Ogeli-Klubilla aktiivinen alku |
||
|
Isännöintitoimistojen kartoittaminen on lähtenyt syksyn aikana hyvin käyntiin ja kiinnostus yhteistä alueisännöintiä kohtaan on yllättänyt klubilaiset. Marraskuun loppuun mennessä kolme varteenotettavaa toimistoa on käynyt kertomassa halukkuudestaan sijoittaa alueisännöinnin toimipiste Oulunkylään. Loppuvuoden aikana vielä ainakin kaksi muuta toimistoa esittäytyy Klubille. Alueisännöinti ei ole uusi asia, mutta vuosikymmenten aikana kaupunginosien ja lähiöiden isännöinti on pirstoutunut lukuisille toimistoille ja sama toimisto saattaa isännöidä hyvinkin kaukana toisistaan olevissa taloyhtiöissä. Nyt halutaan elvyttää ja kehittää hyvää ideaa, joka on monen isännöitsijänkin mielestä järkevä ja kannattava toimintamalli. Siirtyminen uuteen alueisännöintiin voisi käynnistyä Oulunkylässä jo vuoden 2008 alkupuolella, jolloin ensimmäisen taloyhtiön sopimus valitun isännöitsijätoimiston kanssa tulisi voimaan. Muita taloyhtiöitä liittyisi yhteistoimintaan sitä mukaa, kun niiden voimassa olevat isännöintisopimukset päättyvät. Taloyhtiöiden edustajista kootulla yhteistyöfoorumilla on alueisännöinnin toteuttamisessa ja kehittämisessä ensiarvoinen merkitys. Oulunkylässä foorumin runko on valmiina. Lukuisien taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat tekevät jo nyt rakentavaa yhteistyötä Ogeli-Klubin puitteissa. Ogeli-Klubin puuhamiehet:
Timo Pokela, Asunto-Oy Torivoudintie 1 hallituksen pj,
Pentti Vähäkuopus Asunto-Oy Säästötorin hallituksen pj
| Paluu edelliselle sivulle
| |
|
|
||