"Laskiainen laulattaa, siansorkka naurattaa"

Laskiaissunnuntai on pääsiäisen odotuksen lähtölaukaus, seitsemän viikkoa sitä aikaisemmin. Varsinainen laskiainen on parin päivän kuluttua laskiaistiistaina, jonka jälkeisenä tuhkakeskiviikkona alkaa roomalaiskatolisten nelikymmenpäiväinen pääsiäispaasto, jota on noudatettu 600-luvulta saakka. Suomalaisetkin laskeutuivat katolisella keskiajalla laskiaisena paastoon, josta he sitten pääsiäisenä pääsivät.

Vaikka paaston vaatimus uskonpuhdistuksen myötä hävisikin, eivät kansan mielestä paastonajan toimiin liittyvät katsomukset ja kiellot kokonaan kadonneet. Nyt niitä ei tarvinnut noudattaa uskonnollisista syistä, mutta niillä arveltiin voitavan vaikuttaa suotuisasti seuraavaan vuodentuloon.

Laskiainen ei ollut enää paastoon laskeutumisen juhla, vaan siitä kehittyi eräänlainen talonpoikainen työnjuhla. Ennen kaikkea se oli naisten työ- ja toimialaan kuuluva päivä. Silloin lähes kaikki tekeminen ja tekemättä jättäminen kohdistui joko naisten käsitöiden raaka-aineisiin pellavaan ja villaan, tai sitten karjanhoitoon tai pihapiirin hyötykasveihin kuten nauriiseen, herneeseen ja papuun. Vastaava miesten, peltoviljan ja hevosten kansanomainen juhla-aikahan oli jouluntienoo.

Naisten oli hyvä pitää koko laskiaistiistai hiuksiaan hajallaan, jotta pellavista tulisi puhtaita ja kuituisia. Vaaleiden kiiltävien pellavien toivossa oli hyvä myös sukia hiuksia tiheään ja pukeutua valkoisiin vaatteisiin. Iltapäivällä nuoriväki sitten huusi laskiaismäessä pitkiä pellavia ja isoja nauriita.

Laskiaisen monet työkiellot ovat katolisen ajan perua, olihan juhla kyseessä. Ei saanut esimerkiksi käsitellä teräaseita eikä tehdä kolinatöitä. Ne kotiaskareet, joita laskiaisena joka tapauksessa jouduttiin tekemään, piti kuitenkin lopettaa jo varhain iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden.
 
Ja kun työt lopetettiin ajoissa, ehdittiin hyvin nauttia laskiaisen runsaista rasvaisista ruuista. Ennen kaikkea rasvaa piti ruuissa tuolloin olla. Mitä enemmän rasva kiilsi syöjien sormissa ja suupielissä, sitä enemmän siat lihoivat ja lehmät lypsivät.

Runsaus jatkui koko vuoden, kun näiden runsaitten tarjoomusten annettiin olla pöydässä koko päivä. Tänä päivänä syödyistä siansorkista voi sitten pääsiäisenä käydä heittämässä luut sinne, minne halusi sikojen menevän kesällä syömään, metsään tai vaikka naapurin peltoon.

Mannermaisen laskiaishuvittelun teki meillä monen muun kansainvälisen muodin tavoin tutuksi Juhana-herttuan hovi 1500-luvun Turussa. Juhanan tiedetään palkinneen parhaita naamiaisasuja ja nokkelimpia ilveilijöitä. Ilveilyn sivumerkitys on Keski-Euroopan laskiaiskarnevaalikulkueilla ollut vuosisatoja. Joukon voimalla ja pilailun suojissa on uskallettu pilkata vallanpitäjiä ja vallitsevaa maailmanjärjestystä. Suomessa tämä vivahde on ollut vähäisempää vaan ei täysin tuntematonta.

Suomen ensimmäiset laskiaisen naamiaistanssiaiset järjestettiin Helsingissä vuonna 1813 "Venäjänmaan onnettomien" hyväksi. Muoti levisi nopeasti myös pikkukaupunkeihin ja säätyläisten kerhoilta ammattikunnille, käsityöläisille, opettajaseminaareihin ja osakuntiin.

Miten nykyinen laskiaisen vietto ja laskiaistavat pohjaavat menneisiin? Katolinen maailma viettää edelleen karnevaaleja, iloisia hyvästejä lihalle ennen paastonajan alkua. Meillä syödään entisten tuhtien laskiaisruokien peruina hernerokkaa, harvemmin kuitenkaan enää siansorkkien kera. Ja sen päälle maistuu maidon kera syötävä laskiaispulla muistumana roomalaiskatolisten paastoon siirtymisen taitteessa syömästä valkoisesta ruuasta.

Iltapäivällä tai illansuussa iloitaan edelleen mäenlaskussa kaikenikäisten voimin. Enää ei tarvitse ajatella pellavan kasvua, vaan tässä kevättalven iloittelussa jätetään hyvästit pimeimmälle talvelle ja aletaan odottaa kevättä pääsiäisineen.

• Teksti: Kirsti Nieminen

Laskiaisena syödään:

Laskiaispulla kevyempänä 

Hernekeitto

Pannarit

Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä