Tähdeltä meni tanssipaikka, puolueelta banderollit -
|
||
|
Veräjämäen liepeillä, Pikkukosken uimarannan lähellä ollut kansantalo tuhoutui palossa kokonaan. Saunarakennus sentään jäi pystyyn. Talon omisti Oulunkylän kansantalo Oy, jonka suurimmat osakkaat ovat vanha TUL:n seura Oulunkylän Tähti ja Vasemmistoliiton Oulunkylän yhdistys. Talo rakennettiin 1940-luvun lopussa. Se oli Tähden harjoitustila ja suosittu tanssipaikka. Vielä 1950-luvulla pihalla oli ulkolava, sen jälkeen on tanssittu sisällä. Urheilijat ovat jo aikaa sitten muuttaneet muille saleille. Tanssien tuloilla pyöritettiin järjestöjen toimintaa. Taloa vuokrattiin myös yksityisiin juhliin ja filmiryhmät käyttivät sitä kuvauspaikkanaan. Esimerkiksi Harjunpää ja heimolaiset -sarja kuvattiin Pikkukosken maisemissa. Tanssit kesätorstaisin vetivät hyvin väkeä, mutta viime kesänä tanssijoita oli tavallista vähemmän, vain vähän yli sata iltaa kohti. Ennätys lienee 1980-luvulta. Laulaja Reijo Kallio veti talolle 250 kuulijaa. Enempää ei olisi mahtunutkaan. Kalliolle paikka oli tuttu: hänen isänsä oli Tähden perustajajäsen. Tanssijat olivat varttunutta väkeä lähiseuduilta ja rytmit perinteistä tanssilavatyyliä. Erityisen ylpeitä tähteläiset ovat siitä, että Tapio Rautavaara oli heidän miehiään ja tiettävästi kävi rakentamassakin kansantaloa. Viisikymmentäluvulla taloa jopa nimitettiin Rautavaaran mukaan Tapiolaksi. Urheiluseuran lahjoituksena saamat Tapsan pokaalit ja keihäs olivat onneksi Tähden toimistossa turvassa palolta. Myös talon viimeiset yleisöillat menivät Rautavaaran nimissä: Teatteri Takomo esitti talolla näytelmää Rautavaara - Oulunkylän tähti. Teatterilla oli rekvisiittanaan 70-vuotiaan Tähden käsin ommeltu lippu, joka tuhoutui palossa. Ensi kesänä talossa piti tehdä katto- ja keittiöremontti. Kulttuuriministerille oli jo lähetetty avustusanomus. “Demokratian puolesta oikeistovaaraa vastaan” Vasemmistoliiton Helsingin piirijärjestöllä ei ollut onnea matkassa, kun se Kulttuuritalon konkurssin jälkeen siirsi vanhat banderollinsa ja muun rekvisiitan säilöön kansantalon kellariin. Kaikki on nyt menetetty. Kansan Arkistossa tosin on muutama Helsingin piirin banderolli. Banderolleja oli noin 50 vuoden ajalta, yhteensä pari sataa. Ne oli tehty talkootöinä. Esimerkiksi vappuna 1985 Skdl:n ja Skp:n vappumarssilla kannettiin banderolleja, joissa luki “Demokratian puolesta oikeistovaaraa vastaan”, “Chilen kansa ei ole yksin” ja “Ei aseita vaan asuntoja”. Ensi vuoden eduskuntavaalien alla puoluepiirillä olisi ollut käyttöä 500 kovalevyiselle vaalimainoksen pohjalle, jotka kaikki paloivat. Samoin paloivat lipputangot ja vapputilaisuuksissa käytetyt pöydät ja soppakattilat. Vakuutusrahat eivät riitä uuteen taloon Omistajat eivät ole vielä päättäneet, ryhdytäänkö raunioille puuhaamaan uutta kansantaloa. Isännöitsijä Vesa Forsbergin mukaan vakuutuksista ei tule sellaista korvausta, joka riittäisi uuden tekemiseen. Talo oli kaupungin tontilla ja vuokra-aikaa oli jäljellä 18 vuotta. Forsbergin mukaan ei ole edes varmaa, saisiko tontille luvan uudisrakennukseen. Palo alkoi talon alle menneiden 7- ja 5-vuotiaiden poikien sytkärileikistä. Lapsia ei voi panna tapahtuneesta rikosoikeudelliseen vastuuseen eikä korvausvelvolliseksi. Vanhemmille korvausvastuu ei tällaisissa tapauksissa siirry kuin poikkeustapauksissa, esimerkiksi jos vanhempien katsotaan selvästi lyöneet laimin valvontavelvollisuutensa. Yleensä pikkulasten ollessa kyseessä asiat hoidetaan sovittelemalla ja niin on Oulunkylässäkin tarkoitus tehdä.
|
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
|
||