Ajankohtaista Oulunkylässä |
||
|
|
Varastettu auto ilmaantui yllättäen oulunkylässä omistajansa eteenSiltavoudintiellä sattui marraskuun alkupuolella erikoinen tapaus kun lehdenjakaja huomasi työmatkallaan varastetun autonsa edessään. Auto oli varastettu viikkoa aikaisemmin Koskelassa. Varas oli käyttänyt hyväkseen autoon jäänyttä virtalukkoa ja kaasuttanut tiehensä aamulehtien jaon aikaan. Kun varastettu auto oli ohittanut iloisesti ratissaan nuori mies, auton omistaja soitti heti poliisille ja sai neuvon seurata autoa ja samaan aikaan olla sulkematta puhelinta. Autovaras oli tarvinnut tankkausta ja kääntyi Oulunkylän Nesteen huoltoasemalle. Omistaja seurasi autoa kun se lähti jatkamaan matkaa samalla kun omistaja kertoi väliaikatietoa poliisille. Poliisi liittyi pian letkaan ja liimautui varastetun auton perään. Alkoi takaa-ajo kun nuori mies kaasutti. Auto takertui ensin orapihlaja-aitaan, mutta pääsi irti. Pikkutiellä auto suistui ojaan ja varas pötki pakoon. Hän jäi kuitenkin kiinni läheisen kerrostalon pihalla kun poliisikoira puuttui asiaan. Jälkeenpäin selvisi, että varas ei ollutkaan alkuperäinen varas, sillä hän oli teon aikana vielä poliisivankilassa. Autoa oli ajettu mahdollisesti huumeissa. Alkuperäinen varas on vielä kateissa, vaikkakin poliisilla on sormenjäljet ja dna-näyte. Vakuutusyhtiö lupasi korvata kolmanneksen auton hinnasta, sillä varas ajoi auton täysin lunastuskuntoon. Omistaja joutuu siten katumaan pientä virhettä, avaimen jättämistä virtalukkoon. |
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
||