Satavuotias Oulunkylän apteekki toimii nykyajassa



Helsingin maalaiskunnan ensimmäinen apteekki avattiin 19.2.1906 Oulunkylässä. Nyt, sata vuotta myöhemmin, Oulunkylän apteekki on nykyaikainen, asiakaslähtöinen, Helsingin kymmeneksi suurin apteekki.

Sata vuotta sitten apteekkari Alexander Franck avasi apteekin kauppias Karellin kiinteistössä Mikkolantie 2:ssa. Vajaan kymmenen vuoden kuluttua hän muutti liikkeen uuteen huoneistoon lähemmäksi Oulunkylän rautatieasemaa. Franckin 1951 tapahtuneen kuoleman jälkeen apteekkioikeudet siirtyivät Aino Sirenille. Hän toimi apteekkarina kuolemaansa 1963 saakka. Sirenin jälkeen apteekkariksi Oulunkylään tuli Ilmi Olli, joka muutti liikkeen uuteen huoneistoon osoitteeseen Siltavoudintie 4. Siinä myös Jouko Tuovinen toimi apteekkarina vuodesta 1976 kuudentoista vuoden ajan.

Vuonna 1992 Ritva Aaltonen otti vastaan Oulunkylän apteekin ja siirsi sen asiakkaiden kannalta keskeiseen paikkaan, Liikekeskus Ogeliin. Parin vuoden kuluttua muutosta tehdyssä laajennuksessa apteekissa otettiin käyttöön uudenlainen asiakaspalvelu. – Aikaisemmin farmaseutit eivät saaneet kertoa kovinkaan paljon lääkkeistä, nyt siihen suorastaan velvoitetaan. Tämä puolestaan vaatii entistä tehokkaampaa farmaseuttista koulutusta ja osaamista, tähdentää Ritva Aaltonen. Hän haluaa ensimmäisten joukossa toteuttaa apteekeissa vielä uutta asiakaslähtöistä ajattelutapaa. Reseptilääkkeiden ostaminen tapahtuu Oulunkylän apteekissa suoratoimituspisteestä, jossa sama farmaseutti palvelee asiakasta koko reseptinkäsittelyn ja lääkkeen luovuttamisen ajan. Palvelun nopeutumisen lisäksi tämä luo hyvät puitteet lääkeinformaation antamiseen asiakkaalle.

– Apteekkimme kuuluu valtakunnalliseen Hyvän Mielen Apteekki -ketjuun. Sen toimintaa ohjaa laatuohjeet, joissa asiakas ja hänen monipuolinen palveleminen on aina etusijalla. Toteutamme sitä muun muassa monipuolisella kanta-asiakkuudella, joka lisää lääketurvallisuutta ja tarjoaa monia etuja, asioimisen helppoutta ja joustavuutta. Nimellä varustetun asiakaskortin saa rekisteröitymällä kanta-asiakkaaksemme. Heitä on jo noin 3 000.

Kanta-asiakkaiden edun piiriin kuuluvat muun muassa itsehoitotuotteet, jotka eivät ole lääkkeitä. Niitä ovat kosmetiikkatuotteet, perusvoiteet, pesunesteet, sidetarvikkeet, luontaistuotteet ja laihdutusvalmisteet. Tuotteet on hyllyssä merkitty sinisillä hintatarroilla. Normaalihintaisista tuotteista kanta-asiakas saa kassalla korttia näyttämällä neljän prosentin alennuksen.

Oulunkylän apteekin palvelutaso on korkea ja tuotevalikoima laaja. Se on paikka, missä asiakkaat voivat kysyä ja saada neuvoja paitsi lääkitystään koskeviin kysymyksiin, myös muihin omaa terveyttä ja hyvinvointia koskeviin pohdintoihin. Henkilökunnan ammatilliseen täydennyskoulutukseen apteekki panostaa jatkuvasti.

Apteekilla oli satavuotisviikolla asiakastapahtumia ja kampanjatarjouksia.

 
Teksti: Arvi Vuorisalo

 

Paluu edelliselle sivulle

 


Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä