Villa Fazer – kappale Nizzaa Oulunkylässä
 

Kun Helsingin lähiympäristön parhaat merenrantatontit olivat tulleet myydyiksi huvilarakentamisen ensimmäisen vaiheen aikana, täytyi huvilanostajien kääntää katseensa pohjoisemmaksi. Uusiksi, mielenkiintoisiksi alueiksi muodostuivat silloin Järvenpää, Tuusula, Kauniainen ja Oulunkylä, jotka sijaitsivat pääradan varrella. Meren läheisyys niiltä kyllä puuttui, mutta ensimmäiset ostajat löysivät huomattavan kauniita tontteja myös näiltä seuduilta. Eräs parhaista sijaitsi Oulunkylässä, korkealla harjanteella Vantaanjoen rannalla. Tontin ensimmäinen omistaja rakennutti sinne suuren puuhuvilan, mutta hän myi kiinteistönsä melko pian Eduard Fazerille. Tämän poika, pianisti Edvard Fazer, loi vanhan huvilan ympärille upean puutarhan. Fazerin nimi on nykyään tunnetumpi hänen nuoremman veljensä, makeistehtaan perustaneen Karlin ansiosta. Edvard oli kuitenkin elinaikanaan kuuluisampi, sillä hän perusti Aino Ackten ja eräiden muiden henkilöiden kanssa »Kotimaisen oopperan» eli nykyisen Suomen kansallisoopperan ja johti sitä vuoteen 1938 saakka.

Fazerin huvilan tontti oli noin kuuden hehtaarin suuruinen, ja sen vaihteleva maasto tarjosi tälle intohimoiselle harrastelijatarhurille hyviä mahdollisuuksia toteuttaa puutarhataiteellisia näkemyksiään. Huvilan sisääntuloalueen puolella oli kukkatarha, joka oli sommiteltu parhaaseen Belle époque-tyyliin palmuineen, agaaveineen, traakkipuineen, lehti- ja kukkaryhmineen. Ne johtivat vieraiden ajatukset Rivieralle, vaikka niitä tässä tapauksessa ympäröivät suomalaiset luonnonpuut. Fazer oli nimittäin antanut valvoa tontilla sijainneiden poikkeuksellisten suurten koivujen, kuusien ja mäntyjen säilyttämistä puutarhan uudistustöiden aikana. Ne tarjosivat hyvän taustan kukkapenkeille, joiden värikylläisyys oli melkein silmiä häikäisevä. Päärakennuksen suurella avoverannalla riippui amppeleita täynnään erivärisiä riippuverenpisaroita. Sen kaiteelle oli asetettu kukka-astioita, joissa kasvoi vaaleanpunaisia riippupelargoneja ja hortensioita, ja sivustoilla olleissa kukkalaatikoissa oli vaaleansinisiä riippulobelioita. Sekä riippupelargonit että riippulobeliat olivat vielä harvinaisia Suomessa 1900-luvun alussa, ja Fazer lienee tuonut niiden siemenet ja pistokkaat ulkomailta. Välittömästi rakennuksen edessä oli ryhmä kukkapenkkejä, joissa kasvoi tuhansittain begonioita ja niiden edessä oli toinen suuri penkki, joka oli täynnä samettikukkia. Niitä reunustivat hopeakäpälät (Helichrysum petiolar).

Kukkatarhan keskiosaa hallitsivat hortensiat, kannat, pelargonit ja korkeat tulilobeliat (Lobelia cardinalis) punaisen eri sävyissä. Hortensiat olivat vuosisadan vaihteessa vielä uutuuskasveja, ja Fazerilla oli niitä sekä pensaina että runkopuina edellä mainittujen verannalla olleiden ruukkuhortensioiden lisäksi. Fazerin runkohortensiat olivat arkoja ranskalaisia lajikkeita, jotka täytyi säilyttää talven yli kasvihuoneissa. Niillä oli säännöllisen pyöreät latvukset, ja ne tekivät siten toisenlaisen vaikutelman kuin syreenihortensiat, joita meillä edelleen näkee runkopuina. Runkohortensioiden alle oli istutettu sinitähtösiä (Ageratum). Syksymmällä tälle alueelle siirrettiin vielä kymmenittäin kasvihuoneessa kukkaan hyödettyjä krysanteemeja, jotka nekin olivat vielä melko tuntemattomia Suomessa siihen aikaan. Kukkatarhan keskelle tuotiin kesäksi neljä metriä korkea viuhkapalmu, jonka Fazer oli hankkinut Belgiasta. Sen sivuille oli istutettu nauhamaisiksi kuvioiksi tavallisia lobelioita, mehiruusukkeita (Echeveria) ja papukaijalehtiä (Alternanthera), suosittuja pikkukasveja, joilla oli tummanpunaiset, kellertävät tai vihreät lehdet.

Päärakennuksen toisella puolella oli kallioinen ja jyrkkä metsäpuutarha. Taitavasti metsää harventamalla ja uusia puuvartisia kasveja istuttamalla se sai vuosien kuluessa puistomaisen luonteen. Rakennuksen takana olevalta tasanteelta oli avattu puiden välitse melko kapea näkymä alas Vantaanjoelle ja sen toiselle rannalle peltoineen ja metsineen. Siten joen kiemurteleva kulku teki paljon dramaattisemman vaikutelman kuin mitä laaja ja avoin näkymä olisi ollut. Tasanteen ympärille oli istutettu mahonioita, kääpiömäntyjä ja jalokuusia, jotka peittivät näkyvistä alarinteelle rakennetun tenniskentän sekä siellä sijainneet marja- ja hedelmätarhat.

Alhaalla joen rannalla sijaitsi neljä kasvihuonetta, puutarhurin ja palvelusväen asunnot sekä Fazerin nimenomaan puutarhan kastelua varten rakennuttama pumppulaitos. Korkealla harjanteella ollutta laajaa kukkatarhaa ei olisi varmaan pystytty kastelemaankaan ilman sitä. Kasvihuoneissa viljeltiin viinirypäleitä ja varhaisvihanneksia, mutta ennen kaikkea orkideoita, jotka olivat Fazerin erityisen harrastuksen kohde.

Monissa 1900-luvun alkupuolen huvilapuutarhoissa oli samantapaista rehevyyttä ja yltäkylläisyyttä kuin Edvard Fazerilla Oulunkylässä. Oopperan johtajana ja täysiverisenä taiteilijana hän oli kuitenkin osannut luoda puutarhaansa tavalliset mittasuhteet ylittänyttä dramaattisuutta ja näyttävyyttä. Hän liikkui paljon konserttimatkoilla Euroopan eri maissa, Kaukoidässä ja Yhdysvalloissa ja toi mukanaan uusia ideoita ja uusien kukkien siemeniä ja pistokkaita. Kiitos harvinaisen laajojen puutarha-alan tietojensa hän sai aratkin kasvit useimmiten myös menestymään puutarhassaan.

 

Kirjasta Eeva Ruoff: Vanhoja suomalaisia puutarhoja

Kuva K. Sundvall

Paluu edelliselle sivulle