Teinintie 8
 

 
Asuin 50-luvusta alkaen Helsingin maalaiskunnassa Köyhämäessä, mutta enoni perhe asui vuokralla Oulunkylässä Teinintie 8:ssa, siis vanhan kansakoulun vieressä. Tuo keltainen, suuri rakennus pihapiirissä oli entinen opettajien asuntola, silloin siinä oli pari asuntoa. Täällä vierailin usein serkkujeni luona 50- ja 60-luvun taitteessa. Rakennus paloi valitettavasti vuosituhannen vaihteessa. Vain kivijalka on jäänyt ja kasa rakennusjätettä. Ehkä on olemassa jonkinlainen kunnostussuunnitelma. Rakennusta vastapäätä tien toisella puolella oli pelto, jossa ulkoilutimme perheen koiraa Murrea, ja muutenkin kylä oli varsin harvaan asuttua.

Vielä 60-luvun alussa kaupungin jätehuolto taisi olla melko heikossa tilassa. Vanhan koulun pihapiiriin kuului suuri ulkohuonerakennus; siinä on nykyään rivitalo. Huusiosastossa oli koululaisten monireikäinen avo-osasto ja peremmällä asukkaiden ja opettajien yksityiskopit hakoineen. Yritimme osuttaa käyntimme eri aikaan kuin koululaisten välitunnit. Rakennuksen vieressä oli tunkio, johon heitettiin lähinnä ruuantähteet. Ei siis mitään hienoa kompostia vaan tähteet kipattiin sinne ämpärillä ja jätettiin taivaan alle. Serkkuni kanssa kävimme usein nurkalla katsomassa rottia, jotka etsivät sieltä elantoaan. Oi niitä aikoja sanoisin. Ei siitä niin kauan ole.

 

Eeva Liinaharja 2010


Paluu edelliselle sivulle