Vanha Oulunkylä ei aina ole ollut pelkkää idylliä. Vuosina 1914-1918 tunkeutuivat venäläiset linnoitustyöntentekijät Helsinkiä ympäröiviin kyliin ja häikäilemättömästi kaivoivat ja räjäyttivät koskematonta luontoa. Jo keväällä 1914 venäläisten puolella oltiin huolissaan saksalaisten maihinnoususta Suomeen. Helsingin linnoittaminen käynnistyi 1915. Venäjän vallankumouksesta huolimatta linnoitustöitä jatkettiin koko vuosi 1917 ja vielä helmikuussa 1918. Kun saksalaiset lähestyivät Helsinkiä 1918 vetäytyivät venäläiset asemistaan, jotka he osittain hävittivät.

Venäläiset työläiset rakensivat linnoitukset. Täällä oli myöskin noin 3000 tataaria, kirkiisiä ja muita aasialaisia ja venäläisiä sotavankeja. Monet rakennustyöläiset kuolivat kulkutauteihin ja räjähdysonnettomuuksissa ja haudattiin salaa Malmin hautausmaalle.

Vielä tänään on Oulunkylässä nähtävissä jälkiä ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitustöistä. Toivolan lastenkodin alueella on jäljellä suuri kallioon räjäytetty luola, joka oli hyvä pommisuoja 1939-1944-sotiemme aikana. Syvien vallihautojen ympäröimänä on jäljellä metsässä luola kappaleen matkaa Tuusulantiestä Suursuota vastapäätä. Monet tekojääradan takaisista ulkoilupoluista ovat alun perin tykkiteitä, jotka on rakennettu mukulakivistä. Siltavoudintien päässä Jahtivoudintien varrella oleva rauhallinen lastentarha oli alkujaan venäläisen sotaväen esikuntarakennus. Henrik Sohlbergin puistossa on vielä näkyvissä jäljet vallihaudoista ja tykkiasemista ja Vantaanjoen varrella Töllinmäen kohdalla on myöskin jälkiä linnoitustöistä.

Kustaankartanon vanhainkodin alueella on jäljellä toinen kahdesta pyöreästä makean veden säiliöstä, josta voitiin kesäisin saada vilvoittavia kylpyjä. ”Ryssänsilta”, joka rakennettiin Vantaanjoen yli 1915, on purettu, mutta nykyinen vankempi silta on rakennettu melkein samalle paikalle.

Oulunkylän asema sijaitsi siihen aikaan radan itäpuolella. Siinä missä nykyinen asema sijaitsee oli talo, jossa venäläiset leipurit leipoivat hapanleipiä, jotka maistuivat hyvin myöskin niille oulunkyläläisille, jotka ruokapulan aikaan vain onnistuivat niitä ostamaan. Nykyisen Teinintien alapuolella olleilla pelloilla asuivat aasialaiset monissa teltoissa.

Monella vanhemmalla oulunkyläläisellä on omia muistoja vallihaudoista. Itse seison lapsuuteni kotitontilla. Vuonna 1915 kaivoivat venäläiset työläiset vain 2 metriä talomme seinästä maata,joka kuljetettiin pois. Jäljelle jäi vain revitty mäenrinne, joka päättyi syvään kuoppaan, johon oli jätetetty maata vain kasvavan puun ympärille. Maan kaivaminen niin läheltä rakennusta aiheutti vähitellen talon sivulle kallistumisen.

Alempana tontilla oli suuri kuoppa, jonka pohjalla oli suuri betoninen tykinlavetti. Kuopasta johti vallihauta betonisiin bunkkereihin. Pikkumatintien varrella oli 4 samanlaista tykkiasemaa perätysten.

Lapsuuteni metsässä oli suosikkipaikka, jota me kutsuimme Peikkolätäköksi. Se ei ollut mitenkään luonnollinen, vaan syntynyt venäläisten kaivauksista. Joka kevät täyttyi kuoppa ääriään myöten vedestä. Lätäkön tasaisilta kiviltä voitiin tutkia siinä olevien eläinten elämää. Siellä oli kaikenlaisia pieniä ötököitä, mutta enimmäkseen sääskentoukkia ja massoittain sammakonpoikasia, jotka olivat niin somia.