|
|
||
|
|
Pakilan NMKY 70 vuottaPakilan NMKY:n 70-vuotisjuhlaa vietettiin torstaina 13.11. kotoisissa tunnelmissa yhdistyksen talolla Palosuontiellä Pakilassa. Tilaisuuden monissa puheenvuoroissa muisteltiin yhdistyksen jäsenhenkistä toimintaa ja korostettiin NMKY:n perinteisen, henkisen, fyysisen ja hengellisen kolmioperiaatteen merkitystä ja sen toimivuutta myös tämän päivän vaativassa toimintaympäristössä. Pakilan NMKY on monin eri tavoin palvellut alueen lapsia, nuoria ja aikuisia vuodesta 1933 alkaen. Suurimmalla osalla juhlakokouksen osanottajia oli omakohtaisia muistoja monien vuosikymmenien ajalta ja yhdistyksen historiaa kuvasi herkällä tavalla myös iltapäiväkerholaisten esittämä kuvaelma. Sen keskeisenä hahmona oli Alfred Liukku, joka koki elämäntehtäväkseen alueen lasten ja nuorten toiminnan kehittämisen. ”Altsi” oli keskeinen henkilö Pakilan NMKY:n perustamisessa ja hän tiesi, että toiset vetävät toiset mukaan. Niin on Pakilassa vuosikymmenien aikana myös tapahtunut ja monet Pakilan NMKY:n riveissä eri urheilumuotojen ja muiden harrastusten parissa kasvaneet ovat jopa maailmalla menestyksellisesti edustaneet lajiaan ja maatamme. Pakilassa kasvanut piispa Eero Huovinen muisteli puheenvuorossaan nuoruuttaan ja Pakilan Namikan panosta siinä. Hän toi juhlaan piispan tervehdyksen, jossa hän esiintoi myös NMKY:n ja kirkon välisen yhteistyön. Mieluisia omakohtaisia kokemuksia Pakilasta oli niin ikään kansanedustaja Rakel Hiltusella, joka esitti juhlivalle yhdistykselle Helsingin kaupungin tervehdyksen. Pakilan NMKY:n yhteishengestä ja yksittäisten jäsenten työstä yhdistyksen hyväksi puhuivat myös Helsingin Namikan pääsihteeri Pertti Mäki ja johtava nuorisosihteeri Mikko Mäkelä. Eri vaiheissa Pakilan talon isäntinä toimineille ja siten merkittävän panoksen yhdistyksen toimintaan antaneille luovutettiin Talonisännänviiri. Juhlan musiikkinumeroista vastasivat Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesterin puhaltimet sekä viuluduo Sonja Garchi ja Anni Paltemaa. Juhlan jälkeen pidetyssä kahvitilaisuudessa tavattiin entisiä kilpakumppaneita ja muisteltiin yhdistyksen seitsemän vuosikymmentä jatkunutta tuloksellista toimintaa. Pakilan NMKY:n kirkkopyhää vietettiin Hyvän Paimenen kirkossa sunnuntaina 16.11. Messussa saarnasi kenttäpiispa Hannu Niskanen, liturgina toimi pastori Antti Kylliäinen ja messun musiikista vastasivat kanttori Rauno Myllylä ja Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesteri. Pakilan NMKY:n tämän päivän toimintakalenteri sisältää koripalloa, kiipeilyä, taidekerhon, isä-poikakerhoja, liikuntaleikkikouluja ja ala-asteen muksuille liikunnallisia iltapäiväkerhoja sekä kotiäitijumppaa yhteistyössä MLL:n kanssa.
|
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
||