisestä pyöräilystä seurustelu sitten lähti käyntiin. Suhteessa oli opiskelun ja toimeentulon vuoksi pitkää erossa oloa ajassa ja matkassa mitattuna, ja sitten oli sota erottajana. Kosintakirjeen kirjoitti kuitenkin Liisa, vaikka Tapion puolelta mitään epäröintiä avioliiton suhteen ei koskaan ollutkaan. Häät oli morsiamen äidin seurakunnan, Paavalin kirkossa. Samalla kertaa vihittiin viisi muutakin paria ja häiden juhlinta jäi kahvitteluun morsiamen äidin luona. 

Jatkosodan aikana Rautavaara oli radiokuuluttajana ja lauluviihdettä esittävänä esiintyjänä. Hän onnistui kartuttamaan radion levykokoelmaa lähes 3000 levyllä. Maaselän Radiossa hän tuli Suomen Filmiteollisuuden johtajan T. J. Särkän tietoisuuteen. Tapio Rautavaara kotiutettiin kolmen ja puolen vuoden pestistään ja hän pääsi takaisin töihin OTK:n myllylle. Keväällä 1945 hänen asuntoasiansa järjestyi Oulunkylässä. Hän pääsi vuokra-asuntoon Päiväkumpu 7:ssä, jonne hänen perheensä pääsi muuttamaan Myllykoskelta. 

Rautavaaran ensimmäinen rooli oli Hannu Lemisen vuonna 1945 ohjaamassa melodraamassa "Vain sinulle". Elokuva filmattiin olosuhteissa, joissa kaikki oli kortilla, ja naisnäyttelijän asuja myöten pisteitä tarvikkeisiin kerättiin filmiä tehneen henkilökunnan kesken. Elokuvan vastanäyttelijänä oli Helena Kara, maalaistalon tytär Elina, joka haluaa saada sivistystä ja pääsee Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun haaveillen kirjailijan urasta. Hän kuitenkin sairastuu kuolettavaan tuberkuloosiin. Rautavaara on filmissä tytön uskottu Lauri. Arvostelu oli Rautavaaralle suopea, ja hänet nähtiin uudenlaisena hurmurikasvona suomalaisessa elokuvassa. Ensi illan aikaan Tapion kuva tuli Elokuva-Aitan kanteen, ja se oli sinänsä läpimurto.

Laulajan maine levisi puskaradion kautta turkulaisen Sointu-levymerkin tuottajan Lyyli Seegerin korviin, joka tajusi mikä potentiaali komistuksella oli. Rautavaara oli laulanut radiossa juhlitun kuplettilaulaja Johan Alfred Tannerin tuotantoa puolisen tuntia. Kuplettipainotteinen Tannerin tuotanto olisi sopinut paremmin alalla aloittelevalle Reino Helismaalle, johon Tapio oli tutustunut hiukan aikaisemmin keikallaan Puistolassa. Esiintyjänä Helismaa oli lähempänä kuplettilaulajaa, ja hän oli siihen mennessä tehnyt enemmän kertakäyttöisiä ralleja kuin myöhemmässä tuotannossaan, josta löytyy myös syvällisempiä lauluja aivan kuin oli Tannerin kohdalla. Repe tajusi Tannerin tuotannon vetovoiman ja oletettavasti siksi hän kehotti Rautavaaraa kokeeksi esittämään tämän tuotantoa. Tapio sai tarjouksen Tampereen Työväen Teatterin näyttämölle päärooliin musiikkinäytelmässä Kalle Aaltosen morsian, mutta hän kieltäytyi siitä perheen, vakituisen työn ja säännöllisen heittoharjoittelun takia. 

Rautavaara teki toisen roolinsa v. 1946 valistuselokuvassa "Synnin jäljet" (ohj. Hannu Leminen) ravintolapianistina, joka saa syfiliksen morsiameltaan ja menettää järkensä. Filmi "Kuudes käsky" ( ohj. Orvo Saarikivi) v. 1947 oli kolmiodraama. Sen legendaarinen kyntökohtaus naapurin isäntänä ilman paitaa oli silkaa laskelmointia, ja valitettavasti jotkut pienet särmikkyydet kohtauksissa söivät tarinan uskottavuutta.

Televisiossa usein esitetty "Kultamitalivaimo" vuodelta 1947 on urheiluaiheinen komedia, jossa pirteä Ritva Arvelo esittää vaimoa, joka ystävättärensä kanssa salaa tavoittelee urheilumenestystä pistäen asiat sekaisin. Juonellisesti Edwin Laineen ohjaama elokuva on heppoinen, mutta kaikeksi onneksi asiat sattuivat kohdalleen kun tullaan tarinassa keihäänheiton jännittäviin hetkiin ja kohtaus ikäänkuin ennakoi tosielämässä tulevan olympiavoiton dramatiikkaa Lontoossa 1948. Rautavaaran monilahjakkuus urheilussa, musiikissa ja olosuhteisiin nähden kohtalaisessa näyttelemisessä oli asia, jota sodasta nouseva maa tarvitsi yhdeksi esikuvistaan. 

Tämän jälkeen Tapio Rautavaaralla oli vielä 16 muuta elokuvaroolia, joista loppupuolelta on mainittava hyvä rooli Jörn Donnerin elokuvassa Anna vuodelta 1970, jossa hän esitti uskottavasti alkoholisoitunutta kansanedustajaa. 

Levyuralle Rautavaara tuli pienesti, vaikka hän oli jonkin verran radiosta tuttu ääni. Levyjä myytiin kytkykaupalla ja salanimet kukoistivat. Palkkiot olivat kertakorvauksia eikä verottajalle aina kerrottu mitään – eipä niinä aikoina tuloista eläkettäkään muutenkaan kertynyt. Rautavaaran ensilevytys 1946 Georg Malmstenin levyn B-puolella oli Tapio Rautavaaran tulkinta venäläisestä valssista Lokki (Chaika). Alkuperäispainoksessa laulajaksi oli merkitty T. Rantanen, uusintapainos oli oikealla tekijänimellä. Alkuvuosina levyjä tehtiin tyyliin toisella puolella Henry Theel, Repe Helismaa, Kipparikvartetti..., ja toisella puolella Tapio Rautavaara. Niistä on vaikea sanoa minkä artistin vetovoimalla kulloinkin näitä levyjä myytiin. 

Tapio Rautavaara etsi ohjelmistoonsa ja levyille jotain laulelmallista ja omaehtoista, ja sitähän tulikin: Laulu on iloni ja työni (Tanner -47), Päivänsäde ja Menninkäinen (Helismaa -49), Rakovalkealla (Helismaa -50), Kulkuri ja joutsen ( Dalhqvist, san. Helismaa -50), Isoisän olkihattu (Rautavaara -51), Joutsen (-52 Fredrik Ehrström, Runebergin runoon, suom. Y Weilin)...

Tapio Rautavaara asui perheineen vuodesta 1951 rakennuttamassaan omakotitalossa, Teinintie 4. Pariskunnalla oli kolme tytärtä, s. 1943, 1946 ja 1948. Komeana miehenä hänestä oli kysyntää naisten keskuudessa, mutta oma puoliso oli hänelle äärimmäisen tärkeä myös pitkien kiertueiden aikana. Mitään draamaa mahdollisesta flirtistä ihailijoiden kanssa ei julkisuuteen vuotanut.

Keihäsuran jälkeen Rautavaara halusi jatkaa urheilua jossain muodossa. Hän oli varusmiesaikana osoittautunut hyväksi kivääriampujaksi, mutta hän ei enää sodan jälkeen pitänyt tuliaseista. Keihäs- ja sotakaveri, näyttelijä Uljas Kandolin oli esimerkillään innostanut Rautavaaraa jousiammuntaan. Vuonna 1950 Tapio liittyi Pukinmäessä toimineeseen Sagittarius jousiammuntaseuraan aloittaen nollapisteestä 35-vuotiaana. Seuraavana kesänä hän oli Suomen 10 parhaan joukossa, ja syksyllä 1951 mestaruuskilpailujen viides. Olympiavuotena hän ei juurikaan harjoitellut kiireidensä takia, mutta aina tilaisuuden tullen hän jatkoi harjoituksiaan niin  Ruskeasuolla kuin kotipihallaan.  [Youtube Muistelu 1958 jousiammunnan MM-kisoista]

Sotien jälkeen reissumies Tapsa teki iltamakiertueita mm. Reino Helismaan ja Esa Pakarisen kanssa aina v. 1950 loppuun saakka. Eduskunta oli viisaudessaan säätänyt verolain verottomista huvitilaisuuksista ja nimismiehet valvoivat sen laillisuutta. Nykyajan termein se olisi Pakareelaki niiden virkamiesten kunniaksi, jotka luulivat kaikkia kevyitä musiikkiesityksiä kabareeksi. Ensin oli oltava 2 tuntia ohjelmaa ja sen perään tanssit maksimissaan puolitoista tuntia. Ohjelmaosuus sai sisältää musiikkia, mutta viranhaltija sai vapauden tulkita oliko se liian kevytmielistä, josta napsahtaa huvivero.

Ohjelmassa oli runonlausuntaa, sketsiä ja huumoripuhetta, jota voi sanoa standup jutuskeluksi, mutta nimitetään sitä kuitenkin huulenheitoksi. Rautavaaralla ja Helismaalla oli kitara, Pakarisella haitari. Pakarinen oli aluksi muusikko, mutta hän sai yleisöltä kannustusta hauskojen hahmojen tekemiseen. 

Kaverusten eroaminen oli riitaisa, mutta on ainakin todettava, että Timo Koivusalo on paisutellut tapahtuman dramatiikkaa Rautavaara-elokuvassaan. Pari vuotta huonoja välejä todellisuudessa auttoi kutakin taitelijaa löytämään omaa persoonaansa paremmin. Helismaasta tuli uskomattoman tuottelias lauluntekijä ja hän löysi itsessään viihteellisen käsikirjoittajan. Pakarinen edistyi koomikon urallaan tehden filmirooleja, ja Tapsan suosio piti.

Vuonna 1951 elokuvateatteihin tuli Helismaan käsikirjoittama elokuva "Rovaniemen markkinoilla", jossa esiintyivät mm. Repe Helismaa, Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko (Helismaan-Pakarisen jatkamilla kiertueilla Tapion korvannut laulaja, joka filmitallenteilla vaikuttaa ujolta ja vähemmän karismaattiselta) ja Kauko Köyhkö. Filmi sai kansanomaisuudesta kohtuutontakin kritiikkiä ja vuosikaudet jatkunutta ikävää suhtautumista ns. rillumarei -viihteenä, joka ei sopinut niiden pirtaan, jotka vähitellen olivat alkaneet ihannoida nousukasmaista kaupunkilaista elämäntapaa tai olivat radion opettaman korkeakulttuurin sokaisemia. 

Sotien jälkeen Yleisradion johto pitkälti viitoitti virallisen Suomen kannan kulttuuriin ja viihteeseen. Kuunnelmasarjoja, hupailuja, puheviihdettä ja jonkin verran musiikkiviihdettä radiokanavalta tuli, mutta esimerkiksi vuosikymmenien ajan Lauantain toivotut levyt vajaan tunnin lähetyksessä esitti vain muutaman kevyeen musiikkiin kuuluvan kappaleen lähetyksen lopuksi. Keskiaalloilla oli kuitenkin mahdollisuus seurata mannermaista musiikkia. Jotain Rautavaaran kansansuosiosta kuitenkin kertoo, että yleisö valitsi hänet vuoden radioesiintyjäksi vuosina 1952-54.

Rautavaara kiersi perustamansa uuden 3 miehen ryhmän kanssa vuodesta 1951 lähtien pitkin Suomea. Hän organisoi kiertueensa taitavasti käyttäen hyödykseen sentraalisantrojen paikallistietoutta iltamapaikkojen tilanteesta, laatien lehti-ilmoituksia ja sopien esiintymispaikkojen järjestelyt ja mainosilmoitusten esillä pitämiset. Suomessa sanottiin olleen liki 10.000 huvipaikkaa. Pitäjissä usein oikeistolaisilla ja vasemmistolaisilla oli eri huvittelupaikkansa, ja siihen vielä päälle muiden eriseuraisten lavat tai seurantalot. Kiertäviä ryhmiä oli kenties tusinan verran.

Rautavaara oli mukana myös kisaveteraanien kiertueella, joka pyrki keräämään rahaa kisajärjestelyihin. Ohjelmassa oli näytösluonteista keihäänheittoa samoin kuin entisten urheilijoiden leikkimielistä kilpailemista, toki enemmistö urheilusankareista oli 60 vuotta täyttäneitä. Keräyksellä rahoitettiin yleisurheilijoille leiri Ranskassa juuri ennen kisoja.

Kisojen jälkeen Rautavaaran kiertueet pitenivät ja samalla aiheuttivat keikkaväsymystä ja henkistä painetta. Vuosina 1953-1957 Rautavaaran iltamatilaisuuksia oli keskimäärin yli 100 vuodessa. Iltamaohjelman tuloista tuolloin meni 1000 markkaa hyvään tarkoitukseen Kultamitalistit ry:lle, joka takasi tilaisuuden verottomuuden, vaikkakin ohjelman sisältöjä nimismiehet vahtasivat edelleen tarkasti.

Yleisö ja viihteen sisältö muuttui 50-luvulla: Lavoille tultiin katsomaan suuria iskelmätähtiä ja lauluyhtyeitä ja missit tulivat lavoille näyttäytymään Armin suosion innoittamana. 50- ja 60-luku oli naissolistien suurta esiintulon aikaa. Tähteyteen vaikutti suuressa määrin selkeästi erottuva miehekkyys tai naisellisuus, jota asianmukainen pukeutuminen ja muut ulkoiset merkit korostivat. Ulkomaiset levytykset pääsivät tuontirajoituksista ja levyjä alettiin painaa 17 cm singleinä ja EP-levyinä, joissa tavallisesti oli neljä äänitettä, joskus kuusi. Varsin usein myös EP:n urilla oli eri artistit. 30 cm LP-levyt tulivat markkinoille laajemmin 60-luvun alkuvuosina.

Rautavaara piti 50-luvun alussa muutaman vuoden ajan etäisyyttä Helismaan lauluihin, mutta toki hän oli mukana hänen käsikirjoittamassaan tukkilaiselokuvassa ”Me tulemme taas” (1953) sekä vieraili taksikuskina Pekka Puupää-elokuvassa 1953. Hänellä oli vakavampiakin rooleja mm. elokuvissa Veteraanin voitto, Kaunis Kaarina ja Kahden ladun poikki. Kahden viimeksi mainitun naispääosassa oli Anneli Sauli. Ne eivät olleet suuria menestyksiä koska aihepiiri oli kumpujen yöstä eikä kovin kiinnostava. 

60-luvulla kotimainen elokuva (samoin tanssien järjestäjät) koki kriisin television nopeasta yleistymisestä. Elokuvaeollisuus joutui houkuttelemaan yleisöä iskelmäelokuvilla, ja televisio iski takaisin musiikki- ja viihdeohjelmillaan. Rautavaara oli mukana elokuvissa Suuri sävelparaati 1959, Tähtisumua 1961 ja Toivelauluja 1961. Niiden käsikirjoitukset ovat kotimaisen elokuvahistorian kaameimpien aasinsiltojen kokoelma. Ajankuvina filmit ovat säilyttäneet kiinnostavuutensa. Yhtäältä filmit tarjosivat esiintyjille estradin, mutta toisaalta katsoja saattoi kokea heidät tusinatähdiksi huonosti kokoon kyhätyssä viihdesopassa. Vasta Donnerin ohjaama Anna 1970 mahdollisti Tapio Rautavaaralle kunnollisen, mutta viimeisen filmiroolin.

Rautavaaralle tarjoutui Tesvisiossa syksyllä 1963 tilaisuus omaan ohjelmaan Trubaduuri, jonka käsikirjoittaja Repe Helismaa oli. Repe itse tuli toiseksi esiintyjäksi ohjelmaan kun sarja jatkui kevätkauden 1964.

Suomen Televisiossa ( nyk. Yle) oli sen jälkeen joitain viihdeohjelmia, joissa Rautavaara esiintyi yhdessä iskelmätähtien kanssa, ajalle tyypillisesti playbackinä.

Vuosina 1965-68 Tesvisiosta TV 2:ksi muuttunut kanava esitti dokumenttiluonteisen Reissumies-sarjan, jossa seurattiin elämää eri puolella Suomea kansan keskuudessa tutustuen teollisiin ja maatalouden ammatteihin ja elämäntapaan. Dokumenttiaineiston ohessa oli Rautavaaran esityksiä.

 Rautavaara sävelsi Suomessa ensimmäisenä taiderunoilijoiden tekstejä, mm. P. Mustapään  runon Nukku-Matti nimellä Sininen uni (1952), Heikki Asunnan runon Huuhkaja (1952), Yrjö Jylhän runon Maan vanki nimellä Maan ja meren vanki (1954) sekä Oiva Paloheimon runon Kerjäläislegenda. Se sai päähenkilönsä mukaan nimen Ontuva Eriksson (1951). Runouden innostusta ruokki ystävyys Repen kanssa. He keskustelivat lauluideoinnin ohessa silloin tällöin myös suosikkiensa runoista: Yrjö Jylhän, Kaarlo Sarkian, Heikki Asunnan, Runebergin... Mitään kulttuuriagendaa Rautavaaralla ei liene ollut, ja hän vertasi esiintymisiään ja tuotantoaan leivän hankkimiseen ja omaa rooliaan jonkinlaisena kansanperinteen tulkkina.

Rautavaaran ohjelmistossa oli paljon laulelmia ja myös kotimaisia kansanlauluja, ja joskus hän muokkasi joitain sanoituksia: Juokse sinä humma, Huutolaispojan laulu, Maantie on pitkä, Hurjan pojan koti, Juomaripoika... Monissa kappaleissa oli kuitenkin yhteiskunnallinen sanoma vähäosaisten puolesta, hyvinä esimerkkeinä Pihalaulaja vain (1953),  Rikas ja köyhä (1966), Sinä kunnon ihminen (1973). 

Parhaimpana levytyksenään Rautavaara itse piti nimimerkki Jussi Pirstoksen iskelmää (!) Danakiliä, joka kertoo eksoottisen tarinan afrikkalaisesta erämaasta ja sen kulkijoiden kohtalosta. Haastattelusta ei käy ilmi, kokiko Rautavaara tarinassa myös jotain itselleen tärkeää elämän symboliikkaa vai oliko musiikki ja kepeän jazzikas vanhan ajan iskelmän tunnelma se, joka vetosi häneen. Laulu lienee kestosuosikki, koska moni muukin on levyttänyt sen.   

Unohduksiin jäänyt osa Rautavaaran uralla oli kantrimusiikin levytykset Yölinjalla, Kun Ei, Niin Ei, Kohti Alaskaa, Johnny - mua muistathan, Viisi veljestä, Kylmää Vettä - Cool Water , Toverukset , Chicago-Bill... Levytysidea alkunsa Rautavaaran Amerikan kiertueilta 1959-60 suomalaissiirtolaisten asuinalueilla, joiden aikana Rautavaara hankki kantrilevytyksiä. Vaikka valtaosa Rautavaaran tuotannosta on kotimaisia sävelmiä, oli hän aikaisemminkin tehnyt jotain käännössävelmiä. Rautavaaralla oli 60-luvun alkuvuosina väsähtänyt vaihe suhteessa Toivo Kärkeen ja Fazer-musiikkiin, ja hän teki kantrilevytykset kilpailevalle levymerkille, jossa Harry Bergström tuotti ne. Yölinjaa lukuun ottamatta levyt saivat laimean vastaanoton, koska yleisö ei ollut tottunut kantrimusiikkiin. Sen aika tuli vasta joskus 70-luvulla kun Nashville elokuva tuli Suomeen.

Yölinjalla -kappaletta myöhemmin väitettiin kopioksi Johnny Cashin I Walk the Line -sävelmästä, jota se itse asiassa ei ole. 
Nyt kuultuna kantrilevytyksistä huomaa, että sovitusten pikkusievä sovinnaisuus ja muusikoiden asenne oli hitusen liian jäykkä välittääkseen kantrimusiikin originaalin tunnelman. Silloin ei tajuttu, että tarkoituksena ei ole tehdä mitään lännenelokuvan laulelmia vaan luoda karhean tosielämän sävyttämää tunteikkuutta. Siltikin hanke oli rohkea ja hieno teko tuoda musiikkiin jotain uutta. Yölinjalla -kappale ja Johnny Cash lienevät olleet lopulta kysyttyjä keikoillakin, koska vuonna 1970 uusi porukka taustanaan Tapio Rautavaara levytti Cashin kappaleen Kiven sisällä ja toisella puolella oli äijämäisen Lee Marvinin tunnetuksi tekemä Wandring Star suomeksi Toiset on luotuja kulkemaan.

Tapio Rautavaara sai uransa aikana kultalevyt levyttämistään
kappaleista ”Isoisän olkihattu” , ”Vain  merimies  voi  tietää”  
ja  ”Häävalssi”.  Rautavaaran myydyin levy on vuonna 1979
ilmestynyt kokoelmatupla-albumi Reissumiehen taival,  jota  on  
myyty  yli  150 000  kpl (tuplaplatina). Siitä lohkeaa vasta 17. sija
Suomen kaikkien aikojen myydyimpien albumien listalla.
Oulunkylässäkin vaikuttanut Reijo Kallio yhteismyynnissä mitattuna
on itse asiassa ohittanut Tapsan, vaikka  hänen suosituin
albuminsa "Yksinäinen" on vasta sijalla 85. Muut suositut
veteraanitähdet tulevatkin satoja sijoja perässä.
Oulunkylässä kasvaneen Ville Valon luotsaama HIM on myynyt
albumeita 428.527 ja Tapio Rautavaara 236.117 albumia.

 

Rautavaara ei koskaan pitänyt käsitteestä iskelmä (sanana se oli vakiintunut 40-luvulle tultaessa), ja 60-luvulla rautalankamusiikki oli paha kilpailija, joka vei mennessään tanssilavayleisöä. Kun levy-yhtiöltä ei tullut koko ajan uusia hittejä, myös keikkakysyntä väheni. Amerikan kiertueen jälkeen pullon korkki ei aina pysynyt keikoilla kiinni. Muusikolta ei perinteisesti odotettukaan raittiutta. Yksityisluonteisimmissa tilaisuuksissa saattoi esiintyjän ja juhlaan kutsutun julkkiksen rooli mennä sekaisin. Ilmaisen viinan houkutusta Rautavaara manasikin vuoden 1978 haastattelussa.

Ongelma alkoholista oli hiertänyt läheisten välejä eikä näkynyt niinkään ulospäin ennen vuotta 1962. Laukaisijana saattoi olla muuten kaikin puolin avartava amerikan kiertue, jonka jälkeen melankolia iski lapsuusajan köyhyyden aiheuttamista mahdollisuuksien menetyksistä. Paluu ankeuttajien maan harmaaseen arkeen vei myös elämäniloa. Alkoholin käyttö meni liiallisuuksiin muutamia kertoja v. -62 ja myöhemmin kun Rautavaaran punaviinin käyttö tuohdutti Katri-Helenaa kiertueella 1968. Humalatila pilasi samoihin aikoihin yhden hänen levytyksistään. Tämän jälkeen Rautavaara suostui menemään kolmen viikon hoitoon ja hän oli kuivilla monta vuotta AA-kerholaisena. Sittemmin kolmas kiertue Yhdysvalloissa 1972 oli ikävä käänne alkoholin käyttöön, joka alkoi näkyä esiintymisissä ja ulkomaan matkoilla.

Rautavaaran lopetettua iltamakiertueet 1963 hän siirtyi aluksi Tauno Suojasen ja myöhemmin D-tuotannon leipiin ja osaksi showkiertueita, joissa mukana oli sekä viihteen veteraaneja että uusia kykyjä. Yhä nuorempi yleisö palvoi omia suosikkejaan ja vanhemmille esiintyjille tuli taukolaulajan osa. Rautavaaralle kelpasi myös yksittäiset market-keikat, harjannostajaiset ja muut juhlatilaisuudet, joita kaikkia edes olisi ollut välttämätöntä ottaa vastaan. Hän koki viihdyttäjän roolin itselleen tärkeäksi. Omien sanojensa mukaan hän lauloi eduskuntaan kaikkien puolueideen edustajia, paitsi Rkp:n. Heidät minä jätin Georg Malmsténille, hän on tokaissut.

Topi Kärjen näkemys tuottajana oli hukassa Rautavaaran suhteen 1960-luvun alkuvuosina: kokeiltiin huonosti toimivia urheiluralleja Purtsista Kai Pahlmaniin, kokeiltiin Espanjan musiikkia sortuen omaan näppäryyteen (Bellona ja Rodrigo), tehtiin slaavilaisen tanssin vokaaliversioita ja mentiin levyttämään Peltoniemen Hintriikan surumarssi (1964), joka joutui oitis radion soittokieltolistalle! Kaustisten Purppuripelimannit valittivat levy-yhtiölle ja Yleisradiolle, että Hintriikistä oli tehty nainen! Kirjaimen mittainen virhe oli mennyt läpi yhtiön koko tuotantokoneiston. Eikä siinä vielä kaikki, pelimannit huomauttivat, että mainittu historiallinen henkilö oli ollut erittäin vauras, eikä siten köyhyyttä ja kurjuutta pursuavat sanat ollenkaan tehneet arvoa henkilölle, ja kaiken huipuksi pelimannien mukaan oli kulttuuriskandaali, että huonomaineinen rillumareimies Helismaa oli kehdannut koskea arvokkaaseen kansansävelmään. 

Loukkaava kirje tiesi sanoittaja Helismaan loppua. Hänellä oli jo vuonna 1963 todettu keuhkosyöpä ja keväällä -64 häneltä oli poistetu toinen keuhko ja hän kuoli seuraavana talvena. Hän kehotti ikäänkuin testamenttinaan Rautavaaraa ottamaan levytettäväkseen joitain hänen ja Kärjen 50-luvun alun lauluja, jotka Rautavaara oli halunnut jättää väliin - ja jotka Matti Louhivuoren versioina olivat unohtuneet. Reppu ja reissumies, Kulkurin iltatähti ja Ei auta itku markkinoilla olivat Rautavaaran levytettävänä ennen kokoelmaa suomalaisia kansanlauluja v. 1966 ja 1967. Kansanlaulusovituksissa oli poikkeuksellisen komea taustamusiikki.

Kansanlaulujen kysynnän syy oli Tapio Rautavaaran v. 1965 levyttämä tulkinta Häävalssista, jossa on perinteisten maalaishäiden henkeä pelimanneineen, elovenapeltoineen ja sunnuntai-autereineen. Se oli melkoinen radiohitti kilpaillen listaohjelmassa kestosuosiosta vain Aikamiesten Iltatuulen viestin kanssa. Häävalssin oli tarkoitus olla Kuubalaisen serenadin B-puoli. Vanhan elokuvahitin sovitusta tehdessäään Kärki muisti kaustislaisen viulupelimanni Friiti Ojan 30-luvun häävalssin, jonka yhdestä välisoitosta hän otti duuriosan ja sävelsi sen pohjalta kappaleen. Sanat teki Tuula Valkama. Sävelmästä tuli vähitellen suosittu häälaulu.

1960-luvun loppupuolella Rautavaara lauloi myös Lapista kertovia laulelmia, jotka ovat vuosien ajan olleet suosittuja, kuten Neljän tuulen tie, Lapin jenkka, Jäljet jängällä, Inarinjärvi, Tuuli tunturiin käy... Esimerkkinä aihepiiristä vielä mainittakoon vähän unohtunut Kaamospuu.

70-luvulle tultaessa levytyksiin alkoi tulla joitain uusia elämän tilityksen piirteitä. Jollain fundeerauksilla kun on taipumus kestää kauan kehittyä. Yleisö oli samalla tunteiden aallonpituudella kaikkein nöyrimmissä elämän pohdiskelussa, joka sopii elämää nähneelle artistille: Tuhlatut päivät (1971) ja En päivääkään vaihtaisi pois (1972) Elämäni vuodet (1976).

Rautavaara suostui muistelmakirjan tekoon, jonka toimitti Juha Numminen: En päivääkään vaihtaisi pois (1978). Myös Peter von Bagh ehti tallentaa filmille Tapio Rautavaaran haastatteluja hänen kotonaan, Oulunkylän urheilukentällä, kesäpaikalla jne. Ne esitettiin ensi kertaa Tapio Rautavaaran kuoleman jälkeen.

Tapio Rautavaaran viimeinen keikka oli perjantaina 21.9.1979 klo 14, Finnkarelia Virke Oy:n harjannostajaisissa Orimattilassa.

Tapio Rautavaaran kuolema oli järkyttävän tapaturman seuraus Tikkurilan uimahallissa maanantai-iltapäivällä 24. syyskuuta. Löylystä tullessaan hän kaatui ja loukkasi päänsä. Hänelle tilattiin ambulanssi ja hänet vietiin Tikkurilan terveyskeskukseen. Lääkäri tulkitsi, että kyseessä oli pintahaava ja lievä aivotärähdys ja määräsi siihen hoidoksi lepoa. Ohjeistusta potilaan tilan tarkkailemisesta hän ei antanut, ja näin aivoverenvuodon saanut Rautavaara kannettiin henkilöautosta kotiinsa, jossa hän kuoli aamuyöllä 25.9.1979.


Rautavaara säveltäjänä/sanoittajana mm.

Sanoittaja: Isoisän olkihattu,1951 (levytetty myös 1963)
Sanoittaja: Tuo aika toukokuun, 1951 (Sous les ponts deParis, Vincent Scotto)
Sanoittaja: Unohtunut kitaravalssi, 1954 (Trad)
Säveltäjä:  Sininen uni, 1952  (P. Mustapään eli Martti Haavion runo Nukku-Matti)
Säveltäjä:  Huuhkaja (Heikki Asunnan runo)
Säveltäjä:  Maan ja meren vanki (Yrjö Jylhän runo Maan vanki)
Säveltäjä:  Ontuva Erikson (Oiva Paloheimon runo Kerjäläislegenda)
Säveltäjä:  Vain merimies voi tietää, 1951 (san Heikki Saari)
Säveltäjä:  Jää hyvästi Soyonnara, 1955 ja 1973 (san Helena Eeva)
Säveltäjä:  Kulkuriveljeni Jan (san Asser Tervasmäki)
Säveltäjä:  Yölinjalla, 1962 (san T.R.)( kyseessä EI OLE Johnny Cashin sävelmä I Walk the Line, vaikka säestyssoinnut melkein samat, kuitenkin vuonna 2008 Teosto siirsi sävellyksen Johnny Cashin nimiin, provisio kun pyörii järjestölle siten pitempään)

Suosituimmat levytykset aakkostettuna ja osittain Youtuben linkein varustettuna

Rautavaaran  levytuotantoa esiteltynä muualla

Elokuvarooleja:

Ollut mukana 20 täysmittaisessa elokuvassa näyttelijänä, neljässä elokuvassa laulajana ja seitsemässä dokumentissa ja seitsemässä tv-dokumentissa miehisistä ammateista laulujen säestyksellä. 

Vain sinulle, 1945
Kultamitalivaimo, 1947
Aila, Pohjolan tytär, 1950
Rion yö, 1951
Salakuljettajan laulu, 1952
Me tulemme taas, 1953
Kaunis Kaarina, 1953
Villi Pohjola, 1955 
X-Paroni, 1964
Anna,  1970


Tapio Rautavaara –seura ry,
Pikalähetintie 7 B 1, 00620 Helsinki,
puh. (09) 728 7166, 0500 150 332,
prominor@prominor.fi
lehti: Ralli

 
Kirja

Rautavaara, Tapio (kert.) & Numminen, Juha (kirj.): En päivääkään vaihtaisi pois. 
Kirjayhtymä 1978.

Erola, Lasse: Tapsa - Tapio Rautavaaran elämä. Helsinki-kirjat 2012

Elokuva

Kulkuri ja joutsen, ohjaus Timo Koivusalo, 1999
   - filmiin kuuluvaa musiikkia

Näytelmä

Teatteri Takomo esitti Pikkukoskella sijainneessa Kansantalossa Kristian Smedsin näytelmää Rautavaara - Oulunkylän tähti 1997-1998. (Kansantalo paloi helmikuussa 1998 päivää ennen viimeiseksi ilmoitettua esitystä.)
Helsinkiläisen Metsäteatterin piti esittää vuonna 2014 Rautavaara-aiheisen näytelmän, mutta rahojen loppuessa ennen ensi-ltaa, se jäi esittämättä.

Muu lähdekirjallisuus:

Johanna Kartio: Suomalaisia viihdetähtiä

Satumaa - iskelmän historia

Lauri Jauhiainen: Ruusuja hopeamaljassa - Erkki Junkkarisen elämäntarina, Musiikki Fazer, 1977*

Urpo Haapanen: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1946-1966 (Suomen äänitearkisto, 1983)

Rainer Strömmer - Urpo Haapanen: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1946-1961 (Suomen äänitearkisto, 1992)

Kuka kukin on, 1954

www.yle.fi/aanilevysto

Muuta

Wkipedia: Tapio Rautavaara

Elävä arkisto: Tapio Rautavaara

www.tapiorautavaara.net   Facebook

Tapio Rautavaaran puisto (1981), Oulunkylässä

Veikko Myller: "Kulkurin uni", Tapio Rautavaaran muistomerkki Oulunkylässä

Veikko Tiiton pieni elämänkerta: Tapsa - ’Reissumies’ Tapio Rautavaara

Jari J. Marjasen artikkeli "Populaarimusiikin museossa"


- Aihekooste Rautavaarasta Youtubesssa (äänilevyjä)

YOUTUBE-Kokoelma jossa on Rautavaaran levytyksiä
Alla olevat videoleikkeitä mm. tv-ohjelmista:
- Villi Pohjola elokuvan laulu 
- kansanlaulu Löylyä lissää
- Sikermä kotitaloudesta 1956 -
- Sikermä elokuvasta Me tulemme taas 1953
- Laulajan ystävä 1965 tv-ohjelma maan uumenista
- Neljän tuulen tiellä 1965  tv-ohjelma Rajan pinnassa
- Sokeripala 1968 videotallenne harjannostajaisista
- Niin Ameriikas ( Pekka ja Pätkä -50 luvulla, J.A.Tannerin kupletti)
- Kulkuri ja Joutsen laivaversiona
- Tapsa kertoo Ontuvan Erikssonin syntyhistoriasta ja esittää Reissumies ja kissa lauleman
- Tapio Rautavaara kertoo Ogelin kentällä Lontoon olympiakisojen keihäsfinaalista.
- Tapio Rautavaara kertoo vuoden 1958 jousiammunnan MM-kisoista
- Juomalaulu vaskikäärme
- Kiskoja pitkin 68 Tv topparoikassa
- Laulu tunturille 1949, mukana Repe
- Iltalaulu tukkikämpällä 1968 tv- topparoikassa


  Oulunkylän kotisivu | Paluu edelliselle sivulle