YTV:n matkakortti vanheni heti alkuunsa |
||
| 14.2. YTV harkitsee viime vuonna käyttöön
ottamansa matkakorttijärjestelmän uusimista jo tämän vuosikymmenen
loppuun mennessä, vuosien 2007 ja 2008 aikana. Uusimistarve syntyi siitä,
että noin 34 miljoonaa euroa maksanut järjestelmä on jäänyt alan
standardien ulkopuolelle. Lisäksi YTV on laitteistojen ja matkakorttien osalta ollut yhden toimittajan varassa. Käytännössä järjestelmän ainutkertainen tekniikka on ehkäissyt hintakilpailun täydellisesti. YTV:n hallitus on ilmaissut huolensa korttien saatavuuden huonontumisesta ja niiden hintojen "epäsuotuisasta" kehityksestä. Asiakkaalle YTV:n matkakortti maksaa seitsemän euroa. Asiantuntijan mukaan samanlaiset ominaisuudet sisältävän kortin saisi kilpailutettuna kahdella, kolmella eurolla. Pääkaupunkiseudulla on jo yli 700 000 matkakorttia, ja niiden käyttöön on opittu hyvin. Pettymystä on aiheuttanut kuitenkin matkustuksen väheneminen, joka on johtamassa entistä suurempiin vuoroväleihin ja entistä vähäisempään joukkoliikenteeseen. Myös matkojen hinnoittelu on epäonnistunut sen jälkeen kun käyttöön otettiin kauden lisänä ostettava arvoa, jolla maksetaan kaupungin rajan ylittämisestä. Ennen tätä ostettiin seutulippuja kausittain, ja nyt useassa tapauksessa ainoastaan kaupungin sisäisen liikenteen kausilippuja. Matkustajien säästön uskotaan olevan kuitenkin välivaihe, jonka jälkeen palataan entisenlaiseen matkustajien lypsämiseen. |
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
|
||