Pohjoisen suurpiirin nuoret opiskelevat ahkerasti




Pohjoisen suurpiirin 16-18 vuotiaat nuoret opiskelevat lähes koko ikäluokan voimin. Länsi-Pakilan nuorista 95 prosenttia, Itä-Pakilan nuorista 89 prosenttia, Maunulan nuorista 86 ja Oulunkylän nuorista 80 prosenttia opiskelee. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia nuoria on eniten Maunulassa ja Itä-Pakilassa ja vähiten Länsi-Pakilassa.

Vain neljällä alueella Helsingissä opiskellaan Länsi-Pakilaa kattavammin. Vastaavasti 16 aluetta sijoittuu Oulunkylää heikommin. Alueen korkeimman sisäänpääsypistemäärän vaativa lukio on Oulunkylässä, mutta silti siellä oulunkyläläisten nuorten osuus on alhainen. Tilanne on hieman outo, mutta lukioon kuljetaan paljon eri puolilta kaupunkia.

Teknilliset ammattikoulut ovat Haagassa, Käpylässä ja Vallilassa, joten teknisten ammattien opiskelupaikkoja on hyvin saavutettavissa koko Pohjoisen suurpiirin alueelta.

 
Teksti: Arto Salmela

 

Paluu edelliselle sivulle

 


Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä