Oulunkylän liikuntapuisto laajenemassa


 

 

Oulunkylän liikuntapuistoon on tulossa uusi jääkiekkoharjoitushalli ja curling-hallia on tarkoitus laajentaa. Tilojen laajetessa kävijöiden määrä kasvaa ja alueelle on suunniteltu lisää pysäköintipaikkoja.

Oulunkylä-Seura antoi vuodenvaihteessa kaupunkisuunnitteluvirastolle lausunnon liikuntapuiston asemakaavan muutoksesta. Seura kiinnitti viraston huomiota erityisesti siihen, että alueen luonnonmukaisuus ja puusto eivät saa kärsiä laajennuksista.

Uusi jäähalli on tarkoitus rakentaa Käskynhaltijantien ja entisen jäähallin väliin. Halli ja uusi pysäköintialue katkaisisivat nykyisen kevyen liikenteen väylän ja kävelytie on suunniteltu siirrettäväksi Käskynhaltijantien viereen. Curling-hallia suunnitellaan laajennettavaksi ja uusia pysäköintipaikkoja rakennettavaksi Curling-hallin viereen Oulunkylän tekojääradan ja metsän välissä olevan pysäköintialueen jatkeeksi.

Seuran mielestä on hyvä asia, että liikuntapuistoa kehitetään ja toimintoja monipuolistetaan. Jäähallin laajennus ja pysäköintialueen laajennus Käskynhaltijantielle päin eivät saa kuitenkaan turmella alueen luonnonmukaisuutta. Kevyen liikenteen väylän siirtäminen Käskynhaltijantien varrelle lisää liikenneonnettomuusriskiä. Vaaratilanteiden välttämiseksi Seura kehotti kiinnittämään huomiota kevyen liikenteen väylän ja paikoitusalueille ajon risteyksen turvallisuuteen.

Suunnitelmassa alueen pohjoisreunalla sijaitsevaa pysäköintialuetta laajennetaan. Jos näin tapahtuisi, se katkaisisi paljon käytetyn metsäpolku-yhteyden. Kun laajennus ulkoiluväylälle uhkaa myös alueen puustoa, Oulunkylä-Seura ei hyväksy suunnitelmia.

Lausunnossa kaupunkia kehotettiin selvittämään nykyisen pysäköintialueen käyttöä, koska se on usein tyhjänä. Seura kiinnitti huomiota myös siihen, että aikanaan curling-hallin sijoitusta on perusteltu mm. hyvillä julkisilla liikenneyhteyksillä. Seura peräsi virastolta selvitystä myös sitä, onko tarkoitus suunnitella ajoyhteys ehdotetulle uudelle pysäköintialueelle Siltavoudintieltä.

Paluu edelliselle sivulle

Foreca:Helsingin sää
 
Uutisvahti Uutimet
  
 
Taloussanomat
 
Kauppalehti 
 
TV-ohjelmat Telkku 
 
Urheilu-uutisia