Kaavatilanne elokuussa 2009


 

 



Vaikka lama koettelee asuntotuotantoa eikä kaavoilla ole kiirettä valmistua, rakennuttajat haluavat varmistaa hankkeittensa toteuttamismahdollisuudet, kun tontti on jo hankittu.

Maunulan kaavat

Pakilantie 17:n kerrostalon laajentamisen sallivaa kaavaa on muistutusten johdosta muutettu. Uudisrakennuksen ja Pakilantien varressa olevan kerrostalon välistä lasirakenteista osaa on madallettu kerroksella ja puurivi-merkintä muutettu istutettavaksi tonttialueeksi. Kaava hyväksyttiin lautakunnassa toukokuussa tässä muodossa.

Maunulan asuntoalueen suojelukaava ei ole edennyt. Kaupunkisuunnittelu ei ole toistaiseksi löytänyt riittävää yhteisymmärrystä mm. lisärakentamisen edellytyksistä taloyhtiöiden kanssa. Suursuontien itäpuolisten pientalotonttien rakennusoikeuksia lisäävä kaavaluonnos kortteliin 28318 hyväksyttiin toukokuussa.

Paloheinän ja Torpparinmäen kaavat

Paloheinän pohjoispuolinen pääkatu Kuusimiehentie on tulossa osaksi Jokeri2 -väylää. Kadun länsipäässä keskuspuiston alittavan tunnelin suuaukko tulisi Paloheinän tiilisen huolto- ja ravintolarakennuksen eteen. Kuusimiehentien heikohko kantavuus ja liikenteen asutukselle aiheuttamat häiriöt edellyttävät uuden pääväylän rakentamista tien pohjoispuolelle keskuspuiston alueelle. Asiasta järjestettiin tiedotustilaisuus Paloheinän majalla viime toukokuussa. Teiden laajennus herätti voimakasta vastustusta. Jokeri2 -väylälle ei ehkä tulisi ulkoilualueelta paljoakaan matkustajia, sillä useimmat ulkoilijat käyttävät henkilöautoa tai bussia 66/66A. Ko. bussin linjaa voitaisiin jatkaa tunnelin kautta Vantaajoen tuntumaan.

Torpparinmäessä kuusi omakotitonttia saa lisää rakennusoikeutta ja se nostetaan 0,25:een. Samalla rintamamiestalot suojellaan. Yksi tonteista jäi pois kuntotutkimusta odottamaan omistajien toivomuksesta. Lautakunta hyväksyi kaavamuutokset.

 
Arto Salmela

 
Paluu edelliselle sivulle