Heti sodan jälkeen Oulunkylän nuoret kiinnostuivat jazzista. Sitä saattoi kuunnella vain läntisillä radio-aalloilla. Etsimme musiikkia BBC:n, Radio Luxembourgin tai Radio Free Europen lähetyksistä. Sieltä vyöryi olohuoneeseen Glenn Millerin, Ben Goodmanin, Duke Ellingtonin tai Count Basien orkestereiden uusimpia kappaleita.

Tietysti levyjä sai jossakin määrin kaupoista. Nuotteja ja sovituksia oli tosi hankalaa löytää. Pellavakaskessa asui siihen aikaan erikoinen kaveri, jota me nuoremmat kutsuimme Tjuge Lasseksi. Hänen suuri intohimojaan olivat junat ja maamme juna-aikataulut. Hän osasi tiettävästi ulkoa ne kaikki.

Kun Tjuge Lasse meni kouluun tai kauppaan, hän liikehti ja äännähteli kuin höyryjuna. Välillä hän pysähtyi kuvitelluilla asemilla. Kerran kun menin kouluun, hän makasi ojassa. Menin kysymään, mitä on tapahtunut. Hän vastasi lyhyesti: ”Junaonnettomuus…apua on tulossa. Lähtivät resiinalla hakemaan.” Jatkoin hämmentyneenä matkaa.

Tjuge Lassen lahjakkuus ei rajoittunut juna-aikatauluihin. Hän soitti myös pianoa ja hanuria. Hän oli hyvin, hyvin musikaalinen. Kuunnellessaan BBC:n ”kello viiden tanssihetkeä”, hän pystyi merkitsemään muistiin uudet kappaleet ja jopa tekemään niistä sovituksia.

Oulunkylään oli siunaantunut muutamia musikaalisia poikia, mm. veljekset Olle ja Erik Lindström. Heillä oli sittemmin 50 – 60 luvulla Suomen parhaimmat tanssiorkesterit. Heidän uransa siis alkoi Tjuge Lassen nuottien varassa.

Tjuge Lasse soitti itse Oulunkylän seudulla tunnetussa Totte Sandellin orkesterissa Hän taisi olla sen kantava voima. Orkesteri soitti säännöllisesti suositulla Tanhumäen tanssipaikalla Oulunkylän ja Maunulan rajalla.

Sitten kävi niin että Tjuge Lassen äiti ja täti tulivat uskoon. He veivät Lassen mukaansa soittamaan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Hän lopetti näin ”syntisen” jazzin soittamisen. Se taisi olla tanssivalle yleisölle kova isku. Mutta nuotteja alkoi jo ilmestyä Westerlundin musiikkikauppaan, joten soitto saattoi jatkua.

Tjuge Lasse pääsi ylioppilaaksi. Kerrotaan, että hän hakeutui rautatiehallituksen palvelukseen ja toteutti näin nuoruutensa unelman.

Itse muistan Tjuge Lassen siitä, että hän lähti kerran kesässä, sen lämpimimpänä päivänä, kun muurahaiset menettivät siipensä, Pellavakaskentiellä sijaitsevasta villasta uimaan Pikkukoskelle. Se oli omituinen näky. Lasse oli puettu villasta tehtyihin koinsyömiin uimahousuihin. Vaikka kesä oli pitkällä, hän oli iholtaan vitivalkea. Koska Tjuge Lasse ei ollut juossut koko kesänä paljain jaloin kuten me muut, hän asteli soratietä varovaisesti. Rantaan päästyään hän seisoi kauan rantavedessä ja kasteli käsiään ja rintaansa ennen kuin lähti uimaan.

Muistan tämän haikeudella sen vuoksi, että me lapset sanomatta silloin tiesimme, että nyt kesä kääntyi kohti syksyä. Vapaus päättyisi, kun koulunkäynti kaikkine velvollisuuksineen taas odotti.