Botnia taistelee pudotuspelipaikasta




Oulunkylän Botnia-69 tavoittelee jääpallon Bandyliigan kahdeksan parhaan joukkoon pääsyä. Se takaisi pudotuspelipaikan nuorelle joukkueelle ja parantaisi viime kauden heikkoa sijoitusta. Kuluneena kesänä joukkue on harjoitellut paremmin kuin koskaan aiemmin.

Botnian puheenjohtaja Pekka Anttisen on vaikea peittää innostustaan. Hän on tehnyt jo laskelmia, kuinka joukkueen oma pudotuspelipaikkatavoite saavutetaan.

- aleja täytyy ainakin tehdä enemmän, huokaa Anttinen.
– Olimme maalinteossa viime kaudella heikoin joukkue koko Bandyliigassa. Luotan tänä vuonna tehtyjen maalien määrän nousevan sadan paremmalle puolelle. Sillä pitäisi jo irrota pudotuspelipaikka.

Anttinen vakuuttaa, että mennyt kesä oli paras hänen aikanaan. Anttinen on toiminut Botniassa vuodesta 1972 ja tuntee lajin laajasti. Joukkuetta valmentaa nyt Jouni Tiainen ja kesällä oli mukana torniolaiset Jorma Salmela ja Heikki Alasaukko-oja, jotka organisoivat koko harjoittelun uudelle tasolle. Seura perusti mm. ensimmäisenä suomalaisena jääpalloseurana oman Bandyakatemian, joka oli pohjana organisoidulle harjoittelulle.

Bandyakatemian tarkoituksena on kehittää nuoria jääpalloilijoita ja nostaa heitä edustusjoukkueeseen. Bandyakatemian perustamisella pyritään varmistamaan seuran tulevaisuus ja paikallisuus, jolloin pitkään seurassa olleet urheilijat sitoutuvat Botniaan. Pohjois-Helsingin joukkue

Seura haluaa profiloitua pohjois-Helsingin jääpalloseuraksi ja olla johtava seura Suomessa mitattaessa harrastajien ja joukkueiden määrää. Miesten edustusjoukkueessa pelaa muutama oulunkyläläinen ja muutenkin joukkueessa on paljon lähialueilla asuvia pelaajia.

- Vahvuutemme on erinomainen fyysinen kunto ja kestävyys, kertoo Anttinen luottavaisena. – Ruotsin harjoitusturneella kohtasimme paikallisia kovia 1-divisioonan joukkueita. Voitimme kolmesta pelistä yhden, mutta mielestäni emme ainakaan hävinneet fyysisellä puolella yhtään vastustajille.

Anttisen mielestä Botnian heikkous on joukkueen kokemattomuus.
– Pelaajistosta vaihtui puolet ja uudet valmentajat tuovat aina jotain muutosta joukkueeseen, vahvistaa Anttinen.
– Toisaalta A-nuoret ovat nyt vuotta vanhempia ja hyvä harjoituskausi luo mielenkiintoisen lähtökohdan tulevaan kauteen.

Tärkeimmiksi vastustajiksi Anttinen näkee tulevalla kaudella Varkauden WP 35:n ja Porvoon Akilleksen. Heidän kanssaan Oulunkylän oma joukkue kilpailee viimeisistä pudostupelipaikoista keväällä. Tornion ToPV:n kanssa Botnia ei todennäköisesti pysty kilpailemaan, sillä torniolaisten budjetti on kaksinkertainen Botnian 80 000 euroon verrattuna. ToPV:llä on edelleen nimivahva joukkue kasassa.

- Meidän aloitus liigassa on erittäin tärkeä, valaisee Anttinen.
– Kohtaamme heti alussa ennakolta samoista pudotuspelipaikoista kamppailevat WP 35:n ja Akilleksen. Jouluun mennessä näemme, minkälainen kausi 2006–2007 on, päättää Anttinen.

Botnia pelaa kotiottelunsa Oulunkylän liikuntapuistossa Käskynhaltijantie 11. Otteluohjelma ja lisätietoja seuran toiminnasta löytyy Botnian kotisivuilta http://www.botnia-69.fi/.

Botnia-69:n saavutukset

Botnia-69 perustettiin vuonna 1969
1977 liittohallituksen päätöksellä SM-sarjaan
Kultaa (1989, 1992 ja 1997)
Hopeaa (1990, 1991, 1993 ja 1998)
Pronssia (1995 ja 1996)
Nuorten mestaruuksia 10
Naisten mestaruus (2006)
Tyttöjen mestaruus (2006)

Toni Perätalo kantaa oman kylän pelipaitaa

- Kannan ylpeänä oman kylän pelipaitaa, kertoo oulunkyläläinen Toni Perätalo.
- Kun isäni ehdotti jääpalloa harrastuksekseni, oli alusta asti selvää, että liityn nimenomaan Botniaan enkä kahteen muuhun helsinkiläiseen jääpalloseuraan.Kuluvan lukuvuoden abiturientti pelaa kesäisin golfia. Perätalo ottaa myös sen lajin tosissaan. Siitä kertoo hänen tasoituksensa 2,5. Hänen mielestään molemmat lajit tukevat toisiaan.

- En ole halunnut jättää kumpaankaan pois, vaikka jotkut sitä ovat jo ehdottaneetkin minulle. Vahvuudekseen jääpallossa hän kokee pelin lukutaidon ja joukkuepelaamisen, joita Perätalo on harjoitellut nuorempana jääkiekossa ja jalkapallossa. Puolustaminen on liukkaan jääpalloilijan yksi vahvuusalueista.

- Heikkoudeksi koen minun fyysisyyteni, huokaisee Perätalo.
– Tarvitsen sitä molemmissa lajeissani. Kummassakaan ei voi pärjätä, jollei ole erinomaista fyysistä kuntoa.

Viime kesänä oulunkyläläinen oli Botnian harjoituksissa mukana vain vähän. Häneltä operoitiin kesällä polvi, jota hän kuntoutti mm. Bandyakatemian harjoituksissa. Se oli Perätalon mukaan erittäin kehittävää ja antoi taas lisämotivaatiota tulevaan kauteen.

- Tämä koko vuosi tulee olemaan haasteita täynnä, innostuu nuori mies.
– Talvella keskityn harjoittelun ja pelien lisäksi ylioppilaskirjoituksiin. Kesällä aion hakea Teknilliseen korkeakouluun, lopettaa Perätalo.


Pekka Laine

 

Paluu edelliselle sivulle

 


Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä