|
|
||
|
|
Tuusulantien pysäkit valmistuvat OulunkylässäViime syksynä aloitettu vaihtoyhteyksien helpottamiseksi tehty noin 4 milj. euron rakennustyö Tuusulantien siltaan Pakilantie-Käskynhaltijantiellä alkaa valmistua. Lopullisesti risteys on valmis lokakuun lopussa. Sillan pysäkit lähinnä linjaa 550 varten varaavat sisäkaistan. Pysäkkisyvennyksiä ei tule. Työn pääurakka on tieliikelaitoksella. Se on käyttänyt työhön useita aliurakoitsijoita. Moni työmies oli Itä-Uudeltamaalta, Pornaisista, Pukkilasta ja Mäntsälästä. Sateinen kesä hieman viivytti ja kallisti työtä, mutta aikataulussa pysytään. Muutama luiska valui rankkasateessa ennen luiskan sitoutumista, mutta vedet johtuivat työmaalta hyvin. Liikenne on saanut kulkea työmaan ohi alhaalla ja ylhäällä lähes häiriöttä ja nopeusrajoitukset ovat säilyneet lähes koko ajan tavallisina 80 tai 50 km/t. Sillan levitystä aloitettaessa tuli esille ongelmia, joiden takia työtä piti laajentaa sillan tietynasteiseen peruskorjaukseen. Uudet rakenteet ovat kautta linjan laadukkaita, mm. portaat luonnonkivistä. Kiina-ilmiö puree tälläkin rakennustyömaalla. Lämmityskaapeleita varten tehdyt tarkat urat on tehty Kiinassa, josta vaaleanharmaa luonnonkivikin on peräisin. Portaat pysyvät siis lumisateella sulina. Kaupungin liikennelaitokselta kerrottiin, että bussilinja 550 alkaa heti käyttää uusia pysäkkejä ja Kustaankartanon pysäkki jää pois. Viikonlopun liikenne on linjalle luvassa vasta syksyllä 2006. Arto Salmela
|
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
||