Kunnallisvaaliehdokkaat haluavat tukea vanhemmuutta


Keinoina mm. lyhyempi työaika, pidempi kotihoito 

Kunnallisvaaliehdokkaiden mielestä vanhemmuuden tukeminen ja terveyspalvelujen kehittäminen ovat tärkeimmät keinot edistää lasten ja nuorten terveyttä. Mielipide selviää Lasten terveysfoorumin (LTF) kyselystä, jonka tulokset julkistettiin verkoston järjestämässä seminaarissa perjantaina 24.9. Helsingissä. Kysely toteutettiin internetissä ja siihen vastasi 526 ehdokasta.
 
Vanhemmuuden tukemiseen vaaliehdokkaat esittävät useita keinoja. Hyvin tärkeänä pidetään perheiden yhdessäoloa, jonka lisäämiseksi ehdotetaan muun muassa vanhempien lyhennettyä työaikaa ja lasten pidempää kotihoitoa. Lähes 80 % vastaajista on valmis korottamaan kotihoidon kuntalisää.
 
Varhaista puuttumista kaivataan 

Ehdokkaat toivovat erityisesti terveydenhuollolta enemmän tukea, valistusta ja asennekasvatusta vanhemmille. Monien mielestä asenteet pitäisi saada vastuullisemmiksi koko aikuiskulttuurissa. Esimerkiksi aikuisten alkoholinkäyttöön lasten ja aikuisten yhteisissä tilaisuuksissa suhtautui kielteisesti yli 87 % vastaajista.
 
Palvelujen osalta ehdokkaat korostivat neuvolatoiminnan ja kouluterveydenhuollon kehittämistä ja lapsia ja nuoria lähellä olevan henkilöstön määrän lisäämistä. Nykyisen resurssipulan katsotaan haittaavan erityisesti varhaista puuttumista ongelmiin. Huolta aiheuttaa myös lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen tila.
 
Yli 90 % vastaajista haluaisi jokaiseen kuntaan kaikkia toimintasektoreita sitovan lapsipoliittisen ohjelman. Tällaisilla ohjelmilla voidaan vaikuttaa konkreettisesti resurssien suuntaamiseen.
 
Liikunta osaksi koulupäivää
 
Yksittäisistä terveyttä ylläpitävistä asioista vaaliehdokkaat kiinnittivät eniten huomiota lasten ja nuorten liikuntaan. Liikunta halutaan osaksi jokaista koulupäivää ja muun muassa koulumatkaliikuntaan kaivataan lisäkannustusta. Koulujen pihoja pitäisi muokata liikuntaan innostaviksi ja myös muuten lähiliikuntapaikkoja halutaan lisää. Vastaajat katsoivat ylipäätään, että koulun vaikutus ei rajoitu pelkästään terveys- ja liikuntaopetukseen, vaan terveyden edistämisen pitää näkyä koulun rakenteissa, ympäristössä ja toimintatavoissa. Koulujen opiskeluolosuhteissa vastaajat kiinnittivät huomiota erityisesti työrauhan ylläpitämiseen. Suurin osa tarjoaisi oppilaille lounaan lisäksi myös terveellisen välipalan joko ilmaiseksi tai maksua vastaan. 77 % poistaisi karkki- ja limsa-automaatit kouluista.
 
Lapset seuraavat mallia, eivät puheita
 
Lasten terveysfoorumin puheenjohtaja Mika Pyykkö Terveyden edistämisen keskuksesta pitää kunnallisvaaliehdokkaiden näkemystä terveyden edistämisestä kiitettävän laajana.
 
- Vaikka palvelujärjestelmän merkitys korostuu, toimintakenttää ei ole rajattu siihen. Me järjestöissä ajattelemme ehkä vieläkin enemmän niin, että terveys muodostuu arjessa. Siitä terveydenhuolto ja muut palvelut voivat olla aika etäällä, Pyykkö sanoo.
 
Pyykkö on tyytyväinen myös aikuisten vastuun korostamiseen, vaikka toivoisi sitä painotettavan vieläkin enemmän. - On hyvin pitkälle arvo- ja valintakysymys, kuinka suuri merkitys terveyden kestävän kehityksen turvaamiselle annetaan. Esimerkiksi päihteiden käytössä lapset ja nuoret seuraavat aikuisten esimerkkiä, eivät heidän puheitaan. Tältä osin meillä voidaan tehdä paljon, eikä siihen tarvita edes lisäresursseja.
 
Lasten terveysfoorumi on yhteistyöverkosto, jossa ovat mukana Allergia- ja Astmaliitto, Hengitysliitto Heli, Lapsi 2000 ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Nuori Suomi, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Reumaliitto, Suomen Sydänliitto, Raittiuden Ystävät, Syöpäjärjestöt, Terveyden edistämisen keskus (koordinaattori), Terveys ry ja Väestöliitto sekä neuvoa-antavina tukijäseninä Opetushallitus, sosiaali- ja terveysministeriö ja Stakes.

Paluu edelliselle sivulle

 

Sää

tv

leffaan

Altavistahaku


Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä