Ajankohtaista


 

 

Uusi järjestyslaki astui voimaan 1.10. 

Uusi järjestyslaki tuli voimaan 1.10. ja korvaa Helsingin kaupungin ja muiden kuntien järjestyssäännöt. Uusi laki pyrkii edistämään järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla.

Yleiseen järjestykseen liittyvät säännöt ovat samat koko maassa. Aiemmin Suomessa ei ollut järjestyslakia, vaan voimassa olivat kuntien hyvinkin erilaiset järjestyssäännöt.

Järjestyslaki koskee yleisiä  paikkoja riippumatta siitä, kuka paikat omistaa. Tällaisia ovat esimerkiksi tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat, yleisön käytössä olevat rakennukset, kulkuneuvot, virastot, toimistot ja ravintolat.


Järjestyslailla kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla. Kiellettyä on myös uhkaava käyttäytyminen suullisesti, eleillä, liikkeillä tai muuten pelkoa herättävästi.

Turvallisuutta ei saa vaarantaa ampumalla tai esineitä heittämällä. Sallittua ei ole myöskään pitää hallussa yleisellä paikalla toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita. Tällaisia ovat esimerkiksi teräaseet, rikottu lasi, ketjut ja lamauttamiseen tai vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat aineet.

Spraymaaleja ja muita töhrimiseen hyvin soveltuvia aineita ei saa pitää hallussa yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä.

Päihdyttävän aineen nauttiminen yleisellä paikalla taajamassa ja julkisen liikenteen kulkuneuvossa on kiellettyä.
Alkoholin nauttimiskielto ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta tai yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa.

Nauttimiskielto ei liioin koske alkoholijuoman nauttimista puistossa tai vastaavalla yleisellä paikalla. Alkoholin nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen eivät kuitenkaan saa kohtuuttomasti vaikeuttaa muiden oikeutta käyttää paikkaa sen varsinaiseen tarkoitukseen.

Uudessa laissa kielletään mm. seksipalvelujen ostaminen ja maksullisen seksin tarjoaminen yleisellä paikalla. Myös virtsaaminen ja ulostaminen on kielletty, jos ne aiheuttavat häiriötä yleiselle järjestykselle.

Koirat on vastedes pidettävä taajamassa kiinni, ja omistajan on korjattava pois lemmikkinsä jätökset.

Lisätietoa Sisäasiainministeriön sivulta miten poliisi tulkitsee järjestyslakia

Järjestyslaki oikeusministeriön Finlex-tietopankissa.

Paluu edelliselle sivulle

 


Ajankohtaista | Palaute | Keskustelufoorumi | Oulunkylä