
|
|
|
| 8 Åggelby Svenska samskola
Axel ja Anna Lundström olivat aloittaneet ruotsinkielisen yhteiskoulun pitämisen 12 oppilaalle Otto Brandtin huvilassa Mikkolantien toisella puolella vuonna 1912. Koulu muutti 1914 tällä paikalla sijainneeseen Villa Centraliin, jonka Svensk Förening i Åggelby osti seurataloksi. Yhdistys oli perustettu 1909 ajamaan ruotsinkielisten asemaa muuttuvassa Oulunkylässä. Vähitellen se suuntautui yhä selvemmin koulun ylläpitoon. Oulunkylän kunnan perustamisen jälkeen kunnankanslia toimi aluksi Centralin eteläpäädyssä. Yksityiskoulu matrikkeli: Åggelby svenska samskola |
Rakennusta laajennettiin 1930 yhteiskoulun saatua myös lukioluokat kolme vuotta aikaisemmin. Enimmillään koulussa oli 511 oppilasta. Uudet linjakkaat koulurakennukset valmistuivat 1958, 63 ja 71. Vanha puukoulu paloi 1969. Uusissa tiloissa ehdittiin toimia vuoteen 1977, kunnes sen toiminta lakkautettiin ja oppilaat siirrettiin Alppiharjuun. Oulunkylään puolestaan siirtyi Mellersta Nylands yrkeskola, nyttemmin nimeltään ammattikorkeakoulu Prakticum, joka muutti edelleen 2005 Arabianrantaan. Nyt on tekeillä kaavamuutos, jossa käytöstä jääneet koulurakennukset korvattaisiin asuintaloilla. |
|
|
|