Paavo Granö - Siperian kautta Oulunkylän kirkkoherraksi 

Kerron isästäni, Paavo Granöstä


Paavo Granö (22.11.1883-2.8.1942)

Olin yhdeksän kuukauden ikäinen, kun isäni sairastui vakavasti. Siksi minulla ei ole omakohtaisia muistoja terveestä isästäni. Minulle on kerrottu isästä ja olen myös eri lähteistä ottanut hänestä selvää.

Isä syntyi Kemiössä v. 1883 ja hänen veljensä vuotta myöhemmin . Isoisäni Johannes Granö oli Kemiön seurakunnan kirkkoherra. Käydessään Turun lääninvankilassa hän , tapasi Siperian vankileiriltä paenneen ja Suomessa kiinni otetun vangin. Tämä kehotti mitä hartaimmin isoisääni menemään sinne sikäläisten suomalaisten vankien auttajaksi ja sielunhoitajaksi. Senaatti oli julistanut viran haettavaksi. Isoisäni haki sitä ja tuli virkaan valituksi. Johannes sai vaimonsa Alman lopulta suostumaan lähtöön. Matka alkoi Turusta laivalla 6.7. 1885 ja Omskiin, Ural- vuoriston toiselle puolelle, he saapuivat 15.8. Silloin isäni oli kahden vuoden ikäinen ja hänen veljensä vuoden vanhempi. Isoisä oli tarmokas, toiminnan mies. Hän järjesti kaikkiin Länsi- Siperian huomattavimpiin siirtokuntiin opettajat. Alkoholin käyttöä hän pyrki rajoittamaan perustamiensa raittiusseurojen avulla. Granön aikana varsinkin pahamaineisen Om-siirtolan Helsingin kylässä tapahtui huomattavaa raitistumista ja rikollisuuden vähenemistä. Johanneksen Antti- niminen veli toimi siellä järjestyksen valvojana.

Vuonna 1893 tuli perhe Suomeen. Poikien piti päästä kouluun. Isoisä sai kirkkoherran viran Ala-Torniosta. Mutta hän halusi palata Siperiaan tunsi, että hänen työnsä oli siellä jäänyt pahasti kesken. Kun hänen seuraajansa palasi v. 1902 Siperiasta Suomeen, virka julistettiin haettavaksi, haki isoisäni sitä ja tuli valituksi. Pojat jäivät Suomeen opiskelemaan. Kesäisin he kävivät Siperiassa.

Isäni vihittiin papiksi 1908. Seuraavana vuonna hän solmi avioliiton tamperelaisen opettajan, Elin Jacobsonin kanssa . Isäni toimi vain vähän aikaa pappina Suomessa ja siirtyi sitten isänsä apulaiseksi Siperiaan .

Isoisäni kuoli v.1913 . Isäni toimi Siperiassa toistakymmentä vuotta aluksi isänsä apuna ja sitten virkaan nimitettynä sielunhoitajana .

Nuoreen perheeseen syntyi kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Pojat kuolivat pienenä. Toinen heistä aivokalvon tulehdukseen, toinen pian syntymän jälkeen . Aivokalvon tulehdukseen kuoli myös perheen äiti v. 1919. Tuo oli hyvin raskasta aikaa isälleni ja koko perheelle.

Elettiin Venäjän vallankumouksen aikaa. Bolsevikit vainosivat pappeja. Isän perhe ei enää saanut ostaa mistään ruokaa. ” Joka ei työtä tee, hänen ei syömänkään pidä” sanottiin. Seurakuntalaiset auttoivat isän perhettä. Suomessa kansalaissota oli päättynyt punaisten häviöön. Osa heistä oli paennut Venäjälle. Heitä tuli myös Omskin pappilaan. Isän perheelle jätettiin yksi huone. Monet punaisista olivat ystävällisiä isälle ja hänen perheelleen. Greta, siskoni kertoi, että joku heistä opetti häntä lukemaan. Punaisten päällikkö oli toista maata. Hän järjesti kotietsintöjä pappilaan. Ullakolla etsittiin täytteistä aseita. Onneksi ei löydetty isoisän pistoolia, joka oli piilotettu ullakon purutäytteisiin. Jos olisivat löytäneet, olisi isä ammuttu. Kerrotaan, että punaisten komentaja, Kaljunen nimeltään ,oli sanonut: : ”Pitäis toi pappi tappaa, mutta ei viitti, kun sillä on noi kakarat.”

Isä sai järjestymään perheelleen ja monille muillekin suomalaisille matkan Suomeen vuonna 1921. Yhdessä he kaikki, samassa rautateiden härkävaunussa lähtivät Omskin asemalta matkaan. Moskovassa oli matka vähällä katketa siihen, kun matkalaisilla eivät luvat olleet kunnossa. Kaksi viikkoa joutui isä käymään eri virastoissa selvittelemässä lupapapereita. Suomen viranomaiset Moskovassa ja Kaapo-veli Virosta auttoivat häntä. Sisareni kertoi, että he sinä aikana leikkivät Moskovan ratapihalla. Isällä oli matkalla ollut punatauti. Siksi hän oli aika heikossa kunnossa, kun he pääsivät Suomeen.

Helsingin asemalla oli heitä vastassa isän serkku, Pauli Fontell, jonka isä Karl Oskar Fontell oli kirkkoherrana Espoossa. Alkuun isä ja tytöt pääsivät Espoon pappilaan asumaan.

Vuonna 1923 isäni tuli Tampereelle kirkkoherran avuksi . Tampere aikaa tytöt muistelivat usein. Nuoremmat tytöt Aili ja Laila kävivät vielä aikuisina katsomassa taloa, jossa he olivat asuneet ja kävivät Jacobsonien haudalla Tampereen hautausmaalla.


Granön perhe Tampereella

1925 tuli isäni valituksi Oulunkylän seurakunnan va. kirkkoherran virkaan.

Löysin lehdessä isän kuoleman jälkeen julkaistun muistokirjoituksen . Isän Oulunkylä ajasta siinä kerrotaan mm. Täällä hän kerkesi suurella antaumuksella toimia kymmenisen vuotta, ollen papin virkansa ohella myös sikäläisessä suomalaisessa yhteiskoulussa uskonnon opettajana. Sydämellisellä palvelualttiudella hän voitti seurakuntalaisten rakkauden . Piispan tarkastuksessa piispa kiitti isääni hyvästä, osaa ottavasta seurakuntalaisten sielunhoidosta. Vanhin siskoistani, Greta kertoi, että isällä Siperiassa oli aina yöpöydällään kasa kirjoja, joita hän luki. Kaapo- veli lähetteli isällemme Suomesta kirjoja. Siperiaan isälle kertyi laaja kirjasto. Hän koetti saada sen mukanaan Suomeen, mutta Pietarissa se jäi jossain kellarivarastossa Nevan tulvan alle. Isä luki paljon teologiaa ja filosofiaa käsittelevää kirjallisuutta. Hän piti venäläisistä klassikoista. Niitä Laila siskoni luki uskollisesti isälle tämän sairastuttua. Isälle Tampereella ja Oulunkylässä kertynyt teologinen kirjallisuus lahjoitettiin sitten jaettavaksi evakossa oleville kirkkoherroille.

Hän oli huumorintajuinen, hyvä seuramies. Isosiskoni kertoi, kuunnelleensa oven takana, kun salissa oli ompeluseurat. Sieltä kuului naurua. Poikani oli tavannut eräässä kokouksessa vanhan rouvan, joka oli ollut isän oppilaana Oulunkylän yhteiskoulussa. Hän kertoi, että oppilaat koettivat saada isää kertomaan Siperiasta. Usein koko tunti meni siihen, kun isä kertoi, millaista Siperiassa oli ollut. Papit joutuivat itse kustantamaan sijaisen, jos halusivat kesäloman aikana matkustaa muualle. Perheemme kävi isän lomien aikaan Pellingissä isän veljen perheen luona. Siellä Kaapo- veli vuokrasi useana kesänä saman kesäasunnon. Veljekset kävivät ongella yhdessä ja isä maalasi tauluja.

Tunnen, että näitä kirjoittaessani olen ollut jonkinlaisessa yhteydessä isääni. Olen pahoillani siitä, etten koskaan tullut paremmin tuntemaan häntä. En saanut koskaan jutella ja kulkea hänen kanssaan. - Kaipaan häntä

Paavo Granö

Katso myös:
Paavo Granö - Siperian ja Oulunkylän pappi

Paluu edelliselle sivulle