|
|
|
|
12 Oulunkylän
kartano Mikkolantie 15/ Käskynhaltijantie 5 Åggelbygård (Mickels) oli keskiajalla perustettu tila. Ensimmäinen säilynyt maininta siitä on 1490-luvulta, jolloin Mickelsiin suunniteltiin hevossiittolaa armeijan tarpeisiin. 1540-luvulla sen omisti Mickel Philipsson. Tuohon aikaan kylässä oli viisi taloa: Mickels, Petas, Nybondas, Britas, Månsas. Lisäksi kylästä oli erotettu Kåttebyn (Kottbyn) yksinäistila. Näiden hallitsemat alueet jatkuivat varsin kauas kantakylästä: Kolmen jälkimmäisen entisillä tiluksilla on nykyään samannimiset kaupunginosat. Mickels oli ratsutila, jonka haltijat vaihtuivat usein. Kolme heistä on saanut nimensä lähikatuihin: Helsingin entinen pormestari Heiden Wilken 1600-luvulta sekä Henrik Sohlberg vanhempi ja nuorempi 1700–1800-luvuilta. Kartanoksi kohonneeseen Mickelsiin liitettiin vuosien mittaan lähitaloista Britas, Månsas ja osa Kottbytä. Maat alkoivatkin pian kiinnostaa laajenemishaluista Helsingin kaupunkia, joka osti kartanon oulunkyläläiseltä Johan Eklundilta 1908.
|
Oulunkylän kuntoutussairaala on entisen Oulunkylän kartanon tontilla Vanha päärakennus palveli sittemmin Pelastusarmeijan lastensairaalana ja sen jälkeen miesten vanhainkotina. Sodan loputtua 1944 kartanolla oli Karjalan evakkojen kokoamispaikka. Yksikerroksinen satulakattoinen puurakennus purettiin 1962. Pihapiiriin kuuluneita kivijalkoja on edelleen löydettävissä viereisessä lehtorinteessä. Paikalle valmistui 1992 Oulunkylän kuntoutussairaala, suunnittelija Mikael Paatela. Sodissa vammautuneiden veteraanien kuntoutukseen erikoistuneessa sairaalassa on 100 vuodepaikkaa sekä tutkimus-, hoito- ja kuntoutustilat uima-allasosastoineen. Terassimaisesti polveileva rakennus kätkee suojiinsa suuren tilavuuden, peräti 34.000 m3. Pihalla sijaitsevan tykin pienoismallin on tehnyt taiteilija Paavo Tuomela 1980. Kotka-veistoksen on tehnyt Jukka Waltari.
|
|
|
|