Mitä tehdä kun ilman pölypitoisuudet ovat jälleen koholla


 

 

11.4.07 Hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso (50 mikrogrammaa/m3) on ylittynyt viime aikoina Helsingissä useana päivänä YTV:n mittausasemilla ( www.ytv.fi/ilmanlaatu  ). Ilmaa heikentää myös kaupungin ulkopuolelta kantautuvat pienhiukkaset, nk. kaukokulkeuma.

Ilmanlaadun varautumissuunnitelman mukaisesti rakennusvirasto kastelee kaupungin katuja laimealla suolavedellä. Suola sitoo kadun pinnan pölyä jopa kahden viikon ajan. Katujen kastelun rinnalla myös hiekoitussepelin poisto kaduilta jatkuu. Sepeliä päästiin tänä vuonna siivoamaan ennätysaikaisin, 2–3 viikkoa sitten. Siivoukseen kuluu kaikkiaan 5–6 viikkoa. Nyt siivottuna on n. 70 prosenttia katualasta – pääkadut ja lähes kaikki kokoojakadut on puhdistettu, ja asuntokadut ovat työn alla. Katujen kevätsiivous maksaa n. 1,6 milj. euroa. Tästä summasta peräti 0,6 milj. kuluu ajoneuvojen siirtoon pois siivouksen tieltä.

Auton voi jättää paikalleen, paitsi kun siirtokehotukset ilmestyvät

Kaupunki muistuttaa, että vaikka rakennusvirasto onkin aloittanut katujen kastelun, voivat yksityiset kiinteistötkin tarttua letkuihin ja parantaa ilmanlaatua. Ajoradassa on aina huokoisempia kohtia. joista harja-auto ei saa kerättyä kaikkea saastaa, ja joista ne pääsevät leviämään. Jos kiinteistöjen pihatiet puhdistetaan letkun avulla häthätää ja juoksutetaan vesi lammikoiksi ajoradalle, on selvää ettei pölyongelma siitä juurikaan parane. Siksi oman edun nimissä pestävä alue kannattaisi pari - kolme kertaa vuodessa ulottaa ajoradalle. Helsingissä vesi on halvempaa keväästä syksyyn, ja sen käyttö kadun kasteluun on ehdottomasti sallittu! Keskustelkaa osakkeenomistajat näistä asioista kevään yhtiökokouksissa!

Yksityishenkilöt voivat parantaa ilmanlaatua myös jättämällä auton kauniina kevätpäivänä talliin. Myös siirtokehotusten noudattaminen toisi säästöjä ja nopeuttaisi puhdistusta (siirrot maksavat 0,6 miljoona euroa vuodessa ja puhdistusajat voivat jopa viisinkertaistua!).

Paluu edelliselle sivulle