Oulunkylä pessimistin silmin: Joel Lehtosen Krokelby
 
 
Oulunkylä on kahden Joel Lehtosen (1882 – 1934) romaanin fiktiivinen tapahtumapaikka. Joel Lehtosen Krokelby ei ole vihreä idylli, vaan pikkumaisten, sydämettömien tai hullujen ihmisten asuttama kummallinen huvilakaupunginosa, joka ei ole oikeaa kaupunkia eikä oikeaa maaseutuakaan.

   
Matti P. Pulkkinen 2004

Feodor Dostojevskin Pietarilla tai Aleksis Kiven Palojoella on vastineensa kartalla; Pietarin kaupunki todella sijaitsee Nevan rannoilla ja Palojoki Nurmijärvellä. Toisin kuin Seitsemän veljeksen eteläisessä Hämeessä sijaiseva Palojoki, todellisen maailman Palojoki on aina kuulunut Uuteenmaahan.

Kaunokirjallisen todellisuuden, fiktion, tapahtumapaikat ovat olemassa vain kuvitteellisessa fiktion maailmassa. Jotkut kirjallisuuden teoreetikot pitävä retkiä, joissa kuljetaan Raskolnikovin jalanjälkiä Pietarissa tai Nurmijärvellä Hiidenkiveä etsimässä, loogisesti mielettöminä. Raskolnikovin Pietari on olemassa vain Rikoksen ja rangaistuksen lukijan tajunnassa.

Realistisiin teoksiin tämä toteamus pitääkin paikkansa. Halu erottaa fiktiivinen ja fyysinen todellisuus joutuu hankaluuksiin, kun tarkastellaan teoksia, joissa todellisuuden ja kirjallisuuden rajat sotketaan hävyttömästi. Espanjalaisen Julian Ríosin avantgarde-romaani Larva on ankkuroitu Lontooseen ja argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin monien unenomaisten kertomusten tapahtumapaikka voidaan löytää Buenos Airesista osoitteen tarkkuudella. Kirjailija asettaa maailmaan tarkan kiintopisteen, jonka ympärillä mahdoton tapahtuu, löytyy esimerkiksi äärettömästi sivuja sisältävä kirja.

Joel Lehtosen Krokelby kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Lehtosen pääteos, Putkinotko, on realistisen kertomakirjallisuutemme kulmakiviä, mutta myöhemmässä tuotannossaan Lehtonen etääntyi perinteisestä realismista kohti ekspressionismia ja fantasiaakin.

  

Krokelbyn maantiede

Krokelby on tapahtumapaikkana Lehtosen kahdessa romaanissa. Ensimmäisen kerran kaupunginosaa kuvataan Rakastuneessa rammassa. Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki ilmestyi Kariston kustantamana vuonna 1922. Romaanista tehtiin 1970-luvulla epäonnistunut filmi, joka on ansainnut unohduksensa. Toisen tulemisensa Oulunkylä teki Lehtosen tuotantoon viimeiseksi jääneessä romaanissa Henkien taistelu, Kertomus tunnetuista kansalaisistamme, jonka Otava kustansi 1933.

Krokelby on kumpuileva, Vantaaseen rajoittuva Helsingin esikaupunkialue, jonka korkeimmilta kohdilta näkyy merelle. Sinne ovat rakentaneet huviloita ja mökkejään niin herrat kuin rahvaskin – rikkaat asuvat mäen päällä, köyhät alavilla paikoilla. Kylässä on pieni ja suippotorninen kappelikirkko. Kaupunkiin kuljetaan raitiovaunulla, jonka päätepysäkki on jonkin matkan päässä.

Yhtenä kaikkein köyhimmistä Krokelbyssä elelee kyttyräselkäinen sekatyömies Sakris Kukkelman, joka tosin pitää itseään rakennusmestarina. Vastapainona taloudelliselle ahdingolleen ja ruumilliselle vajavaisuudelleen Kukkelman kuvittelee olevansa nietzscheläinen yli-ihminen. Kukkelman saa houkutelluksi Pelastusarmeijan turvakodista nuoren, tyhmänpuoleisen Nelma-tytön asuinkumppanikseen. Kun yhteiseloon alkaa ilmaantua vaikeuksia, Kukkelman päättää noudattaa Nietzschen oppeja: kun menet tapaamaan naista, ota ruoska mukaasi. Ystävätär “pelastaa” Nelman prostituoiduksi kaupunkiin, ja rakkaudessaan pettynyt Kukkelman hirttäytyy.

Rakastuneen ramman Krokelby on enemmän mielentila kuin konkreettinen paikka. Se ei ole oikein kaupunkia, mutta ei maaseutuakaan, ja sopii näin täydellisesti asuinpaikaksi Kukkelmanillle, jonka puhuma kieli ei ole kunnon suomea, mutta ei oikein ruotsiakaan: “Minun pitää lähteä käymään taaskin... Krokelbyssä. Siellä on ankeleegiä asioita.”

Vielä 1970-luvun alussa Vantaan vasemmalta rannalta oli tunnistettavissa paikkoja, jotka sopivat täysin Rakastuneen ramman tapahtumiin.

  

Kyseenalaiset kauneusarvot

Yksitoista vuotta myöhemmin ilmestyneessä, kieltolain aikaan sijoitetussa Henkien taistelussa Krokelby saa yksityiskohtaisemman kuvauksen. Se kuvataan ikään kuin pattina Helsingin kylkeen kasvaneeksi kyläksi. Metsäinen Krokelby sijaitse pääradan varrella, mutta myös raitiovaunu on kyläläisten kulkuneuvo. Vantaa virtaa kylän vieressä.

Henkien taistelu on käänteinen toisinto Raamatun Jobin kertomuksesta. Tässa tarinassa onnellinen mies, Kleophas Leanteri Sampila, muuttuu vähitellen ihmisvihaajaksi, kun ihmishahmon saanut piru esittelee hänelle vähän kerrassaan yhteiskunnan ja ihmiskunnan kielteisiä puolia.

Edeltäneen maailmansodan aikana huvilat olivat vaihtaneet tiuhaan omistajaa, ja Krokelbytä asuttivat nyt pirtutrokarit ja mustanpörssin kauppiaat. Monet huvilat olivat vuokrataloina – tämä asiantila vastaa hyvin 1920-luvun todellisuutta.

Krokelbytä teoksen toinen päähenkilö, kaljatehtailija Vihtori Sorsimo – pirun henkilöitymä - kuvaa kylää: “Se, että se on syntynyt itsestään, se, etteivät mittarit ole ainakaan sen ytimeen vetäneet vielä katulinjoja, vaan ne kiertelevät sinne tänne mutkitellen ja tehden kulmia kalliotöyryjen mukaan, on mielestäni säilyttänyt sen kauniina, vapaana. Kun menemme tuonne alas, /.../ , niin näemme siellä mainitun 'ytimen': torin, jonka yläreunassa talot kekottavat kallioilla kuin hyllyillä, puolipiirissä eli amfiteatterina kuin missäkin vanhassa Siennassa. Keltaiset, vihreät, punaiset tai siniset puutalot, toiset vanhuuttaan vinossa, toiset kekastellen kaikenmoisilla yksilöllisillä koristeilla, aina vähävaraisen rakentajansa mielenoikkujensa mukaan. /.../ asukkaita lienee siinä kolmisen tuhatta. /.../ Katsohan tuotakin huvilaa ja sen tornia, - se on rumennus jostakin saksalaisesta ritarilinnasta, etenkin sen kauhean ruma tylppätorni, joka on kuin saksalaisten kenttäharmaitten hyökkäyskypärä: ja torni itse kuin jättiläisraunio, jossa ikkunat ovat kärpänreikiä. /.../ katsopas tuota huvilaa, tuota, joka muuten muistuttaa kirgiisijurttaa, se erona kuitenkin, että jurtissa kai on huopakatto, mutta tässä katto galvanoitua peltiä. Komea katto: 'Se kiiltää, jotta voin nähdä siitä kuvani', kuten sen omistaja, eräs pirtutrokari muuten kehui. - Tuolla on vain tavallisia nelikulmaisia lautalaatikoita, joissa ei ole mitään suhteita. Toisaalla jällen yhä kylkiäisillä lisättyjä rumiluksia, - yleensä kaikki rakennuttajan oman esteettisen vaiston mukaan.”

Yli 70 vuoden jälkeen on vaikea sanoa, miten tarkasti tämä kuvaa Oulunkylää läheiseltä mäeltä, siis Veräjämäeltä, nähtynä, ja mikä osa on oikeutettua kirjailijan vapautta. Tuon “kauhean ruman tylppätornin” esikuva lienee kuitenkin Oulunkylän seurahuone persoonallisine torneineen.

  

Pirtutrokareiden ja uusrikkaiden yhteisö

Krokelbyn asukkaista Lehtonen kirjoittaa kaljatehtailijan suulla: “Virkamiehiä, työläisiä, joilla on omat tupasensa, - ja etenkin paljon trokareita, spriin ja muiden väkijuomien kauppaajia. Ja nousukkaita, näinä yleisinä keinotteluaikoina pinnalle päässeitä.”

Yksi trokareista on Myrskyn Jorkka, joka tulee vastaan Krokelbyn pääkadulla: “Muistitko katsoa hänen komeaa turkkiaan – (piisamia vai kengurunnahkaako lienee?), joka liehui avoimena, niin että hänen nuori vatsansa näkyi kaksine kultaisine kellonperineen. Setelitukkukin puhkeili esiin turkin sisätaskusta, ja toinen ulkotaskusta: sinne molempiin noita roskapapereita oli tungettu, mikäli mahtui. Komea mies, he? Punainen, iloinen, kirkassilmäinen... Mutta ei tämä vielä ole mainittavaa! - Mikä hänen turkkinsa ja takkinsa alla mahtoi kalista ja pulista? Kuulitko niitä ääniä? Selitän aivan kohta. - /.../ mutta päällysvaatteiden alla hänellä on täydellinen rautapuku, keskiaikainen ritarivarustus, ei, vain peltipuku. Mahan päällä leveä, vatsanmuotoiseksi tehty kanisteri, joka sisältää pirtua, konjakkia, benediktiiniä, mitä tahansa, mitä vain tahdotte. Molempia karvaisia rintoja ('uroosta karvarinnasta kirot kilpistyy', sanoo Juhani Aho Panussa), loistavanäppyisiä rintoja peittävät litteämmät, rinnanmuotoiseksi käyristetyt kanisterit: niissä holkkuu konjakkia, Grand Marnier'ta, whiskyä, pirunpihkaa, liimavettä, lipeävettä, mitä vain tahdotte! Kainaloiden alla pienet nerokkaat kanisterit, joissa hylskyy jotakin – mitä vain tahdotte!”

Viittaus trokarin yhteydessä Ahon Panuun on tyypillistä Lehtosta. Henkien taistelu vilisee toinen toistaan epäkunnioittavampia kirjallisia viittauksia. Intertekstuaalisuuden tutkijalle romaani olisi aarreaitta.

Kuin tehdäkseen kiusaa, Lehtonen vielä alleviivaa ohimennen Krokelbyyn ja Åggelby – Oulunkylän yhteyttä. Maalta tullut talonpoika Mullianen sättii ruotsinkielisiä paikannimiä: “Krokelby, Kokelpyy, Rokkelis-Kokkelis-Mokkelsbyy-Okkelbyy, onko tää nyt immeisen kieltä”.

Lyhyesti sanottuna Krokelby asukkaineen on yksi Suomen kirjallisuuden vastenmielisimmistä paikoista, ja sen asukkaat joko lurjuksia tai hourupäitä.

  

Krokelby on silti vain fiktiota

Kannattaa muistaa, että Henkien taistelu ei yritäkään olla realistinen romaani. Lehtonen kuvaa kirjan suhdetta todellisuuteen pirun suulla: “Tarkoitukseni on näytellä hänelle sitä, jota ihmiset eräällä tavalla ylpeillen sanovat elämäksi, ikäänkuin filmissä, jossa sensuurin sakset ovat käyneet, se vain erona, että minä leikkaan pois v a a r a t t o m a t kohdat, hiljaiset, siivot ihmiset, ja sinkautan heijastimesta räikeän valon keskolaisten ja mallikelpoistenkin viallisiin puoliin”.

Henkien taisteluun sisältyy myös fantasia-aineistoa, lentämistä pirun selässä Helsingin yllä ja muuta sen kaltaista. Lehtosen kirjaa ei siis mitenkään voi pitää todistuskappaleena Oulunkylän historiasta.

Kannattaa muistaa, että Lehtonen ei itse asunut Oulunkylässä, vaan hänellä oli talo Huopalahdessa, joka yhdyskuntarakenteeltaan oli hyvin Oulunkylän kaltainen. On mahdollista, että jotkut Krokelbyn ilmiöt Lehtonen oli tullut tuntemaan Huopalahdessa. Naapurisovun kannalta oli tietysti järkevämpää olla kirjoittamatta välittömästä lähipiiristä. Nämä ovat kuitenkin vain olettamuksia: tutkimuksia tai arkistolähteitä Lehtosen ja Oulunkylän suhteista ei tiedossani ole.

Krokelby on jäänyt elämään suomalaisessa kirjallisuudessa vielä Lehtosen 1934 tapahtuneen kuoleman jälkeenkin. Hannu Salaman Finlandia-sarjassa, joka otteeltaan muistuttaa Henkien taistelua, asutaan ja käydään Krokelbyssä tai Krogelissa. Salaman Krokelby ei silti ole samanlainen painajaisyhdyskunta kuin Lehtosella, vaan Krokelby-viittauksia voi paremminkin pitää yleensä kuvia kumartamattoman Salaman kunnianosoituksena vanhalle mestarille.

Luultavasti Henkien taistelu herätti aikanaan pahaa verta Oulunkylässä. Tämän vuoden marraskuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta Joel Lehtosen kuolemasta, joten kaikkinainen kauna tätä klassikkokirjailijaa kohtaan olisi hyvin turhaa. Oulunkylässäkin on paljon hauskempaa lukea Lehtosta kuin vihata häntä

 

Matti P. Pulkkinen

Lue lisää Joel Lehtosesta

Paluu edelliselle sivulle

Krokelbyn maantiede

Kyseenalaiset kauneusarvot

Pirtutrokareiden ja uusrikkaiden yhteisö

Krokelby on silti vain fiktiota