Rasvoilla on merkitystä



Oliiveilla ja oliiviöljyllä luultua tärkeämpi merkitys terveellisessä välimerellisessä ruokavaliossa

Yleisesti tunnustettu tieto on, että välimerellistä ruokavaliota noudattavilla esiintyy vähemmän syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja. Ruokavalion terveellisyys selittyy ainakin ravintokuitujen, kalan, hedelmien ja vihannesten saannilla. Viime aikoina on saatu myös tutkimustuloksia, joiden mukaan myös oliiveilla ja oliiviöljyllä olisi huomattavaa merkitystä.

Oliivit sisältävät erilaisia antioksidantteja jopa 16 grammaa kilossa. Myös oliiviöljyssä, erityisesti ns. neitsyt-oliiviöljyssä, on runsaasti antioksdantteja. Sekä oliiveissa että oliiviöljyissä on lisäksi muita syöpää ehkäiseviä aineita, kuten terpeenejä. Oliiviöljy saattaa osaltaan selittää, miksi Välimeren maissa sydän- ja verisuonitauteja ja tiettyjä syöpäsairauksia esiintyy vähemmän kuin Länsi-Euroopassa.

Omega-3-rasvahapot ehkäisevät ja hidastavat Alzheimerin tautia

Kanadalaisen tutkimuksen mukaan ruokavalio, jossa on runsaasti omega-3-rasvahappoja, joita on mm. rasvaisessa kalassa, kuten makrillissa ja lohessa sekä kalaöljykapseleissa, voi pitää Alzheimerin taudin kurissa niillä, jotka ovat sille alttiita.

Aikaisemmin näiden omega-3-sarjan rasvahappojen on osoitettu ehkäisevän ainakin sydän- ja verisuonitauteja.

Näyttää siltä, että kun ruokavaliossa on liian vähän omega-3-rasvahappoja, Alzheimerin tauti voi puhjeta ja kiihtyä taudille alttiilla henkilöillä. Toisaalta runsas omega-3-rasvahappojen saanti saattaa ehkäistä tai ainakin lykätä Alzheimerin tautia ja myös sydän- ja verisuonitauteja.

Mekanismi on epäselvä, mutta ainakin yhdentyyppinen omega-3-rasvahappo dokosaheksaeenihappo näyttää pitävän hermojen väliset yhteydet kunnossa. Juuri dokosaheksaeenihappoa (DHA) on rasvaisessa kalassa runsaasti.

Paluu edelliselle sivulle

 

Sää

tv

leffaan

Altavistahaku


Vegaanien on kiinnitettävä huomiota B12-vitamiinin saantiin
Jos vegaani lopettaa kaikkien eläinperäisten tuotteiden nauttimisen, hänen B12-vitamiinivarastonsa riittävät noin kaksi vuotta ennen puutosoireiden ilmaantumista. Seurauksena puutoksesta on anemia.


Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä