To index pagePrevious pageNext page

3 Ruutanapuisto

Asutuksen ympäröimä kaunis puisto samoin kuin läheiset Ruutanatie, Karppitie ja Patolantie ovat saaneet nimensä järvestä, joka laakson pohjalla oli vanhoina aikoina. Järveä rajasi luonnonpato siinä kohdassa, jossa Jokiniementie myöhemmin ylitti rautatien ja nyt on kevyen liikenteen silta. Kallio räjäytettiin radan rakentamisen yhteydessä. 

Perimätiedon mukaan vielä 1900-luvun alussa Patolassa silti tulvi ajoittain niin, että vanhan kirkon vieressä kuljettiin soutuveneellä. Tähän liittyvät myös vanhoissa kuvissa näkyvät lankongit teiden varsilla.

Isoon kuvaan klikkaamalla
Patolan aluetta 1961, jolloin Oulunkylässä alkoi ripeä rakentaminen.
Isoon kuvaan klikkaamalla Isoon kuvaan klikkaamalla

To index page