Maamme ensimmäinen rautatie rakennettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Se avattiin liikenteelle 31.1.1862.
Sen rakentamisen aikana tutkittiin myös Helsinki–Pietari-yhteyden mahdollisuuksia. Monien vaiheiden jälkeen tämä,
372 km pitkä, Riihimäen ja Viipurin kautta kulkeva rataosuus otettiin käyttöön 11.9.1870.
Samanaikaisesti rautatien rakentamisen kanssa syntyivät myös rautatieasemat. Oulunkylän nykyinen, laitureista ja
katoksista muodostettu asema on paikkakunnalla järjestyksessä neljäs. Sitä edeltänyt ja monille tuttu, vielä hyvässä
kunnossa oleva asemarakennus, jonka piirustukset ovat vuodelta 1919, ei enää ole alkuperäisessä käytössä. Kaksi
aikaisempaa asemaa olivat vuonna 1907 valmistunut, rautatien itäpuolella sijainnut näyttävä rakennus ja 1873
rakennettu pysäkki.
Helsinki–Pietari-radan valmistumisen myötä maamme silloin toiseksi suurin kaupunki, Viipuri, tuli entistä tiiviimpään
yhteyteen pääkaupungin kanssa. Sieltä muutti jatkuvasti väkeä nykyiselle pääkaupunkiseudulle ja heidän joukossaan oli
myös Viipurissa, Valtionrautateiden virkamieskurssilla erinomaisesti menestynyt, suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa
taitanut nuorimies Valdemar Teurola. Uudella kotiseudulla hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Käpylän asema, mutta
varsin pian hänet nimitettiin asemamieheksi Oulunkylään, josta oli junaliikenteen lisääntymisen myötä kasvanut
merkittävä asema ja josta tuli vuosikymmeniksi hänen työpaikkansa. Elettiin vuotta 1923 ja Valdemar oli silloin vielä
alle 30-vuotias.
Valdemar Teurola avioitui Senja Leskisen kanssa ja heille syntyi poika Toivo, joka äidin varhaisen kuoleman aikaan oli
vasta kymmenvuotias. Isä ja poika asuivat Oulunkylän suuren asemarakennuksen toisessa kerroksessa ja kun tilaa oli ja
lisätulojakin tarvittiin, heillä oli alivuokralaisina luonnontieteiden opiskelijoita. – Isoisäni oli kiinnostunut
luonnontieteistä ja täällä oli alan opiskelijoille hyviä lintumaita, kertoo pakilalainen Pirjo Björk, joka muistelee
kuinka pikkutytölle oli kiinnostavaa tutustua isoisän kautta sekä lintuihin että ennen kaikkea rautatien ihmeelliseen
maailmaan.
– Monet oulunkyläläiset muistavat minua paljon varhaisemmilta vuosilta Oulunkylän vilkkaana matkatavaran ja
tavaraliikenteen asemana. Kaikille sitä käyttäneille tulivat sen halli, kookkaat ovet, narisevat portaat, leveät
lattialankut ja suuri puulämmitteinen uuni sekä lipunmyynti ja matkatavaroiden tiski kuten myös junien aikana
kiireinen touhu varmasti tutuiksi. Henkilökuntaa vilkkaalla asemalla oli verraten runsaasti ja kaikilla oli yllään
vakanssiin kuuluva virkapuku. Juna oli oulunkyläläisten lisäksi tärkeä kulkuneuvo myös lukuisille lähiseudun
asukkaille. 1920-luvulla alkanut linja-autoliikenne kulki Pukinmäkeen ja Pakilaan Oulunkylän asema kautta.
Junaliikenteestä Pirjo Björk muistaa muun muassa sen, että junissa oli kolme matkustusluokkaa. Ne oli merkitty
vaunujen kylkiin valkoisin, emaloidusta raudasta valmistetuin roomalaisin numeroin. Kolmas luokka junista poistettiin
vuonna 1956. – Muista myös sen, miten jännittävää vaunusta toiseen siirtyminen aina oli. Siinä liikuttiin kovassa
viimassa rajusti heiluvien vaunujen välissä. Vaikka se vähän pelottikin, kuului se aina matkaan.
Pirjo Björkille ovat rautatiehen ja ennen kaikkea Oulunkylän asemaan liittyvät lapsuuden ajan muistot tulleet viime
aikoina mieleen erityisesti siksi, että hän Nordean paikallisjohtajana liikkuu lähes päivittäin tutuissa maisemissa
käydessään toimialaansa kuuluvissa konttoreissa Käpylässä, Oulunkylässä, Pakilassa, Pihlajamäessä ja Malmilla.
