Pääkaupunkiseudun päättäjät hyväksymässä joukkoliikenteen uuden mallin


 

 

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten keskeiset päättäjät hyväksyvät pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelun ja tilaamisen siirron uuteen organisaatioon. Asia oli tiistai-iltana esillä pääkaupunkiseudun neuvottelukunnassa, joka hyväksyi suunnitelman yksimielisesti Helsingin kaupungintalolla pitämässään kokouksessa. 

Samalla on tarkoitus yhdistää pääkaupunkiseudun vesi- ja viemärilaitokset Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n nykyiseen organisaatioon. Siitäkin neuvottelukunta oli yksimielinen. Tiedoksi: Se merkitsee vesimaksujen korotusta helsinkiläisille.

Tavoitteena on, että uudet organisaatiot aloittaisivat vuoden 2010 alussa.

Kevään aikana valmistellaan arvio pääkaupunkiseudun yhteistyösopimuksen toteutumisesta. Arvio viedään kaupunginvaltuustojen yhteiskokoukseen, joka pidetään 10. kesäkuuta Vantaalla.

Neuvottelukunnan kokous päätti myös, ettei pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisen hyödyistä ja haitoista tehdä selvitystä. Vuonna 2006 solmitussa yhteistyösopimuksessa todettiin, että selvityksen tekemisestä tehdään ratkaisu vuonna 2008.

Lisätietoja (Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan kokoustiedote

Paluu edelliselle sivulle

Uusi keskustelun alku pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä

Foreca:Helsingin sää
 
Uutisvahti Uutimet
  
 
Taloussanomat
 
TV-ohjelmat Telkku 
 
Urheilu-uutisia 
 


13.2.2008