Rakentajana oli Torbjörn  Lindmanin perhe. Isä oli ammatiltaan rakennusmestari. Hän oli hankkinut rintamamiestontin, niin kuin sodan jälkeen täälläpäin oli tapana. Olikohan tontti viimeinen tämän tien varrella vai oliko hinta muita halvempi. Houkuttelevalta se tuskin näytti: korkeuserot olivat n. 1400 neliön tontilla melkoiset ja naapurit olivat tottuneet heittämään roskansa tontin rotkoihin. Talo oli rakennettava ylös kalliolle, ja taloon johtavasta tiestä tuli jyrkkä ja pitkä varsinkin, kun sisäänkäynti ei ollut kadulle päin.

Ei Pikkukoskentie ollut kylläkään mikään "katu", vaan jonkinlainen savinen väylä; kaupunkiin oli usein vaikea päästä puhtain jalkinein. Tie rakennettiin nykyiseen asuunsa joskus 60-luvulla. Kunnallistekniikkaa ei talojen rakentamisaikaan vielä ollut: joka pihassa oli kaivo ja likakaivo.

Lindmanit ottivat kiinnelainan ja rupesivat rakentamaan. Talosta tuli  ajan tavan mukaan puurakenteinen ja  puolitoistakerroksinen. Rakennus viimeisteltiin roiskerappauksella ja vaaleankeltaisella kalkkimaalilla. Kellariosa päällystettiin hienoilla liuskekivillä.        

Helsingissä syntyneet vanhemmat ( Karin  ja Torbjörn) ja kolme kouluikäistä lasta (Eva, Kaj ja Karl-Erik) muuttivat Hämeentieltä kuitenkin jo ennen talon lopullista valmistumista. Rakennustöissä edettiin todennäköisesti huone kerrallaan. Lopulta talossa oli viisi huonetta, kaksi keittiötä sauna, pesuhuone ja varastotilaa. Toinen keittiö yläkerrassa oli hyödyllinen sillä asukasluettelossa on paljon nimiä perheenjäsenten lisäksi. Vuokratulot olivat varmasti tarpeen rakennusprojektissa ja halukkaita riitti, sillä asuntopula oli todella kova.

Perheen isän työpaikka oli Helsingin kaupungin puisto-osasto. Hän sai varmaankin työtovereiltaan suunnitteluapua ja kestäviä taimia edullisesti, sillä karu tontti tuli monipuoliseen käyttöön. Kasvimaasta saatiin kellariin perunat ja juurekset perheelle pitkälle talveen ja hedelmäpuut tuottivat paljon säilöttävää. Vaikeaan rinteeseen istutettiin hyvin viihtyvää suviruusua ja tuhkapensasta. suoja-aidoiksi tontin reunaan istutettiin orapihlajaa, syreeniä ja komeaa pihajasmiketta.

Tontilla kasvoi luonnonvaraisena mäntyjä, koivuja, vaahteroita. pihlajia. Niiden kumppaniksi istutettiin hevoskastanja, joka rupesikin viihtymään niin hyvin, että se on koko pihan tunnuspuu. Valoa ja ravinteita riitti vielä lukuisille koristekasveille, ruusuille, liljoille, pioneille, angervoille ja muille perennoille. Vanhempien lisäksi puutarhanhoidosta oli kiinnostunut perheen tytär, Eva. Tarkkaa huolta puutarhasta olikin pidetty, sillä vielä meidän muuttaessamme taloon suurin osa kasveista oli tallella ja voi hyvin.

Me Laineet muutimme taloon lokakuun 4. päivänä 1981. Meitä oli neljä: Seppo oli tv-kuvaaja, Leena opettaja, lapset Anna ja Pekka  koululaisia. Usein meitä oli kuitenkin paljon enemmän:  sukulaisvieraita, remonttimiehiä ja lasten kavereita. Olimme ostaneet talon kesällä Lindmanin keski-ikäisiltä lapsilta, jotka vanhempien kuoltua joutuivat luopumaan lapsuudenkodistaan.

Rupesimme kunnostamaan  taloa vähitellen "parsimalla" kuten taloa katsomaan tullut arkkitehtituttavamme asian ilmaisi. Ensimmäinen talvi asuttiin pääasiassa yläkerrassa ja vasta Annan rippijuhliin juhannuksen tienoilla  1982 muutettiin alakertaan. Silloin alakerrassa seisoi jo sukulaismiehen varastossa odottanut 1950-luvun kaakeliuuni. Kaikki seinät olivat nyt vaaleat. Seppo oli päällystänyt katot ja lattiat mäntylaudalla. Puu oli tuotu kotipuolesta, Varsinais-Suomesta. Keittiö oli uudistettu kokonaan: valkoiset  kaapit, keltaiset kodinkoneet

Taloon rakennettiin kuisti ja ulkovarasto vuonna 1986, uusittiin katto seuraavana kesänä ja sitä seuraavana maalattiin ulkoseinät. Sauna uusittiin 1990.

Talo Pikkukoskentiellä elää taas hiljaista vaihetta. Lapset ovat kasvaneet ja muuttaneet omiin oloihinsa. Yläkerran tyhjentyneissä huoneissa asuu joku joskus tilapäisesti. Seppo ja Leena ovat eläkkeellä ja keksivät ajankulukseen talon ympärillä pieniä projekteja, kunnostavat vaikeakulkuista tietä ja muuttavat ruusupenkin suuntaa.

Helsingissä 13.lokakuuta  2001

Leena Laine