Muutama sana talosta, joka rakennettiin vuosisadan vaihteessa ja joka oli silloin tavallinen Rosenlund – Ruusulaakso –niminen huvila. Sen omisti asemapäällikkö Richard Ståhle. Talossa asui rakennusmestari Karl Stphle. Rouva Karolina Albion asui ja omisti rakennuksessa olleen leikkeleliikkeen. Hän toimi myöhemmin Seurahuoneen suuren keittiön emäntänä.

28.1. 1910 huvila myytiin 20.000 markan hinnasta silloin kymmenen vuotta toimineelle Oulunkylän Vapaapalokunnalle. Huvilan nimi oli silloin Ilmarinen II. Taloa uudistettiin ja se sai juhlaslin, jossa oli näyttämö, vahtimestarin asunnon ja tarpeellista varastotilaa. Suuresta salista tuli heti paikkakunnalla toimivien yhdistysten kokousten pitopaikka.

Vuosien 1915 ja 1917 välillä palokunnantalolle majoittui 150-180 venäläistä linnoitustyöläistä, jotka tuhosivat ja sotkivat tilat oleskelunsa aikana niin, että lattia ja seinäpaneelit piti uusia. 1920- ja 1930-luvulla "Brankis" oli taas suosittu juhla- ja konserttien pitopaikka. Sitten tuli sota ja huvielämä hiljentyi.

Sotien välisenä aikana 1940/41, talon juhlasalin vuokrasi muistaakseni eräs filosofian maisteri Mattsson ja perusti sinne elokuvateatteri Biolan. Hän omisti myös Bio Tivolin Roobertinkadulla ja luultavasti sieltä tulivat mustaksi petsatut narisevat tuolirivit saliin. Tuoleissa oli alaskääntyvät istuimet ja tuolirivit oli ruuvattu lattiaan. Joitain yksittäisiä tuoleja oli seinillä isojen kadun puoleisten ikkunoiden alla. Näyttämän takaseinällä oli valkoinen vaate. Oikea konehuone rakennettiin myöhemmin.

"Brankiksessa" oli iso eteinen ja siellä lipunmyyntiluukku. Maisteri Mattsson möi lippuja ja piti samalla silmällä, että kukaan ei livahtanut ilmaiseksi sisälle. Hän oli myös tiukkana, jos elokuvalle oli asetettu ikäraja. Hän esitti usein lapsille sopivia elokuvia niin kuin esimerkiksi Chaplinin elokuvia ja Ohukainen ja Paksukainen. Hän antoi elokuvassa käyjien tuoda polkupyöränsä eteiseen suojaan varkailta. Tämän jälkeen hän sulki ovet ja esitys alkoi. Joskus häntä sijaisti poliisi Jokela ja teknikko Nordling, he molemmat olivat oulunkyläläisiä.

Kylmällä ilmalla hän piti elokuvan aikana huolta siitä, että selin molemmissa kamiinoissa riitti puita. Hän sijoitti ensiksi tulleet kylmältä suojaan liesien viereen, mutta jos myöhemmin tuli hiki, paikkaa sai vaihtaa. Paikkoja ei oltu numeroitu.

Elokuvia esitettiin keskiviikkona ja lauantaina. Elokuvakasettilaatikot lähetettiin bussilla Rautatietorilta. Bussi kulki siihen aikaan Käpylästä Oulunkylän asemalle kantaradasta itään sijaitsevaa tietä pitkin. Bussi jatkoi sitten siltojen yli Mikkolantielle. Bussipysäkki oli Öhmanin huvilalla "Brankiksen" vieressä ja siellä maisteri Mattsson odotti laatikoitaan ja lähetti samalla takaisin jo näytetyn elokuvat.

Elokuvien mukana tuli myös elokuvamainoksia. Hän kirjoitti niihin vain Biolan nimen ja esitysajan. Ilmoituksia oli neljässä paikassa Oulunkylässä. Yksi oli Pukinmäen tiensyrjällä Oulunkylän kartanon vieressä, yksi oli tolpassa ylhäällä kirkonmäellä, Lounaskahvilan ilmoitustaululla vastapäätä asemaa ja ilmoitustaululla rautatien ylikäytävän vieressä Lindqvistin kaupalla. Muutamia vuosia Bengt Andersson toimi ilmoitusten kiinnittäjänä, sitten tehtävän peri Kaj Blomberg. Palkkioksi pojat saivat vapaalippuja.

Jatkosodan aikaan nostoväki oli sijoitettu palokunnantalolle. He nukkuivat salissa ja heidän pukkisänkynsä ja patjansa piti raahata pois, kun Biolassa oli elokuvaesitys. Ruokaa he saivat nykyisellä Torivoudintiellä sijainneelta Suojesluskunnan talolta, jossa lotilla oli hälytysvartio. Hälytysriski oli koko elokuvaesityksen ajan..

Kaj on kertonut, että hän oli katsomassa 11-vuotiaana Shirley Templen elokuvaa Biolassa äitinsä ja siskonsa kanssa. Kun tuli hiljainen hälytys, hänen daaminsa lähtivät kotiin. Itse hän halusi nähdä elokuvan loppuun. Mutta sitten tuli täyshälytys ja esitys keskeytettiin. Kotiin juostiin Vilkeenintietä pitkin, mutta keskellä siltoja hän kuuli pommikoneiden pudottavan pomminsa jonnekin Malmille päin. Kaj heittäytyi tien sivuun ja tarrautui suureen koivuun. Hän etsi Tarru-koiransa joka pelkäsi pommitusta ja yhdessä he etsivät suojaa kellarista ja makasivat siellä tassut ja kädet toistensa ympärillä.

Rauhansopimuksen jälkeen yleisö muuttui. Nuoret rintamamiehet tulivat elokuviin tyttöystäviensä kanssa. Elokuvat olivat edelleen mustavalkoisia ja kelat pieniä. Joskus filmi katkesi. Yleisö tömisteli, buuasi ja vihelsi, kunnes tuli taas pimeää ja elokuva jatkui. Saattoi käydä myös niin, että kuva ja ääni olivat epätahdissa. Mutta suuria sekaannuksia ei tapahtunut koskaan. 40-luvun lopulla esitettiin saksalaisen UFA-yhtiön värielokuvia kuten "Kultainen kaupunki", jossa Cristina Söderbaumilla oli pääosa.

Tarkkaa päivämäärää Biolan viimeiselle esitykselle ei ole tiedossa, mutta se lienee ollut joskus 50-luvun lopulla. Silloin toimintaa harjoitti Totte Sundell. Vanha palokunnantalo revittiin 70-luvun lopulla ja paikalla seisoo nyt uusi punatiilinen "Brankkis" osoitteessa Otto Brandtintie 2. Biolan elokuvissa kävijät ovat nykyisin kaikki eläkkeellä ja istuvat mieluiten kotona nojatuolissa katsomassa televisiosta BumtsiBumia.

Britta Holmlund

Kaj Blombergille

Tua ja Aulis Lampiselle suuret kiitokset tiedoista ja avusta.

Vapaasti suomensi KLS