|
Tervetuloa
luontosivulle!
Toistaiseksi
kaupunginosassamme ei ole omaa luontopolkua tai opastettua
luontoreittiä. Pyörä- ja ulkoilutieverkosto Vantaan joen varressa
tarjoaa runsaasti maastoltaan vaihtelevan vaellusreitin, jossa on
säilynyt jotain siitä vuosisataisesta romantiikasta, joka
itsenäisyyttä edeltävänä aikana toi alueelle kuuluisan Oulunkylän
huvila-asutuksen. Se levisi samalla aseman seudulle ja toi sinne kylpylän
ja muut kyläyhteisön toiminnat, joista vähitellen kehittyi
Oulunkylä, jonka me tunnemme tänä päivänä.
Oulunkylän
alueella on vielä virkistäytymiselle soveltuvia puistoja ja
lehtomaita, vaikka yhtenäinen keskuspuiston tapainen alue puuttuukin.
Kaavoitus pientaloalueeksi monin paikoin on pelastanut paljon
alkuperäisestä luonnosta, mutta väestön pääkaupunkiseudulle
keskittymisen paine koettelee luontoarvoja. Patolassa kuivattiin
Helsingissä harvinainen neva, joka on ollut koulujen luontoretkikohde.
Yleiskaavassa on koko ajan paineita viipale kerrallaan lisätä asutusta
mm. Tuusulanväylälle päin. Toistaiseksi kuitenkin Patolassakin on
hienoja ulkoilupolkuja ja talvisin hoidettua latuverkostoa.
Kaupungin
tapa siistiä uimarannan aluetta
kovakouraisesti lopputalven 2005 aikana ihmeteltiin Oulunkylässä
suuresti. Vuonna 2006 luontokatselmuksessa kiinnitettiin huomio
Käskynhaltijantien reunoilla olevan puuston kuntoon, Tapio Rautavaaran
puiston sekä tekojääradan viereisen puuston harvenemiseen ja
harvennustoimintaan. Puuston kunto monin paikoin olikin päässyt siinä
määrin huononemaan, että viime vuosien voimakkaat tuulet ovat uhka
sekä kasvustolle että ohi kulkeville ihmisille.
Yleisten töiden lautakunta hyväksyi 29.4.2004 Oulunkylän ja Koskelan
viheraluesuunnitelman vuoteen 2012 saakka. Ensimmäisinä
rakennuskohteina on Tulvaniitty ( näkyy alla olevassa kartassa kohteena
no 6) ja Pikkukosken puistometsän (kohteen 8 eteläpuolella) vanhan
leikkipaikan laajennus. Kiireellisenä pidetään myös
Kylänvanhimmanpuistoa ( kohde a) ja siihen liittyvää puistometsää.
Rahaa on tässä vaiheessa varattu 1,5 miljoonaa euroa, ja
Helsinkipuiston rahoitusta noin 1,6 miljoonaa. Korjaustarpeet on
arvioitu kaiken kaikkiaan 3,5 miljoonaksi. Myös Seurahuoneen viereinen
taitelijapuisto kohentuu tässä suunnitelmassa.
Lue lisää klikkaa tästä. Seuraava
kehittämiskohde on rantapuisto ja itsenäisyydenpuisto
kuntoutussairaalan liepeellä. Oulunkyläläiset kuvanveistäjät
haluaisivat alueesta taiteen puiston, jossa luontevasti voisi olla
esillä teoksia.
|