|
|
Internet-ajan yrittäjä tekee töitä kotona
Vuoden 2003 ohjelmistoyrittäjäksi valittu
Michael Widenius, 41, aikoo jatkaa työntekoa kotonaan Helsingin Malmilla,
vaikka hänen perustamansa yritys MySQL laajenee nopeasti ja toimii jo 15
maassa noin 120 työntekijän voimin.
- Haluan jatkaa ohjelmistokirjoittajana, Widenius perusteli elämäntapaansa
STT:lle.
Hän koodaa ohjelmia päivittäin. 7-8 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän
yrityksen asioita hoitaa palkattu toimitusjohtaja, vaikka Widenius
perheineen on edelleen MySQL:n suurin yksittäinen omistaja. Hänen
tittelinsä yhtiössä on teknologiajohtaja.
Itse asiassa Wideniuksen elämäntapa on tavallinen MySQL:ssä. Suurin osa
yhtiön työntekijöistä tekee töitä kotoaan käsin, mikä mahdollistaa
tarvittaessa vaikka muuton maasta toiseen työsuhteen kärsimättä. Yhtiö
välttää toimitilakuluja, ja pienet toimistot on vain Ruotsissa, Suomessa
ja Yhdysvalloissa.
Wideniuksen mukaan yrityksen toimintatapa perustuu internetiin, joka
mahdollistaa "virtuaalityön". Ennen internetiä MySQL:n kaltainen
yritys olisi ollut mahdoton.
(Lähde STT 13.2.04)
|
Paluu
edelliselle sivulle
|