Terveysaseman johtamis- ja toimintajärjestelmä uusittiin |
||
|
|
1) terveyden edistäminen ja neuvolatyö Oulunkylän terveysaseman ylilääkäri Paula Pihlaja kertoi, että varsinkin yleisen terveyden edistämis- ja neuvolatyöyksikön eriyttäminen perustuu osaamisen keskittymiseen. - Nykyisin koko terveyden- ja sairaanhoito on niin monipuolista, että siihen liittyvän tiedon hallitseminen vaatii terveydenhoitajalta yhä enemmän. Tämän vuoksi on päätetty, että jatkossa terveydenhoitajat toimivat joko neuvola- tai avosairaanhoidon tehtävissä. Miten muutos vaikuttaa asiakkaisiin? – Osa terveydenhoitajista keskittyy neuvolatyöhön ja osa muuhun terveysaseman vastaanottotyöhön. Omalääkärit toimivat edelleen väestövastuun periaattein ja hoitavat alueen väestöä. Tosin neuvolavastaanotoissa on tehty pieniä muutoksia ja nykyään osa lääkäreistä on keskittynyt pitämään lasten neuvolaa ja osa äitiysneuvolaa. Helsingin terveyskeskuksen toimitusjohtaja Matti Toivola yhdessä terveysasemien johtajan Antti Iivanaisen kanssa järjesti tiedotustilaisuuden marraskuun alussa henkilökunnalle. Alueen asukkaille muutoksesta ei sen sijaan ole tiedotettu. Kuulin asiasta terveydenhoitajilta, joten tiedottamisessa on ehkä vielä parantamisen varaa.
|
Paluu
edelliselle sivulle
|
|
|
||