Junat tulevat ja menevät


 

  Vuonna 1862 valmistui rautatieyhteys Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. Vuorotiheys oli kolme edestakaista matkaa viikossa. Rata jakoi Oulunkylän itäiseen ja läntiseen osaan. Soinen alue, joka oli nimeltään Lammikko, kuivatettiin monesta kohtaa aina Mikkolantiestä nykyisen kirjaston kohdalla sijainneille pienille lammille asti. Pysäkin junaan nousemista ja siitä poistumista varten Oulunkylä sai 1873 ja vuonna 1881 pysäkki korotettiin asemaksi. Oma asemarakennus saatiin 1907 ja se sijaitsi radan itäpuolella.

Nykyinen asemarakennus rakennettiin radan vasemmalle puolelle 1919 Thure Hällströmin piirustusten mukaan. Rakennus on suojeltu asemakaavassa. Mikään asemarakennus se ei enää ole. Aikoinaan ostettiin junaliput III luokan odotussalin lippuluukulta. Siellä sisällä odotettiin myöhässä olevaa aamujunaa, jos tuiskulumi oli tukkinut vaihteet tai jos juna muista syistä oli myöhässä. Sodan aikana syynä saattoi olla ilmahälytys. Kahvia ja pullaa voi ostaa Ida Koskisen ravintolasta, joka oli odotussalin vasemmalla sivulla. Ajanoloon tuli myöskin lehtikioski vastapäiseen kulmaan. II luokan odotussali oli useimmiten tyhjä, parhaassa tapauksessa kartanonomistajatar Kawaleff istui siellä.

Saattoi sattua niinkin, että oli pakko mennä käymälään. Sitä ei kuitenkaan tehty mielellään. Ulkohuone oli aseman eteläpuolella ja siinä oli erilliset tilat miehille ja naisille. Koko järjestelmä muodostui suuresta reiästä lattiassa. Jokainen sai suorittaa tarpeensa parhaan kykynsä mukaan. Ulkohuoneen ympärille oli istutettu koristepensaita kaunistamaan kaikkea tätä.

Nykyään Pendolino- ja Inter City-junat porhaltavat ohi kovaa vauhtia ja P ja I tunnuksin varustetut, Oulunkylässä pysähtyvät paikallisjunat ovat nykyaikaisia hirviöitä. Kaukojunien, pitkien tavarajunien ja paikallisjunien lisäksi oli myös työläisjunia, jotka liikennöivät nykyisin ruuhka-ajoiksi kutsuttuina aikoina. Oli paljon halvempaa matkustaa näillä hyvin primitiivisesti sisustetuilla junilla. Muistini mukaan työläisjuna kulki pitkin Pasilan alempaa raidetta ohi rautatiehenkilökunnan talon, jota kutsuttiin Toralinnaksi. Joka lauantai 1900-luvun alussa kulki pieni henkilöjuna Pasilasta Eteläsatamaan. Yksiraiteinen rata, joka vieläkin näkyy kaupunkikuvassa, vei Toralinnasta keskustaan, jatkoi Mannerheimintien alitse Marian sairaalaan, Kaivopuistoon ja kauppatorille. Junaa kutsuttiin akkajunaksi ja se kuljetti rautatiehenkilökunnan rouvia torille ja kauppahalliin, jossa he tekivät ruokaostoksensa. Sunnuntaisin hautajaisjuna ajoi Malmin hautausmaalle pitkin päärataa ja poikkesi oikealle pienelle radan pätkälle, joka alkoi Pukinmäen aseman pohjoispuolelta. Herttoniemen rata rakennettiin 1936 mutta liikenne sillä oli perin vähäistä. Ja tietenkin muistetaan "ryssänjunat", jotka ujeltaen ajoivat seutujen läpi Porkkalan vuokra-aikana.

Kun entisajan junat lähtivät liikkeelle vihreän lipun heilahduksen ja kimeän vihellyksen jälkeen, tuli ensin puuskuttava savupilvi veturin piipusta, sitten ääni ja savu yhä nopeammin ja nopeammin. Kuivina kesinä savun mukana lentävät kipinät aiheuttivat tulipaloja ratavallien kuivissa ruohoissa. Myöskin ylikäytäviä saattoi syttyä kipinöistä. Radan idänpuoleisella sivulla oli varastorakennus, jossa kaikkia eri junilla saapuneita lähetyksiä säilytettiin ja ne odottivat omistajiaan. Täällä säilytettiin myöskin ne ruumisarkut, jotka oli kuljetettu Koskelan sairaalasta ja jotka odottivat kuljetusta hautausjunalla Malmille.

Ja miltä sitten vaunut näyttivät sisältä päin? Muistan kiillotetut puiset penkit, joissa oli beigen ja ruskean värisiä raitoja. Myöhemmin penkit olivat edelleen kovia mutta päällystetty kankailla, jotka olivat synkkävärisiä. Ne oli kudottu todennäköisesti Freundin sametti- ja plyysikutomossa Mikkolantie 2:ssa. Muistan likaisenruskeat verhot, joihin oli kudottu VR ja SJ. Seinällä olevalla hyllyllä oli vesikarahvi ja kaksi lasia, jotka hiljaa kilisivät junan kulkiessa. Lattialla penkkien välissä oli posliinisia sylkykuppeja ja seinillä oli tauluja, joissa luki suomeksi ja ruotsiksi ja varmasti myöskin venäjäksi: ÄLÄ SYLJE LATTIALLE. Tällä tavoin taisteltiin keuhkotautia vastaan.

Monet matkustavat nykyäänkin junalla keskustaan, mutta tuskin tuntevat kanssamatkustajiaan asemalaiturilla. Aikaisemmin tunnettiin monet niistä, jotka tulivat kävellen aina Itä-Pakilasta saakka tai ne jotka nousivat ja laskeutuivat mustaksi tervatulta radan ylittävältä sillalta. Aamujunaa odottaessa sai tietää paljon siitä, mitä sattui ja tapahtui Oulunkylässä.

 

Britta Holmlund 2006
Kaj Blomberg ollut muistin tukena
Valokuva Svensk Förening i Åggelby
Vapaasti suomentanut MH

Paluu edelliselle sivulle