Seitsemänkymmentäseitsemän vuotta Oulunkylässä asunut Pentti Aro täytti toissa vuoden maaliskuussa 80 vuotta. Jo kansakoulun yläluokilla Pentti meni kesälomilla ansiotöihin, sähkömiehen pojasta tuli aikanaan myös sähkömies. Sota katkaisi työuran, jatkosodassa Pentti Aro palveli Lentorykmentti 4:ssä pommituslentäjänä. Taakse jäi 48 sotalentoa, viimeiset 11 Lapin sodassa syksyllä 1944.

Sodan jälkeen nuorukainen lähti opin tielle. Hänestä tuli sähköteknikko. Töitä löytyi osaavalle, viimeinen työpaikka oli Valtion Sähköpaja eli myöhempi Televa. Mutta jo tsuppariaikoihin, 13-vuotiaana Pentti oli päättänyt joskus perustaa oman yrityksen. Vuonna 1954, kohta 50 vuotta sitten sellainen hanke sitten toteutuikin. Ensimmäinen yritys toimi omakotitalon kellarissa Etumetsässä. Sitten liike muutti Käpylään Koskelantielle. Nykyisin Sähkö-Aron toiminta jatkuu huomattavasti laajentuneena Paavo Aron johdolla Malmilla.

Matkan varrella Pentti Arolle on kertynyt valtavasti muistoja värikkäältä uralta, joka on kuin tyyppiesimerkki sarjassa "juoksupojasta kauppaneuvokseksi", vaikkei Pentistä nyt "neuvosta" ole tullutkaan. Onpahan kuitenkin toimitusjohtaja evp. ja reservin vääpeli. Allekirjoittanut on järjestelmällisesti kuunnellut Pentti Aron juttuja, jotka alkavat lapsuudesta Vihdin Vanjärveltä. Jouluksi 2004 julkaistiin muistelmateos "Sähkömies ja pilvenveikko", jota Oulunkylän Lionsien kautta on ostettavissa hintaan 10 euroa. Myös Ogelin kirjakaupassa voi olla siitä muutamia kappaleita. Muistelmissa ovat keskeisessä osassa tarinat lapsuuden Oulunkylästä, nimenomaan Etumetsästä. Seuraava katkelma kuvaa 1930-luvun alun pikkupoikien touhuja nykyisen Kustaankartanon lähistöllä, Metsälän ja Käpylän naapurustossa.

Kurvisen mummo

Niin kuin kaikkialla, Etumetsänkin pojilla oli omat harrastuksensa ja kujeensa. Arojen naapurissa asui Kurvisen mummo Allan-poikineen ja lukuisine lapsenlapsineen. Poikien mielestä mummo oli jotenkin erikoinen tai ainakin häntä päätettiin kiusata. Yön pimeydessä viritettiin pirunviulu mummon ikkunan alle, mutta tämäpä olikin mökistään seurannut poikien touhuja. Yht´äkkiä kuului liikettä ja Nissen fikkarin kiilaan ilmestyi tumma hahmo. Mummo oli kiertänyt nurkan takaa ja pääsi yllättämään pojat itse teossa. Äkkilähtö siitä tuli.

Breiderin Nissellä oli teltta, jonka pojat pystyttivät yhtenä iltana lähimaastoon. Yllättäen alkoi kuulua mekastusta ja jopa laukauksia Kurvisen mökin suunnasta. Myöhemmin kävi ilmi, että asialla olivat lapualaiset, jotka muiluttivat eli kyyditsivät Allan Kurvisen aina Neuvostoliittoon asti. Asialla olivat kuulemma Oulunkylän omat pojat. Syynä vapaudenriistoon ja Venäjälle kyyditykseen oli se, että Allan Kurvinen kuului Käpylän sos.dem. nuorisoyhdistykseen. Kansalaissodan muistot kummittelivat vielä.

Allan Kurvinen jäi Neuvostoliittoon. Leningradista tuli myöhemmin joku kirjekin, mutta sodan jälkeen yhteydet sinne katkesivat. Pentti Aro on hämärästi muistavinaan, että muitakin Kurvisen mummon lapsia (Polsa?) olisi muuttanut Venäjälle, josta kuitenkin oli tultu takaisin. Mutta tämä on epävarma, huhuihin perustuva tieto. (Sopinee tässä huomauttaa, että Nisse Breider, Pentti Aro ja muut Etumetsän pikkupojat olivat tuolloin 30-luvulla aika lailla epäpoliittisia henkilöitä, jotka eivät varmastikaan ymmärtäneet lapuanliikkeen ja kommunismin välisiä yhteenottoja. E.R.)

Kurvisen mummosta Pentti Aro vielä kertoo, että tämä oli todellinen teräsmummo. 40 vuoden ajan hän kävi säännöllisesti torikaupalla. Ei ollut tavatonta nähdä mummo kuokka kourassa klo 4 aikaan aamulla multaamassa perunamaataan. Torimatkat Kurviska teki raitsikalla niin kuin monet muutkin oulunkyläläiset. Raitiovaunun päätepysäkki Käpylässä oli sama kuin nykyisinkin. Tuohon aikaan kaupunkiin vei vain yksi raide: vastaantulijaa varten oli ohittamispaikkoja.

Mummo hankki poltto- ja tarvepuunsa lähinnä nykyisen Kustaankartanon alueelta, Nyströmin metsästä. Penaa ja Nisseä ihmetytti, miten mummo sai katkotuksi kuivat oksat männyistä monen metrin korkeudelta. Tämä jäi arvoitukseksi. Maanomistaja Nyström ei oikein pitänyt Kurvisen mummon puunkäytöstä ja meni kerrankin tämän perään antaakseen moitteita. Poikia nauratti, kun vähän ajan päästä metsästä tuli juosten äimistynyt Nyström ja hänen perässään kauheasti vanha rouva Kurvinen.

Kurvisen mummon torimatkat loppuivat juuri kun Oulunkylässä oli siirrytty bussikantaan. Hän kompastui linja-autosta poistuessaan ja katkaisi jalkansa.

Salaliiton "koitsu"

Nykyisen Kustaankartanon alue oli 1930-luvulla pelkkää metsää ja kalliota. Sinne muutaman männyn tukeville oksille pojat rakensivat "koitsun" eli lauta-alustaisen majan. Perustettiin "Salaliitto", puuhamiehinä Nisse ja Pena. Liiton jäseneksi pääsi ja lavalle voi nousta sellainen, joka majan juurella osasi lausua Runebergin tunnetun runon "Sven Dufva". Sille, joka tähän pystyi, heitettiin ylhäältä naruportaat. (Kun Pentti Aro tätä kertoi, valkeni haastattelijallekin, mistä Pentin runoharrastus oikein alkujaan juontaa juurensa. Harrastukseen lienee muuten vaikuttanut legendaarinen kansakoulunopettaja Samuli Vire.)

"Salaliiton" varsinaisia jäseniä olivat vain Pena ja Nisse. Muista kavereista Kovasen Nisse, Harri Kankaanpää ja Ossi Mattheiszen tulevat Pentti Aron mieleen. Muitakin tuttuja pojilla tietysti oli: Metsälän puolelta ainakin Erhon Eikka ja Jurvasen Matti. Edellisestä tuli sittemmin Nesteen ensimmäinen toimitusjohtaja, joka kuitenkin oli huonoissa väleissä Uolevi Raaden kanssa. Pentti Aro kertoo joskus myöhemmin kysyneensä vuorineuvos Raadelta Eino Erhoon liittyviä asioita, jolloin tämä oli äkkiä vaihtanut puheenaihetta. Ilmeisesti Eikkaa oli kohdeltu nesteellä jollakin tavoin ikävästi. Tällä välillä Eino Erho oli traagisesti kuollut.

Matti Jurvanen oli puolestaan tunnetun laulajan Matti Jurvan veljenpoika. Matti Jurva oli vuosina 1898-1943 eläneen Lennart Mathias Jurvasen taiteilijanimi. Kuplettimestari Jurvan veli eli siis Matti Jurvasen isä oli lakkitehtailija. Jurvaset asuivat Metsälässä, ja lähellä oli VPK:n ylläpitämä maankuulu tanssilava.

Lemmenlaakson juhlissa oli monenmoista ohjelmaa. Juhlakentälle pystytettin usein tako, jonka päässä oli kahvipannu. Yleisön tehtävänä oli arvata, kuinka korkealla pannu oli. Rakennusmestari Raatikainen oli tämän kilpailun vakiovoittaja: pikkupojat eivät ymmärtäneet, kuinka hän laski korkeuden varjon pituudesta ja yhdenmuotoisista kolmioista. Lemmenlaaksossa järjestettiin usein myös Käpylän Kristikan hiihto- ja maastojuoksukilpailuja.

Laulunikkari Matti Jurva jatkoi Rafu Ramstedtin kuoltua suomalaiskansallista kuplettiperinnettä. Toinen kansanlaulupohjalta lauluja tekevä oli Tatu Pekkarinen. Pentti Aro, joka liikemiesaikanaan joutui pitämään paljon puheita, lainaili usein esiintymisiinsä Matti Jurvan laulujen sanoja:

En luovu minä poikamiespäivistä,
vaikka valtio nostaisi taksaa,
sillä suuremman huviveron kuitenkin
saavat ukkomiehet eukostaan maksaa

Matti Jurva oli tunnetusti viinamäenmiehiä, mutta monista kollegoistaan poiketen lauloi pikku kännissä entistä paremmin tai oli tavallistakin hauskempi. Hän oli sydämellinen ihminen. josta kaikki metsäläläiset ja oulunkyläläiset pitivät.

Tarina poikkesi "Salaliiton" poikaporukasta Matti Jurvaan. Mutta tämä tilanne toistui joka kerta Pentti Aroa haastateltaessa: juttu poiki toisen jutun ja se taas uuden. Muistelusten kirjaajan vaikea työ on luoda näistä tarinoista jonkinlainen kokonaisuus.

Joka tapauksessa "Salaliitto" taisteli isänmaan puolesta kaikenlaista vääryyttä vastaan. Kun Tuusulantietä rakennettiin 1930-luvulla, poikaporukka päätti estää sen. Tielle pystytettin sulkapalloverkko, jolla yritettiin häiritä harvalukuista liikennettä. Autoja liikkui vain muutama tunnissa.

"Tunsku"

Lähistöllä oli kalliomaastoa ja tunnelityömaa. Tämä nykyisen Kustaankartanon ja Tuusulantien välinen louhinta- ja sepelityömaa oli sama, jonka Oulunkylän kunta oli vuosina 1931-32 järjestänyt hätäaputyömaaksi ja jossa Tapio Rautavaarakin noina vuosina hakkaili kiviä.

Etumetsän poikien hiihtolatu kulki lumen alle jääneen sepelikasan päältä. Lähimaasto antoikin retkeilylle, hiihdolle ja muulle urheilulle monenlaisia mahdollisuuksia. Hiihtokilpailuja järjesti Kristikan ja urheiluseurojen lisäksi myös koulu. Pentti Aro muistaa yhden Samuli Vireen järjestämän koululaiskilpailun, jossa suosikkeina olivat luokan parhaat hiihtäjät, Pena itse, Kääriön Taneli ja Pikku-Eikka. Kilpailussa Pena ottikin kiinni edellään lähteneen Tanelin, mutta tyytyi hiihtelemään tämän perässä pilkkalaulua laulellen:

Tinttan, tanttan Taneli,
Tanelin pusseja paleli

Kilpailun voittikin Pikku-Eikka - mutta sen suksethan isä oli voidellut. Pentin isä totesikin kotona, ettei sitä laulamalla hiihtokilpailuja voiteta.

Nykyisen Kustaankartanon alueella oli myös kaksi tuntskua eli plottia. Kyseessä olivat venäläisten aikanaan rakennuttamat tykin alustoiksi suunnitellut kaivannot, jotka kuitenkin olivat täyttyneet vedellä. Toinen tuntskuista oli uimapaikka, toinen matonpesupaikka.

Uimapaikkana käytetty plotti oli halkaisijaltaan vajaat parikymmentä metriä suuri, vettä oli ehkä kuusi metriä. Syvempi ranta kuului miehille, matalampi vastaranta naisille. Kaivannon rantamilla oli suuria kivenlohkareita, joilta ylsi sukeltamaan plottiin. Tasaisilla kallioilla oli hyvä paistatella päivää.

Uintipaikalle oli rakennettu talkoilla kaksikerroksinen hyppytorni, jonka tasot olivat kolmessa ja kymmenessä metrissä. Lisäksi oli ponnari eli ponnistuslauta. Pentti Aron mieleen on jäänyt kaksi mestarihyppääjää. jotka uskalsivat hypätä ylimmästä kerroksesta. Toinen oli urheilukentän vahtimestarina toiminut Mykkä-Väinö ja toinen Nikkarisen Paavo. Jälkimmäinen oli invalidi. Hänen toinen jalkansa oli vammautunut junasta hypättäessä ja kutistunut olemattomaksi. Paavo ei ollut jaksanut odotella Helsingin asemalla kymmenen minuuttia myöhemmin lähtevää paikallisjunaa, vaan oli noussut pikajunaan, josta oli hypännyt pois Oulunkylän kohdalla - edellä kerrotuin seurauksin. - Penan muistikuvissa on myös plotissa uiva pariskunta, jonka toinen osapuoli kai hiukan pelkäsi vettä. Puolivälissä plottia (15 metriä) mies lohdutti vaimoaan:

- Ei mitään hätää, ei mitään hätää, vastaranta näkyy jo!

Plotissa kävi uimamiehiä kaupungista asti. Onerva Salmela kertoi tämän kirjoittajalle tulleensa Flemarilta Ogeliin mustikkaan ja käyneensä Tunskussa uimassa. - Lähellä Panuntien siltaa oli Haapalampi eli Ankkalammikko, joka oli hyvä luistelupaikka. Kun se jäätyi aikaisin, tultiin Helsingistä sinne talven ensi harjoituksiin. Maailmanmestari Juhani Järvinenkin kävi siellä luistelemassa 1950-luvulla.

Käpylän retkipiiri ja Alfred Liukku

Kuulumisestaan Käpylän NMKY:hyn eli Kristikaan Pentti Aro kertoi, että se oli "hieno juttu". Kristikan Käpylän-toimintaa johti legendaarinen Alfred Liukku, ja Pentti kuului Kristikan retkipiiriin. Vanhemmat pojat olivat urheilussa ja nimenomaan pallopeleissä aika pitkällä: pesäpallossa Käpylän Namika kolkutteli SM-sarjan portteja, pelattiinpa Käpylässä oma Itä-Länsi -ottelukin. Käpylän Kristikaan kuuluivalokuvista päätellen toista sataa pikkupoikaa ynnä muutama ohjaaja. Piiri kokoontui torstaisin Käpylän kansakoululla.

Ohjelmassa oli voimistelua ja muuta liikuntaa, mutta se, mikä Penttiä ainakin tilaisuuteen veti, oli jokakertainen jatkokertomus, jota Alfred Liukku eli Altsi omasta päästään tarjoili. Penan muistaman mukaan Altsin jutuista yritettiin tehdä kirjakin, mutta ei kai se hanke oikein onnistunut. Altsin jutuista Pentti Arolla on vieläkin - lähes 70 vuoden takaa - muistissa jännittäviä kohtia:

"Olkihattu, konkkanenä ja hieno oikea suora", kuului erään gangsterin kuvaus.

Sunnuntaisin tehtiin retkiä lähiympäristöön: Taivaskallio, Pikkukoski, ja Oulunkylän vallihaudat ja bunkkerit olivat suosittuja kohteita. Kristikan hiihtokilpailuissa käytiin Helsingin ulkopuolellakin, kerrankin Karhulassa asti.

Retkipiirissä oli mukana useita Penan tuonaikaisia ja myöhempiäkin kavereita. Vieläkin tavatessaan kristikalaiset muistelevat entisiä onnellisia aikoja. Tällaisia Aron Pentin retkipiirituttuja ovat olleet muun muassa lentäjäkaveri, Amerikkaan muuttanut Osmo Lehtinen, Esko ja Pentti Lehtonen sekä Kuutamotiellä asunut tuomari Laitinen.

13-vuotiaana Pentti Arosta tuli Kristikan nuoriso-ohjaajan sijainen. Kaikki tämä ja NMKY:n kristillis-isänmaallinen kasvatustyö ovat antaneet Pentti Aron myöhemmälle toiminnalle hyvät eväät.

Yllä oleva teksti on yksi luku Pentti Aron muistelmakirjasta. Kaikkiaan yllä olevan kokoisia tarinanosia on koossa kolmisenkymmentä. Niistä kymmenkunta kuvaa Oulunkylää tai oulunkyläläisiä.

Erik Relander 2004