Maantie vanhasta Helsingistä Kumpulan ja Oulunkylän kautta Tuomarinkylän kartanolle ei ole kuninkaantie, mutta on kuitenkin varmasti hyvin vanha. Jo 1400-luvulla se oli tärkeä kulkuväylä.

Tie kulkee edelleen Vanhastakaupungista Oulunkylään nykyistä Jokiniementietä, Mikkolantietä ja Solakalliontietä pitkin Itä-Pakilaan. Sitten tie katkeaa Kehä I:een heti vanhan Pakintalon jälkeen, mutta jatkuu Kehän toisella puolella aiemmin Mietalan mäeksi kutsumamme mäen viertä, jossa Nystun vanha riihi sijaitsi. Vanha tie jatkui sitten Metsolan koulun ohi Tuomarinkylän kartanolle, mutta siellä tie on nykyisin enimmäkseen hevosten ja ratsastajien käytössä.

Ainakin kaksi kivityökalua kampakeraamiselta ajalta on löydetty vanhan maantien varrelta. Ihmisiä on siis jo 4 000 vuotta sitten vaeltanut tietä pitkin ja asunut sen varrella.

Talonpojilla vastuu kylätiestä

Vuodelta 1825 peräisin oleva ”kylätiejako” kertoo selvästi, keitä talonpoikia Oulunkylässä asui tuolloin ja kuinka heidän piti hoitaa maantietä Vanhan Kaupungin rajalta Pakilan rajamerkkiin asti. Tien pituus tällä välillä oli 3.781 kyynärää (2,25 km). Tämän lisäksi talonpoikien piti vastata 1.423 kyynärän (845 m) mittaisesta kylätiestä Käpylästä Mikkolan rusthollille. Saattaa olla, että myös täällä on valjastettu härkiä lumiauran eteen niin kuin tehtiin muissa osissa maata.

Tien hoidosta vastuussa olivat: Mikkolan rustholli, jota kutsuttiin myös Sohlbergin rustholliksi omistajansa Henrik Sohlbergin mukaan. Rusthollin pehtori oli kapteeni Gustaf Johan Gestrin. Petaksen verotila, josta puolet kuului nimismies Isak Leschille ja toinen puoli Abraham Leschille. Maunulan verotila, josta puolet kuului Adolf Hindricsson Månsakselle, toinen puoli Hindric Hindricksson Eskelin Månsakselle. Nybondaksen kruununtila, josta toinen puoli kuului Mikael Jakobsson Bams Nybondakselle, toinen puoli Jacob Hindricsson Nybondakselle. Käpylän verotila, jonka toinen puoli kuului leski Stina Jacobsdotter Winqvisstille, jonka mies talonpoika Isak Eriksson oli syntynyt 1769 ja kuollut 1812. Heidän lapsensa ottivat nimen Lönngren. Käpylän verotilan toinen puoli kuului herra sihteeri Sederholmille.

Tässä kokouksessa Gustaf Johan Gestrin kirjoitti nimensä, muut paikalla olleet merkitsivät sopimuksen alle puumerkkinsä.

Rautatie jakoi Oulunkylän

Vuonna 1862 rautatie jakoi Oulunkylän läntiseen ja itäiseen osaan. Radan yli rakennettiin ensimmäinen silta nykyisen Mikkolantien alkuun. Toisen siltansa maantie sai vuonna 1932. Silloin rakennettiin rata Oulunkylän asemalta Herttoniemeen hätäaputyönä öljyn kuljettamiseksi Herttoniemen öljysatamasta. Radalla liikennöi enimmäkseen yksi juna kerran päivässä edestakaisin. Tänään rataa on hyödynnetty Jokerilinjan reitin rakentamisessa.

Monenlaisia hevoskärryjä on kulkenut vanhalla maantiellä. Vuosisadan vaihteessa tiellä liikkui usein Tuomarinkylän kartanon tehtaanpatruuna Kavaleff. Hän valitti v. 1905 tien kehnoutta ja vaati talonpoikia korjaamaan tieosuutensa. Monet tierummut olivat sortuneet ja ne piti uusia. Tie oli monin paikoin niin kapea, että kaksi ajoneuvoa ei mahtunut ohittamaan. Tietä piti leventää.

Tiet nimettiin v. 1946

Oulunkylän tiet nimettiin vasta sen jälkeen, kun kylä liitettiin Helsinkiin v. 1946. Oulunkylän huviloille oli aiemmin numeroimisen asemesta annettu nimet. Huviloilla oli nimiö kuten Ängsåker, Kvarnhagen, Rödja, Torparbacken, Solberg jne. Vanhaan Kaupunkiin johtavaa tietä kutsuttiin nimellä ”Gamla svenska schaussén” yhdessä Oulunkylän vapaapalokunnan pöytäkirjassa vuodelta 1909.

Dammen, Patola, rautatiestä länteen sijainnut alue, oli aiemmin hyvin kostea ja tiellä oli siinä kohti vaikea päästä eteenpäin. Vielä 50 vuotta sitten kasvoi kaislikkoa ja niittyvillaa Patolan ojanvarsilla. Kerrotaan, että nykyisen kirjaston kohdalla oli järvi, jossa saatto jopa kalastaa. Vuosisadan vaihteessa tienpinta muuttui sateella savivelliksi. Siitä syystä rakennettiin jalkakäytävä tien pohjoisreunalle nykyisellä Jokiniementiellä sijainneelta palokunnantalolta Mikkolantien ensimmäiselle mäenhuipulle asti, kaikkiaan n. 500 m.

V. 1910 Uggleby-lehdessä valitettiin, että jalkakäytävä oli niin kelvottomassa kunnossa, että se oli vaaraksi jalankulkijoille syyspimeässä. Minä muistan jalkakäytävän varhaisesta lapsuudesta. 30-luvun puolivälissä sitä ei enää ollut. Sähkövalaistuksen tie sai 20-luvun puolivälissä.

Bussiliikennettä jo 30-luvulla

Reitti kulki Käpylän läpi radan vartta pitkin nykyisen Jokiniementie 40:n kohdalle ja sen jälkeen siltojen yli Mikkolantielle. Oulunkylän kartanolta linja jatkoi Pakilaan, kun taas linja Oulunkylä-Tapaninkylä kulki pitkin ”ukkokodinmäkeä” yli ”ryssänsillan” kohti Pukinmäkeä.

Vanhasta maantiestä tuli kylän koulutie. Oulunkylän ruotsalainen kansakoulu, ruotsalainen yhteiskoulu ja Oulunkylän Yhteiskoulu olivat kaikki maantien varrella radan läntisellä puolella. Itäisellä puolella sijaitsi Vibergin neitien alakoulu ja siellä aloitti suomenkielinen kansakoulu toimintansa.

Myös kylän kaupat olivat vanhan maantien varrella. Rautatiestä itään oli Virtasen kauppa ja samalla puolella rataa Salon perheellä pienempi ruokatavaraliike ja myöhemmin kirjakauppa. Kelloseppä Vibergillä oli hetken aikaa ruoka- ja lyhyttavaraliike talossaan nykyisessä Jokiniementie 30:ssä.

Rautatiestä länteen heti sillan takana oli kauppias Karellin puoti, jota koululaiset myöhemmin kutsuivat Rasmussenin tai Rassanin kaupaksi. Vuonna 1905 avasi apteekkari Franck paikkakunnan ensimmäisen apteekin talossaan. Mäen päällä oli Palmesenin kirjakauppa. Sitä ennen ruotsalaisen kansakoulun johtaja Anna Lundström pitänyt kirja- ja paperikauppaa koulurakennuksessa.

Paikkakunnan ensimmäisen kirjapuodin omisti kuitenkin ennen vuosisadan vaihdetta Richard Lindström vastapäätä Oulunkylän kartanoa. Ahlrothin puoti nykyisessä Mikkolantie 27:ssä on jo nykyaikaa, mutta Töllinmäen kulmassa oli 1920-luvulla pieni leipomo, joka oli tunnettu hyvistä ruislimpuistaan.