Uudenmaan pisin joki saa alkunsa Hausjärveltä ja laskee Itämereen 99 km:n päässä Helsingin Vanhassakaupungissa. Sen valuma-alueella asuu jo yli miljoona henkeä. Vantaanjoen pääuomassa on kaikkiaan 45 nimeltä tunnettua eri suuruista koskea, joista osa on hävitetty perkauksien yhteydessä lähes kokonaan ja muut kosket on uittoperattu tai käsitelty eri tarpeita varten.

Vantaa-nimen antoivat kenties muinaiset hämäläiset eränkävijät etelänretkillään käyttämälleen reitille, jonka latvoille pääsi helposti Vanajaveden yläpuolisten harjujen takaa. Viikinkiajan ja ristiretkien jälkeen vakiintui ruotsinkielinen uudisasutus rannikon savimaille. Hälsinglandista peräisin olleet tulijat nimesivät joen Helsingeåksi ja sen kosken Helsingforsiksi. Helsingin pitäjän kirkonkylä kasvoi 1300-luvulla Vantaan- ja Keravanjoen sekä Kuninkaantien risteykseen. 

Vuosisatojen mittaan vesistöä ovat hallinneet vuorollaan Ruotsin kruunu, virolainen Paadisten luostari, katolinen kirkko ja Vantaankosken kuninkaankartano – viime aikoina alueen kunnat.

Nykyisen Käskynhaltijantien paikkeille rakennettiin ensimmäinen silta vuonna 1915. Noin 15 m yläjuoksulle päin "Ryssänsillasta" rakennettiin toinen kapeampi tukkisilta, joka suojasi varsinaista siltaa keväisen jäänlähdön vaurioilta. Nykyinen silta korvasi nämä 1960. Sillan kupeessa oli 1950-luvulta lähtien pitkään matonpesulaituri, jota tultiin käyttämään jopa monien kilometrien päästä. Pukinmäen puolelle kaavaillaan uutta matonpesupaikkaa, jossa on kunnollinen viemäröinti.

Höyrylaivakin kulki aikoinaan Vanhastakaupungista Ruutinkoskelle pysähtyen mm. Högåsin pensionaatilla, joka oli koristeellinen puurakennus 1800-luvun puolivälistä. (karttayksityiskohta). Paikka oli etenkin rikkaiden venäjänjuutalaisten suosima. Rajan sulkeuduttua sen toiminta loppui sotien välisenä aikana, kivijalka löytyy vielä jyrkästä rinteestä.

 
yllä olevat uittoa ja jään ottoa esittävät kuvat: Britta Holmlund

Jokea käytettiin koko pituudeltaan yhä enenevästi ruukkien, sahojen ja myllyjen energianlähteenä, juomaveden ja jään ottoon sekä samalla myös viemärinä. Lopulta likaantuminen alkoi olla niin ilmeistä, että Keski-Uudenmaan kunnat rakensivat yhdessä meriviemärin vuonna 1979. Kahtena viimeisenä vuosikymmenenä Vantaanjoen tila on huomattavasti kohentunut mm. tehokkaamman jätevedenpuhdistuksen ja kunnostusten ansiosta. 

Nykyään jokivarsi tarjoaa tärkeän virkistysalueen Helsingin keskeisenä vihersormena. Sen varressa on yhtenäinen ulkoilutie- ja latuverkosto, jonka kautta pääsee Paloheinään ja Keskuspuistoon sekä edelleen aina Nuuksion kansallispuistoon saakka. 

Jokivarsien luonto on runsaslajista muodostaen tärkeitä ekokäytäviä peltovaltaisessa ympäristössä. Vesistöalueella onkin useita suojelualueita ja -kohteita. Vaelluskalat ovat palanneet Vantaanjokeen sen jälkeen, kun useita padottuja koskia palautettiin ennalleen vuosina 1997–98. 

Vuoden 2007 aikana joelle nousi ennätysmäärä taimenia ja lohia. Hoitoyhdistyksiä on huolettaneet savi ja humuspitoinen liete, joka tukkii kutusoraikkoija, joista poikaset lähtevät alkukesään mennessä. Vantaanjoen vesistöön istutettiin vuoden 2008 keväällä yli 12.000 taimenenpoikasta. 

Tällä vuosituhannella on ehdoteltu kansallisen kaupunkipuiston ulottamista ulkomereltä Vantaanjoen kautta Haltialaan saakka. 

 Linkkejä:

•  Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys
•  Hälsingland, ruotsiksi
•  Vantaan Laurin artikkeli (v 2001) jossa kerrotaan mm Paadisten luostarin vaikutuksesta Vantaanjoella varhaisella keskiajalla: 800 vuotta kirkollista elämää Vantaalla