|
30.4.2003
Oulunkylä-Seura
Helsingin kaupunginhallitukselle
Oulunkylä-Seuran lausunto Yleiskaava 2002 ehdotuksesta
Patolan metsäalue / Oulunkylän urheilupuisto:
Risupadontien pohjoispuolelle esitetään kerrostalokorttelia. Hirsipadonkujan
ja suon välillä on pientalovaraus, samoin Patolan metsän
pohjoisreunassa Itä-Pakilan puolella.
Alueet ovat ulkoiluteineen kuitenkin olennainen osa Oulunkylän
urheilupuistoa ja ehdotetut rakentamisalueet pienentäisivät viheraluetta
merkittävästi. Monipuolisten liikunta- ja muiden
virkistysmahdollisuuksien sekä luontoarvojen säilyttämiseksi Oulunkylän
urheilupuiston ympäristössä ei Patolan metsäaluetta tule enää
kaventaa yhtään. Alue tulee jättää koko- naisuudessaan eli nykyisessä
laajuudessaan virkistyskäyttöön. Tästä tulee päättää jo
yleiskaavassa, eikä jättää asiaa asemakaavoituksen varaan. Alueen
keskellä oleva suo (Patolan neva) kuuluu uhanalaisiin biotooppeihin ja on
myös koulujen opetuskohde. Se tulee rauhoittaa luonnonsuojelulailla.
Käskynhaltijantien eteläpuolinen viherkaista tulee säilyttää.
Tuusulantien ja Patolan välinen viherkaista tulee säilyttää ja sinne
tarvitaan myös kevyen liikenteen yhteys.
Viikinmäki, Helsinki-puisto:
Oulunkylä-Seura on tyytyväinen Helsinki-puistoesityksestä, tosin se
kannattaa edelleen puistolle kansallisen kaupunkipuiston statusta. Viikinmäen
kohdalla seura on ollut huolestunut rakentamisen vaikutuksista Vantaanjoen
kansallis- maisemaan. Kaavaehdotuksessa Viikinmäen kerrostaloalue on
onnistuneesti merkitty pientalovaltaiseksi alueeksi, mikä toivottavasti
takaa sen, etteivät talot nouse metsäalueen yläpuolelle. Viikinmäen
kaava-alueen rajaa tulee kaventaa niin, että Vantaanjoen viherkaista jää
esitettyä leveämmäksi.
Pukinmäessä Vantaanjoen varteen osoitetun lisärakentamis-
alueen ei tule kaventaa Helsinki-puiston toimivuutta ja siten estää
viherkäytävän toimivuutta.
Yleiskaavan puutteena on huonon ja puutteellisen
karttaesityksen lisäksi mm. se, ettei esityksestä selviä kuinka paljon
nykyisestä viherpinta-alasta ehdotetaan otettavan muuhun käyttöön. Tämä
olisi ollut mm. Patolan metsän kohdalla tärkeä tieto.
Yleiskaavassa ei ilmanlaatu- ja meluselvityksiä ole hyödynnetty,
vaikka asuinympäristön terveellisyys ja viihtyisyys tulisi turvata ja
ilmanlaatua ja melua koskevia ohjearvoja noudattaa. Lisärakentamisalueet
Tuusulantien varressa Maunulan ja Patolan kohdalla sijoittuvat vilkkaan
liikenteen haitta-alueille.
Oulunkylä-Seura ry.
Erwin Woitsch, puheenjohtaja
Vesa Hongisto, varapuheenjohtaja
|