|
|
Tämä sivu on omistettu taloyhtiön putkiremontin toteuttamiselle,
joita lähivuosina on näköpiirissä kaikkialla Pohjois-Helsingissä.
Esimerkkinä on eräs Maunulassa sijaitseva iso, vuonna 1955 rakennettu
taloyhtiö, jossa putkiremontti alkoi vuonna 2000, ja se jatkuu vuodelle
2004. Remontti 177 asunnon yhtiöön toteutettiin kahdessa vaiheessa: ensin
kunnostettiin maan alla ja kellarissa sijainneet putkistot, ja sen jälkeen
pidettiin runsaan vuoden hengähdystauko, kunnes syksyllä 2002 siirryttiin
remontoimaan asuntoja. Tämän sivuston kuvat ja teksti kertoo asukkaan
näkökulman prosessista, joka kestää monta viikkoa siinä vaiheessa kun
remontti etenee asuntoihin saakka. Sivun ylä- ja alalaidassa on runsaasti
linkkejä tarvittavan tiedon löytämiseen, joskin tekstin seassa niitä on
myös.
Remontti voi olla laaja tai suppea
Remonttia edelsi pitkä PTS-suunnittelu, jossa osana oli kuntokartoitus.
(katso esimerkki) Suunnitteluun on syytä varata rahaa, jotta tiedetään
mitä ollaan tilaamassa. Ensimmäiset merkit toistuvista vesivahingoista,
jotka eivät johdu huolimattomuudesta, ovat signaali siitä, että putkisto
on uusimisen tarpeessa. Joissain tapauksissa veden laatu tai veden tulo on
heikentynyt.
Asukkaille painotettiin jo vuosia ennen remonttia, että he varautuisivat
siihen sekä rahoituksen kannalta että välttäisivät tarpeetonta
vesikalusteiden uusimista ja kylpyhuoneiden remontointia, sillä ne
jouduttiin poistamaan. Useimmat asukkaat luopuivat ammeistaan, ja
tilalle hankittiin joko suihkuallas tai suihkukoppi. Myös WC-istuimet ja
käsienpesualtaat uusittiin. Moni hankki sähköllä toimivan
lattialämmityksen, ja lähes kaikki lämpöpatterit korvattiin
käyttövesiradiaattorilla. Kylpyhuoneet olivat korkeita ja katsottiin
parhaaksi rakentaa välikatto.
Sähköpistokkeisiin tuli lisäyksiä,
useassa tapauksessa myös vesikalusteiden paikka muuttui tai pesukoneen
vesihana täytyi sijoittaa uuteen paikkaan. Kaikista näistä syistä vanha
laatoitus oli pakko poistaa. Näin ollen kylpyhuoneremontista tuli laaja.
Tarjous oli siis eräänlainen perusratkaisu, jonka päälle osakkaalla oli
mahdollisuus hankkia lisärakentamista tai korvaavia ratkaisuja.
Vähäisempää vaikutusta oli keittiöiden ja keittokomeroiden
vesijohtoihin ja viemäreihin, mutta samalla kiinnitettiin huomio
ilmanvaihtoon ja liesituulettimiin, joista jokunen nykymääräysten mukaan
oli laiton. Koneistettua tuuletinta ei saa yhdistää suoraan
ilmanvaihtoputkeen, koska se voi työntää poistoilmaa muihin asuntoihin.
Tiedottamista, tiedottamista...
Yhteistä tiedotusta on järjestetty yhtiökokousten lisäksi erillisissä
tiedotustilaisuuksissa ennen uusiin rakennusvaiheisiin siirtymistä. Ne ovat
vaatineet ison kokoontumistilan. Näytelaattoja on kierrätetty
porraskäytävissä ja ne on nähtävissä yhtiön yhteisissä tiloissa.
Remontti siirtyy vaiheittain ja portaittain. Ensimmäiset kaksi
kokonaisuutta oli koko taloja, kolmas remonttikokonaisuus käsitti kaksi
taloa ( à 18 asuntoa). Neljäs on kaksi taloa. Näille kokonaisuuksille
järjestettiin oma tiedotustilaisuutensa, jossa asukkaille kerrattiin
aikaisemmin kerrottua sekä ohjeistettiin yksityiskohtaisemmin. Työ etenee
linja kerrallaan eli saman tilan vesi- ja viemäripisteet remontoidaan
samanaikaisesti: purkaminen alkaa yläkerroksista, rakentaminen
alakerroksista.
Miten osakas turvaa etunsa
Asunnon alkukartoitusta (käyntiä, mukana mahdollisesti myös digikamera)
seurasi vielä alkukatselmus ennen remontin alkua. Mukana oli osakas, työn
valvoja ja urakoitsijoiden edustajat, joskus myös taloyhtiön hallituksen
edustaja. Kokoontumisesta laadittiin lista yhdessä sovituista asioista. Se
tulostettiin ja teipattiin asunnon oveen. Paperista selviää urakoitsijan
tekemät työt ja osakkaan esittämät toiveet, laatoitus, värit, ja muut
mahdolliset tarjouspyynnöt, esim. lisäpistorasiat tai lisärakentaminen.
Mikäli remontissa jotain oleellista (hyllyjä, rakenteita, sälekattoja jne)
joudutaan purkamaan, yhtiö joutuu pääosiltaan kustantamaan niiden takasin
asentamisen, jonka urakoitsija tekee. Urakan aikana voi sattua vahinkoja,
joiden korvausvastuu on rajallinen, esimerkiksi tapetti likaantuu tai pora
tulee seinästä läpi. Kannattaa tarkistaa oman kotivakuutuksen ehtoja!
Osakkaan on omat etunsa turvatakseen oltava mukana ainakin remonttia
edeltävässä alkukatselmuksessa. Työlle hankitaan taloyhtiön puolesta
aina valvoja, joka huolehtii siitä, että työ tehdään hyvän
rakennustavan mukaisesti lakeja ja asetuksia noudattaen. Valvojan
ammattitaito säästää sekä yhteisiä että osakkaan varoja remontissa.
Asukkaana remontin aikana?
Remontti aiheuttaa monenlaista häiriötä elämänrytmiin ja asumiseen.
Ennen ja jälkeen oman remontin porausäänet kuuluvat, portaista leviää
betonipölyä, lämmitys voi olla poikki, vaikka omassa asunnossa ei
vielä/enää remontoidakaan, voi tulla yllättäviä käyttövesikatkoja
jne. Oma vedettömyys kestää 4 - 8 viikkoon. Peseytyä voi vaikkapa
yhtiön saunatiloissa, mutta entä kun pitää tiskata tai pyykätä?
Ruokien laitto ja ruokailu voivat olla ylitsepääsemättömän epämukavia
kannetulla vedellä tai kun uuni on kalkkipölyn peitossa ja
keittiökalusteet muovien alla. Huonokuntoisen asukkaan on hankala käydä
wc-tiloissa, jotka saattavat olla kellarissa tai naapuritalossa. Huoneistoon
pitää raivata tila, jota kautta laastit, tarvikkeet, laatat jne
kuljetetaan. Työ vaatii usein myös sen, että ovi eteiseen on auki. Irtain
on syytä siirtää pois. Huone on suojattava laastipölyltä. Eräs
tekninen ratkaisu siihen on suojamuovista rakennettu irtoseinä. Oleskelu
tai kukkien kastelu toisella puolella voi olla mahdotonta. Tosin ne, joilla
on pitkäaikaista kokemusta mökkiasumisen "ihanuudesta", ja
joilla asumistilaa jää, ja jotka päivän aikana enimmäkseen ovat poissa,
voivat asua asunnossa remontin aikana.
Ei muuta remontointia putkiremontin aikana
Pääsääntöisesti putkiremontti on oma kokonaisuutensa, joka ei kaipaa
ylimääräisiä ihmisiä asunnoissa. Putki-, laatoitus-, poraus-, purku- ja
valutyön lisäksi asunnossa on myös eräissä vaiheissa sähkömies ja
maalari. Vaikka putkiurakan aikana houkutteleva ajatus on teettää
tapetointia, kattojen ja seinien ja ikkunapokien maalausta, ajatus ei ole
hyvä laastipölyn takia. Vasta sitten kun asunto on pääasiassa pölytön,
kannattaa siirtyä näihin vaiheisiin. Kuitenkin urakoitsijoilta kannattaa
kysyä työjärjestystä, mikäli näitä suunnitelmia on.
Muuta huomioon otettavaa
Kellaritilat ja vintti: Kellarissa olevat putket voivat sijaita niin
hankalassa paikassa, että asukkaan on tyhjennettävä kellarinsa remontin
tekoa varten, mutta yleensä tämä on poikkeus. Myös vinteillä voidaan
tehdä putkiremontin yhteydessä ilmastointitöitä, jotka vaativat pääsyn
vinttikomeroon. Remontoitavissa taloissa on yhteiset kellaritilat tavallista
enemmän auki, ja joskus varkaat käyttävät tilaisuutta kellarimurtojen
tekemiseen kun remontoijat ovat kahvi- tai ruokatauolla. Arvotavara pois
kellareista!
|
Paluu
edelliselle sivulle
Suositellaan tulostettavaksi:
KORJAUSHANKKEEN
LYHYT TARKISTUSLISTA
(PDF 2 sivua)
putkiremonttien
todellisuus 2006: (PDF 4 sivua):
Isännöitsijäkyselyn tulos kokemuksista 2006 remontin
onnistumisesta budjetin ja aikataulun pitämisen kannalta.
Tutustu myös:
PUTKISANEERAUKSEN UUDET MENETELMÄT
Televisiosta
tuttu
putkiremonttisarja (2005) tässä
|