Oulunkylän luonto

Toistaiseksi kaupunginosassamme ei ole omaa luontopolkua tai opastettua luontoreittiä. Pyörä- ja ulkoilutieverkosto Vantaan joen varressa tarjoaa runsaasti maastoltaan vaihtelevan vaellusreitin, jossa on säilynyt jotain siitä vuosisataisesta olemuksesta, joka itsenäisyyttä edeltävänä aikana toi alueelle kuuluisan Oulunkylän huvila-asutuksen. Asutus levisi aseman seudulle ja toi sinne kylpylän ja muut kyläyhteisön toiminnat, leviten Veräjämäkeen ja lisääntyen kaupungin pohjoisissa osissa, joista vähitellen kehittyi Oulunkylä, jonka me tunnemme tänä päivänä.

Oulunkylän alueella on vielä virkistäytymiselle soveltuvia puistoja ja lehtomaita, vaikka yhtenäinen keskuspuiston tapainen alue puuttuukin. Vantaajoen varsi kuuluu Helsinkipuistoon, joka ulottuu Vanhasta Kaupungista Vantaalle. Osa jokivarsialuetta on arvokasta kääpäaluetta ja Veräjämäen metsä plotteineen myös arvostettua virkistysaluetta. Kaavoitus pientaloalueeksi monin paikoin on pelastanut paljon alkuperäisestä luonnosta, mutta väestön pääkaupunkiseudulle keskittymisen paine koettelee luontoarvoja. Patolassa kuivattiin Helsingissä harvinainen neva, joka on ollut koulujen luontoretkikohde. Kallion laidalla oleva osa suota saattaa olla alkuaan matala metsälampi (Oulunkylässä muistellaan kuinka siellä joskus talvella on käyty luistelemassakin). Yleiskaavassa on koko ajan paineita viipale kerrallaan lisätä asutusta mm. Tuusulanväylälle päin. Toistaiseksi kuitenkin Patolassakin on hienoja ulkoilupolkuja ja talvisin hoidettua latuverkostoa.


 

Oheiselle kartalle on kirjaimin merkitty huomionarvoisia kohtia ja pieniä pistäytymisreittejä:
A Tanhumäki, metsäkaistale, jossa on jäännöksiä venäläisten linnoitustöistä
B Suo- ja neva-alue, osittain pilattu kuivatuksella Patolan rakentamisen yhteydessä
C Henrik Sohlbergin puisto, Venäläisten rakentama tuliasema, ojaksi huvennut puro
D Töllinmäki ja joentörmä, Toivolan metsä, vanha puusto, joenvarren kasvit
E Oulunkylän rantapuisto, metsän kääpäesiintymiä
F Tulvaniitty
G Pirunkalio ja Pikkukoski
H Eteläinen joenvarsi, kääpäesiintymiä
I Plotit
J Entisen ampumaradan metsä
K Koskelan metsä ja kalliot, voimalinjojen alla oleva kasvillisuus, Taivaskallio osana Käpylän luontoa
L Käpylän asemaraitin metsä, radanvarren niittykasvillisuus
M Mäkitorpan puisto, kaupunkipuistokaistale monine lajeineen Kustaankartanolle saakka. Kustaankartanon kesäeläminä on aidattuna lampaita ja kanoja.
Käskynhaltijantien eteläpuolella on mainittava pienet lähimetsäkaistaleet kirkon, Siltavoudintien molemmin puolin olevat metsäkaistaleet ja Käskynhaltijantien ja Mikkolantien kulmassa oleva kallioinen viheralue.

Pyörällä ei pääse suoraan kohteisiin A,B,G,H,I ja J. Pirunkallion ja eteläisemmän joenvarren metsäpoluille ei kannata mennä edes taluttamalla.


Kaavoituksellisesti Oulunkylään kuuluu Maunula, jolle perustettiin luontopolku jo vuonna 1990, ja sen ensimmäinen nettiversio 1999. Tässä 2014 päivitetty versio Maunulan poistuneelta luontosivulta PDF-muodossa. Tässä jonkin verran lyhennetty tekstiversio. Uusi Luontopolku Maunulassa avattin Helsingin ladun sivulle kesäkuussa 2014. [kuvia] [ Keskuspuisto juhli 100 vuottaan kesällä 2014, kuvia]


Yleistä Vantaanjokivarren ja Helsingin pohjois-osien metsäluonnosta

Suomen rannikko kohoaa edelleen jääkauden painosta voipuneena. Maa-aines on kulunut muinaisuuden mullistuksissa ja joet virtaavat matalina tulvaherkällä tasaisella maalla, joka otettiin viljelyskäyttöön viljelyn yleistyessä. Puut kaskettiin ja kivet raivattiin, ja näin syntyi peltoaukeamat. Peruna, heinä ja vilja olivat pääasialliset tuotteet. Karjataloutta oli vähän, mutta hevostalous Helsingin seudulla tarvitsi ravintoa. Joen uoma maaston korkeusolosuhteista päätellen on joskus mahdollisesti virrannut Veräjälaakson kautta kiertäen Pirunkallion toiselta puolelta vaikkakaan käytettävissä ei ole asiaa todistavia karttoja. Metsälle puolestaan jäi kasvumahdollisuuksia vaihtelevan korkuisessa maastossa. Siellä on useita pitkulaisia jääkausien muodostamia kallioita, joiden toinen reuna on äkkijyrkkä ja toinen tasainen.

Kulttuurimaisema, jossa maata viljellään, pysyy jokseenkin muuttumattomana, koska siellä ei pääse tapahtumaan vesakoitumista. Pöpeliköt ja pusikot ovat monien pikkulintujen suoja, mutta lähistöllä on oltava hyönteisille otollinen alue, josta ne saavat ravintonsa. Vilja ei tarvitse hyönteispölytystä, mutta monet muut viljelykasvit tarvitsevat. Aluerakentajat näkevät jokaisessa tyhjässä peltoaukeamassa miljoonien eurojen arvoisen kohteen täytettäväksi lennokkailla ja virtaviivaisilla rakennelmilla, jotka todellisuudessa pilaavat koko maiseman.

Valoa läpi päästävä metsä, jossa on runsas pintakasvillisuus vesakoituu ja pusikoituu. Leppä, pajut ja varsinkin viime aikoina pihlaja on yleistynyt keskuspuiston ja Helsinkipuiston metsissä, varsinkin kun vanhat 70-100 vuotiaat puut vähitellen harvenevat ja päästävät valoa pieninä laikkuina.

Metsäalueilla maaston epätasaisuuden takia, ja kun kallioilla suodattuu vettä ja sulavaa lunta vain pintakerrokseen,  muodostuu pieniä kosteikkoja, joissa sammal alkaa levitä. Puun juurille ja uusille puun taimille tämä pitkällä aikavälillä ei tee hyvää. Soistuminen eteläisessä Suomessa yleinen ilmiö.

Osassa helsinkiläisiä metsiä vallitsee ristiriitaa siinä onko päätavoite virkistyskäyttö vai luonnon eristäminen kokonaan ihmiseltä. Välillä tuntuu, että luonnonsuojelullisten kriteereiden jäädessä täyttymättä ei haluta myöntää metsien virkistyksellistä käyttöä lähisamoilun, marjastuksen, metsässä oleskelun ja liikunnan tuoman elämänlaadun kriteereillä, ja ollaan sen nimissä valmiita kaventamaan näitä luontoalueita.

Metsäluontoa säilytetään vain puuttumalla kaavoitukseen

Helsingissä on runsaasti metsäluontoa, jota kaavoittamalla yritetään ottaa kaupunkilaisten käytöstä pois. Oulunkylä-Seura on helmikuussa 2015 kehottanut oulunkyläläisiä otttamaan painokkaasti kantaa uusiin kaavoitussuunnitelmiin puuttumalla ainakin oman lähiympäristön metsien kaventamissuunnitelmiin perustelluilla mielipiteillä kohdennetuista paikoista, joita on runsaasti.  

Jos yleiskaavan mukainen rakentaminen toteutuisi täysmääräisenä, vaikutukset olisivat rajuja. Yhteensä Helsingin lähimetsiä on uhan alla satoja hehtaareja monen neliökilometrin verran. Oulunkylän seudulla Vantaanjoenvarren viheralueiden ketju (ns. Helsinkipuisto) katkeaisi ja Keskuspuisto kapenisi Maunulan kohdalla puoleen. Viheralueiden pinta-ala kutistuisi yli 80 hehtaarilla. Suurimmat metsiin sijoittuvat rakennusalueet ovat Veräjämäen-Koskelan metsä (23 hehtaaria) ja Maunulanpuisto (14 hehtaaria).


Luontojärjestöt ovat olleet liikkeellä myös vuonna 2014

Luontojärjestöt ovat kartoittaneet Helsingin arvometsiä sekä laajoja luonto- ja virkistysalueita ja vuonna 2014 tehneet esityksen niiden turvaamisesta Helsingin uudessa yleiskaavassa. Metsien ja luonnonrantojen säilyttäminen on mahdollista, vaikka kaupunki kasvaisikin. Toisin kuin usein väitetään, luontoaktiivit eivät vastusta asuntoja – tai ”koteja” niin kuin mielikuvilla leikittelevät virkamiehet tai media niitä tunteellisesti kutsuvat – vaan kaupunkirakenteen levittämistä luontoalueille.

Vetoomus Helsingin metsien säilyttämiseksi
http://www.adressit.com/vetoomus_helsingin_metsien_sailyttamiseksi

Oheisessa kartassa on rajattu osa kokonaisuudesta pääpainon ollessa Oulunkylässä ja sen lähialueilla;
Poimintoina mainitaan seuraavat kohteet:


Eläinlajihavaintoja 2000-2013 kartalla

OULUNKYLÄN LUONTOA ERI VUODENAIKOINA

 Flickr luontoarkisto