Oulunkylän Seurahuoneen historiaa


Ostettuaan 1881 huvilapalstan Oulunkylästä värjärimestari Ölander rakensi nykyisen Larin Kyöstin tie 11:n kohdalle kolmekerroksisen tornihuvilan. Ölander alkoi vuokrata huoneita kesäasukkaille.

Vuonna 1884 huvilan osti varakas apteekkarin leski, Johanna Charlotta Maexmontan, joka oli perinyt mieheltään viinatehtaan ja viinimyymälän. Hän jatkoi huvilahuoneistojen kesävuokrausta. J.C. Maexmontan avioitui vuonna 1889 Turusta muuttaneen makkaratehtailijan, lihakauppias Louis Kniefin kanssa. Pariskunta alkoi rakennuttaa yksityishuvilaa Juhannusmäen länsilaitaan. Tulipalo tuhosi puolivalmiin huvilan elokuussa 1889, eikä palon syytä saatu selvitettyä.

Elokuussa 1890 rva Knief osti huutokaupasta Kirkkokatu 11:n purettavan empirepuutalon. L-kirjaimen muotoinen, yksikerroksinen talo oli rakennettu 1839 ja siinä oli 14 huonetta. Se kuljetettiin osina Oulunkylään uudelleen pystytettäväksi. Kun vertaa Kirkkokadun ja Seurahuoneen rakennuspiirustuksia toisiinsa, on molemmissa taloissa samanlainen perusrunko ja ikkunajako. Jopa etelä- ja länsiseinien keskenään erimalliset ikkunat oli säilytetty. Koristepilasterit julkisivun keskiikkunoiden väleissäkin ovat samat. Huonejako on lähes identtinen molemmissa piirustuksissa. Hirsiväliseinät, uuninperustukset ja hormit ovat samoissa paikois- sa. Torni, parvekkeet ja harjakatto sekä korkea kivijalkakerros lisättiin huvilaa pystytettäessä. Kivijalkakerrokseen käytettiin myös palaneen huvilan perustuskiviä.

Oulunkylän Seurahuoneen talo valmistui syksyllä 1891 samanlaisena kuin nykyäänkin. Lördagskvällen-lehti kehui rouva Kniefin aluetta Juhannusmäen kupeessa; kahta tyylikästä, linnamaista huvilaa näkötorneineen ja parvekkeineen, puutarhan kiviportaita ja huvimajoja. J. C. Maexmontan-Knief oli kaavaillut avaavansa Oulunkylään keuhkotautiparantolan, mutta ryhtyikin keväällä 1892 johtamaan Helsingin Seurahuoneen hotellia ja ravintolaa.

Kesällä 1896 hän emännöi myös Hangossa kylpylävieraille tarkoitettua Bellevue-pensionaattia. Se johti Oulunkylän kylpylaitoksen perustamiseen. Uusi kylpylärakennus valmistui 1897 nykyisen Larin Kyöstin tie 14:n kohdalle, jossa oli runsasvetinen ja kylmä kaivo. Rouvan kaksi huvilaa sisustettiin pensionaateiksi ja toisen huvilan ruokasaliin tuli ravintola.

Oulunkylän Vesiparannuslaitos ja Pensionaatti avattiin kesällä 1897. Sen ravintolassa mainostettiin olevan sekä ranskalainen, että venäläinen keittiö ja asiakkaiden matkatavarat haettiin asemalta. Kylpylän suosio aiheutti ajoittain pulaa majoitushuoneista. Kylpylävieraille valmistui Juhannusmäen itärinteelle vuonna 1900 kolmaskin huvila, Villa Johanneberg.

Juhannusmäen huviloissa toimineen Oulunkylän kylpylän, pensionaatin ja ravintolan perustaja rouva J. C. Maexmontan kuoli sokeritautiin keväällä 1903.

Melko pian alueen taloineen osti asemapäällikkö Albert Wickman, sijoittaen niihin varakkaan rouvansa Amalia Josefinan (Joce) pe-rintörahoja. Wickman itse isännöi pensionaattia ja kylpylää, joka oli aikaisempaa vaatimattomampi. Ravintolanpitoon ei Wickmanien ammattitaito riittänyt. Ravintola, joka 1905 nimettiin Oulunkylän Seurahuoneeksi, oli vuosittain vuokrattu eri ravintoloitsijoille.

Seurahuoneen talon ja sen ympärille lohkaistun Emilienlundin palstan ostivat 1906 ravintoloitsijat Arvid ja Emilia Törnberg. Leskirouva Emilia Törnberg jatkoi ravintolatoimintaa vuoteen 1911. Seuraavana vuonna rakennuksen palstoineen osti ravintoloitsija Emil Gustafsson. Eri omistajista huolimatta Wickmanien pensionaatin ja Oulunkylän Seurahuoneen ravintolan yhteistoiminta oli kiinteää. Wickmanit rakennuttivat 1905-1909 alueelle kaksi uutta huvilaakin.

Sanomalehdistä oli helmikuussa 1910 luettavissa kohu-uutinen: Oulunkylän Seurahuone, maankuulu ravintola, oli palanut poroksi.

Vain pääkaupungin lehdissä oli parempaa tietoa. Palokohde oli Seurahuoneen vieressä, Wickmanien pensionaattiin kuuluva tornihuvila, jonka värjärimestari Ölander oli rakennuttanut 1882. Lähistön kaivoissa ei riittänyt palokunnalle sammutusvettä, joten talo paloi perustuksiaan myöten. Huvilan talvivuokralaiset ehtivät pelastautua, mutta heidän tavaransa tuhoutuivat. Palovakuutusrahoilla osoitteeseen Larin Kyöstintie 11 nousi uusi, Wickmanin villaksi kutsuttu talo.

Wickmanit myivät laajasta alueestaan rakennuspalstoja. Vuonna 1911 kauppias Emil Heinoselle myytiin radan vierestä ”Arturdal 5”, myöhempi Rosténin huvila, johon vuonna 1916 tuli Elanto. Nykyisen Arttulan, Larin Kyöstintie 13, rakensi tilanomistaja/liikemies Artur Holmgren. Vastavalmistuneeseen Arttulaan avattiin kesällä 1914 Heinosten uusi kauppa.

Ensimmäisen maailmansodan loppuvuodet muuttivat alueen elinkeinotoimintaa. Pensionaatin huviloista tuli tavallisia vuokrataloja. Seurahuoneella alettiin järjestää tansseja ja iltamia. Siellä oli ”Elävien kuvien teatterikin” vuonna 1919. Kieltolain tultua voimaan Seurahuonetta myytiin suurehkona talvihuvilana. Sen osti Stina Maria Andersson, jonka emännöimä raittiuskahvila oli Seurahuoneen viimeinen yritys. Vain entinen kylpylä Jokiniementien ja Larin Kyöstin tien kulmassa menestyi yleisenä saunana, kunnes sekin paloi uudenvuodenyönä 1923. Uusia rakennuksia valmistui radan varteen ja Juhannusmäkeen, jonka ympärillä oli 1925 jo kokonainen kylä.

Outi Koste (2018)