Ajankohtaista |
||
|
|
Museoviraston uusi pääjohtaja Paula Purhonen kulttuuriperintöalan nykytilanteesta: Yhteistyö helpottaa työtä mutta rahaakin tarvitaanMuseoviraston uusi pääjohtaja Paula Purhonen on aloittanut työnsä 1.11.2003. Työtä on paljon, mutta Paula Purhonen uskoo yhteistyön voimaan niin viraston sisällä kuin koko kulttuuriperintöalalla. Mutta rahaakin tarvitaan, jotta kulttuuriperintöala kehittyisi ja pystyisi täyttämään sille asetetut odotukset ja vaatimukset."Pääjohtaja Henrik Lilius jätti jälkeensä hyvässä kunnossa olevan viraston, jossa on toteutettu ja käynnistetty useita merkittäviä uudistus- ja kehittämishankkeita. Tästä on hyvä alkaa", Paula Purhonen toteaa. Hänen mukaansa Museovirastolla on varsin hyvät mahdollisuudet edistää toiminnallaan alan kehittymistä ja kehittämistä, jos ajatellaan esimerkiksi suojelumyönteisen ilmapiirin luomista, kulttuuriperinnön arvostuksen lisäämistä ja sitä koskevan tiedon tuottamista ja välittämistä. Alueellisen toiminnan tehostaminen on viraston toiminnan lähiajan painopiste Paula Purhosen mukaan lähiajan tärkeimmät painopisteet Museoviraston toiminnassa ovat viraston alueellisten palveluyksiköiden perustaminen, ratkaisun löytäminen Nervanderinkadun toimipisteen tilaongelmiin sekä yhteistyön tehostaminen muun museokentän, erityisesti maakuntamuseoiden kanssa. Museoviraston vahvuuksina hän näkee asiantuntevan ja motivoituneen henkilökunnan sekä viraston aseman arvostettuna ja luotettavana yhteistyökumppanina ja palveluiden tarjoajana. Palveluita on kuitenkin tarpeen kehittää koko ajan. "Kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyvät viranomaistehtävät lisääntyvät, kun maankäytön suunnittelu kasvaa jatkuvasti. Myös alaa koskeva yleinen kiinnostus sekä Museovirastolta odotetut koko museoalaa koskevat kehittämistehtävät kasvattavat tarvetta palveluiden tehostamiseen. Vaikka Museoviraston esitykset lisäresurssien saamiseksi ovat saaneet ymmärrystä osakseen ja myös opetusministeriö on tehnyt paljon työtä tilanteen korjaamiseksi, viraston toimintaedellytykset ovat monessa suhteessa kaikkea muuta kuin tyydyttävät." Kulttuuriperintöä arvostetaan pääjohtaja Purhosen mukaan tämän päivän Suomessa enemmän kuin koskaan. "Mutta alan resursseissa se ei valitettavasti vielä näy riittävän hyvin eikä sen merkitystä vielä täysin ymmärretä maamme kulttuuripolitiikassa. Uskon kuitenkin, että parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa." Museoiden valtionosuuksien jälkeenjääneisyys on korjattava Museoala on kehittynyt ja museoiden asema ja merkitys on kasvanut. Mutta museoihin kohdistuu myös enemmän paineita kuin aikaisemmin eikä niiden tilanne ole kovin valoisa. "Museoiden odotetaan aktiivisesti osallistuvan uusiin tehtäviin yhteiskunnassa. Esimerkiksi esine- ja kuvakokoelmien digitoinnin lisäksi niiden pitäisi näyttely- ja yleisötoiminnassaan kyetä jatkuvasti tarjoamaan kävijöille tuoretta tutkittua tietoa ja ennen kokemattomia elämyksiä. Mutta resurssit eivät ole kasvaneet läheskään samassa tahdissa kuin alaan kohdistuvat vaatimukset. Monessa museossa vähälukuinen henkilökunta, jolta odotetaan jatkuvaa innovatiivisuutta ja uudistumista, työskentelee voimiensa äärirajoilla", Paula Purhonen toteaa. Helpotusta ahdinkoon hän uskoo löytyvän yhteistyöllä, verkottumisella ja työnjaosta sopimisella. "Todellinen apu tilanteeseen on kuitenkin saatavissa vain korjaamalla lähivuosien aikana museoiden valtionosuuksien jälkeenjääneisyys." Museovirasto on yksi museoalan toimijoista, mutta myös yhteisten tutkimus-, koulutus- ja kehittämishankkeiden vastuutaho sekä tarvittaessa koordinoija ja palveluiden tarjoaja. "Tärkeä rooli Museovirastolla on tietysti koko kulttuuriperintöalan puolesta puhujana niin valtionhallinnon kuin muun yhteiskunnankin suuntaan, unohtamatta alan kansainvälisiä yhteyksiä", Paula Purhonen sanoo. Tutkimuksen roolia viraston toiminnassa kasvatetaan Museoviraston tieteellisen roolin väitetään heikentyneen. Pääjohtaja Purhosen mielestä väite ei pidä paikkaansa. Virastossa tehdään aktiivista tutkimustyötä, mutta ihanteellinen tilanne ei kuitenkaan ole. "Suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen tutkimustyö on mielestäni kaiken Museovirastossa tehtävän työn perusta ja sen roolia tulisi merkittävästi kasvattaa. Museoviraston äskettäin valmistuneessa tutkimusstrategiassa on useita kehittämisehdotuksia asian suhteen." Museovirastoon sitkeästi liitetyn byrokraatin leiman pääjohtaja Purhonen sanoo perustuvan enemmän vanhoihin, luutuneisiin käsityksiin kuin tämän päivän tosiasioihin. "Museovirasto on osa valtionhallintoa ja valtionhallintoon liittyy väistämättä myös byrokratiaa: erilaisia säädöksiä, määräyksiä, toimintatapoja ja käytäntöjä. Näiden puitteissa joudumme toimimaan ja ne turvaavat sekä omien työntekijöidemme että asiakkaidemme aseman ja takaavat, että kaikki meidän kanssamme asioivat kansalaiset, yhteisöt ja viranomaiset saavat tasavertaisen kohtelun. Museovirastossa on viime vuosina panostettu erilaisen sidosryhmäyhteistyön kehittämiseen ja siihen on myös hyvin sitouduttu."
|
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
||