Hakamäentien rakennushanke edennyt jo puoliväliin


 

 



(6.2.2008) Hakamäentien parannushanke Helsingissä etenee tulevana keväänä vauhdilla. Tämän vuoden aikana saadaan valmiiksi suurin osa raskaimmista työvaiheista. Pintarakenne- ja viimeistelytyöt valmistuvat vuonna 2009. Kevään tärkeimpiä kohteita ovat pää- ja rantaradat ylittävien siltojen, Mannerheimintien alittavan tunnelin ja Ilmalan eritasoliittymän rakennustyöt.

"Parannushanke on kokonaisuudessaan aikataulussa ja tiellä alkaa näkyä yhä enemmän suuria työvaiheita. Mannerheimintien alittavasta tunnelista on rakennettu idästä päin 152 metriä. Tällä hetkellä ovat käynnissä tunnelin läntisen sisäänajoluiskan rakennustyöt", kertoo projektipäällikkö Jukka Hietaniemi Tiehallinnosta.

320-metrinen tunneli valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2009. Tuolloin Vihdintien ja Hakamäentien suuntainen liikenne kulkee tunnelissa ja Mannerheimintien ja Hämeenlinnanväylän suuntainen liikenne tunnelin päällä.

Hakamäentiellä on tähän mennessä toteutettu kaikkiaan 120 erilaista liikennejärjestelyä. Järjestelyt jatkuvat edelleen töiden etenemisen mukaan. Kaikki järjestelyt toteutetaan liikenteen ehdoilla. Esimerkiksi räjäytyksiä tehdään vain ruuhka-aikojen ulkopuolella.

"Liikenteen sujuvuus on keskeinen tavoite koko hankkeen ajan. Tähän mennessä tilanne on ollut pääosin odotettua myönteisempi. Maalis-huhtikuun 2007 mittauksissa ajoaika idästä länteen oli aamuruuhkan aikaan jopa lyhentynyt hieman aiemmasta", kertoo Hietaniemi.

Kaikki Hakamäentiellä tehtävät liikennejärjestelyt suunnitellaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.

Uusia siltoja ja meluesteitä rakenteilla

Hakamäentie kulkee suurelta osin siltojen päällä. Parannushankkeen aikana rakennetaan kaikkiaan 21 ja peruskorjataan 4 vanhaa siltaa.

Keväällä etenevät pää- ja rantaradan ylittävät uudet sillat. Suunnitelmien mukaan uudet sillat otetaan käyttöön jo ensi syksyn aikana, jolloin uusien siltojen rinnalla sijaitsevien vanhojen siltojen peruskorjaus päästään aloittamaan. Myös Veturitien eritasoliittymän siltojen rakennustyö lähtee käyntiin kevään aikana.

Hämeenlinnanväylän länsipuolelle ja Koskelantien varteen rakennettavien meluesteiden rakennustyöt ovat käynnissä parhaillaan. Myöhemmin keväällä aloitetaan myös Hämeenlinnanväylän itäpuolen meluesteiden rakennustyöt.

Hankkeesta saa lisätietoja sivulta http://www.tiehallinto.fi/hakamaentie.

Helsingin Hakamäentietä uudistetaan vuosina 2006-2009 liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Uudistushankkeen tuloksena on ympäristöönsä sulautuva kaupunkiväylä, jolla kaikkien tienkäyttäjien on helppo liikkua. Hakamäentie on käytössä koko rakennusprojektin ajan. 
Paluu edelliselle sivulle